Laitetaanpa tänne, kun ko kaverilla ei ole omaa topicia.
Meiän Mixa laittaa tuulemaan:
Olisko takavuosien potkunyrkkeilytreeneistä ollut hyötyä. Lopussa Tirrosen paita pään yli ja selätys.
Ja lopulta Espoo tuli 0-3:sta voittoon. Eli Mixaa vedätettiin.
Mestiksen runkosarjan ratkaisuottelut pelataan tänään perjantaina ja huomenna lauantaina.
LeKi taistelee viimeisestä pudotuspelipaikasta yhdessä Jokipoikien ja miksei KeuPa HT:nkin kanssa. LeKi ja Jokipojat on tasapisteissä. LeKillä on enemmän voittoja, mutta ilmeisesti Mestiksessä maaliero ratkaisee ensin. Korjatkaa, jos olen väärässä. LeKillä maaliero on -10, Jokipojilla ja KeuPalla molemmilla -9. Eli tiukkaa on.
Tänään, kello 18.30 alkaen, Areena näyttää RoKi–TUTO-matsin. TUTO on sementoinut kakkossijan, mutta RoKi taistelee karsintasarjaan joutumista vastaan.
Mestiskin saatiin runkosarjan osalta pakettiin. Ja niinhän siinä kävi, että LeKi pullahti ulos.
Karsintaosastolla sarjajumbon lisäksi kolme joukkuetta päätyi 65 pisteeseen, mutta yksi näistä eli RoKi säästyi karsinnoilta maalieron turvin. RoKilla meni muutenkin hilkulle, nimittäin se teki ratkaisevan voittomaalin vasta reilu kolme minuuttia ennen loppuvihellystä.
Juujärvi pelasti RoKin
Ja pistepörssin voitto Messin talliin ![]()
Lisäksi Tanus teki Mestiksen maaliennätyksen yhdeltä kaudelta.
Hyvää hokia tv2:lla tällä hetkellä, tosin ainoastaan Espoo Unitedin esittämänä, Hermes on kyllä ihan vastaantulija. Summasen Rami on saanu porukan lentämään suorastaan.
e: United johti 4-1 lähdettäessä kolmanteen erään, Hermes iski 3 maalia kolmannen erän alkuun reilussa vitosessa.
Ihan vauhdikasta räpellystä, ei kovin fyysistä, että siltä osin ei uskoisi poffien olevan käynnissä. Lopetin jo katsomisen juuri 4-1-tilanteessa, mutta tästähän tuli vielä peli. Kiitti vinkistä. Tiukat vikat pari minsaa, kun peli oli tasan ja EU sai jäähyn. Jatkoille kuitenkin mentiin.
Pisti silmään, että Barona-areenan valaistus on uusittu sitten Blues-päivien tai ainakin lamput vaihdettu kirkkaampiin. Heti paremman näköistä. Kannatti Espoon köörinkin hakea vauhtia Mestiksestä.
Ei ollu Yle sitten varautunu jatkoerän näyttämiseen, vaan pakko ajaa jotain muuta paskaa eetteriin.
Sama vituttaa Yle Puheella, ku sitä lähetysaikaa ei vaan voin jatkaa, jos pelit menee jatkoille, jotta sais haastattelut joka paikkakunnalta.
Peli jatkuu Areenan puolella, jos siellä pystyt jatkaan.
Hermes voitti ansaitusti, Esbo oli lopulta ihan vastaantulija.
En ole ollenkaan seurannut, mutta tänään näyttäisi alkavan välierät, pareina tosiaan Tuto-K-Vantaa ja SaPko-Espoo United. Vähän kyllä yllättynyt tuosta Espoon noususta, kun syyskaudella ne oli muistaakseni tosi huonoja, mutta Raivo vissiin osaa edelleen valmennushommat aika hyvin? No, nyt on toimitsijakiellossa, ja ihmettelen kyllä, jos ei finalistit ole Tuto ja SaPko. No, joku varmaan on tarkemmin seurannut niin voi tulla kertoon.
157.54 oli pelikellosa, kun K-Vantaa ratkas toisen välieräottelun TUTO:a vastaan. Ja tänään kaverit jatkaa jo klo 15 sarjaa
voi ehkä hieman pohkeissa tuntua ![]()
Ja oli huikea lehdistötilaisuus Mestiskoutseilla ![]()
TuTomies huutaa omiaan eikä vastaa ainoaan esitettyyn kysymykseen ja Vantaa puhuu ilman kysymystä monotonisesti jargonia ja ennätyspelistä.
Koutsaakos se Elomo Tutoa? Sillähän oli ihan huikeita pressejä Tepsissä.
Jyväskylässä Akatemia tippu Mestiksestä Suomi-sarjaan ( Jatkoaika ) Pieneneehän siinä Jyp:n organisaatiossa kulut ehkä jos positiivista. Mikähän on Jyp:n Mestisyhteistyöseura jatkossa?