Jukurit on kaikessa hiljaisuudessa valahtanut toisiksi viimeiseksi, CHL-menestyksessä huolimatta. Viikonlopun ohjelmassa SaiPa kertaa kaksi. 6 pistettä varmaan kelpaisi. Jukurit on pelannut vähiten otteluita yhdessä Tapparan kanssa, 23.
Vähän hämää sarjataulukko juuri rästipelien takia. Ei Jukureilla vielä ole hyvin kulkenut, mutta kymppisija on yhden voiton päässä ja JYP pelannut kolme peliä enemmän. Ehkä Jokinen on nyt sisäistänyt sen, kuinka Liigassa tulee pelata ja Jukurit jämähtää budjetin edellyttämälle sijalle.
Kenenkään sanomisia ei pitäisi tuomita iltalehtijutun perusteella. Mutta tässä on laitettu Jokisen suuhun ihme vikinää joistain katossa riippuvista viireistä.
Mitä itse asiaan tulee, eihän se näin saa mennä. Jukurien ei tarvitse antaa Luulajalle yhtään tasoitusta. Jos tuosta voiton kairaa, se on toiseksi suurin kv. yllätys suomalaisten seurajoukkueiden historiassa. (suurin oli kun Tappara voitti Moskovan ZSKAn)
Pelaajat ja joukkueet ovat oppineet arvostamaan CHLää. Liiga pitää saada vielä mukaan.
Liigan kausiseurannassa oli ihmettelyä Jukurien pelipaidoista ja tässä selitys:
Taitaa olla joka Liiga kaudella ollut jo.
Howden ja Harju tuli molemmat aika kovalla CV:llä tähän Liigaan, mut piippuun jäi pahasti. Howden 10 peliin 0+1 ja matka jatkuu.
Ei voi olla noteeraamatta Jukurien aktiivisuutta. Taas useampi sopimus “purettu”, kun ei ole vastannut laatua.
Samalla ihmettelen, että Jukureilla on käsittääkseni vajetta rosterissa:
- M. Kovarcik loukkasi jalkansa joulukuun alussa (luulisin, että pahasti)
- nyt näytti O. Kovarcik’kin olevan pois
- Aaltonen on myöskin missannut pari peliä
- Pitkänen, jonka olemassa olon unohdin täysin, on pois pitkäaikaispotilaana – pelannut viimeksi syyskuun lopussa
- pitkä poissaolo on myös CHL:ssä telotulla Krivokrasovilla
- Huuhtanen lähtee nuorten kisoihin
- sitten on nämä pari tryoutia heivattu pienen ajan sisällä
Varmaan jotain liikennettä taas Mikkelin suunnilla odotettavissa.
Juhamatti Aaltosesta haastattelua ja juttua:
Hieno tarina. On hyvä, että tehdään tällaisia juttuja, niin avautuu oikeasti moni asia, mikä ollut taustalla. Kova pelimies siis.
2 viestiä siirrettiin ketjuun: Huhu: Liigan siirtohuhut 2022-23 (pl. Tappara)
Nyt kun tämä varmistui, voi taas nostaa esiin, kuinka Olli Jokinen oli Jukureille lottovoitto.
Hyvä haku. Potentiaalia on ihan hyväksi Liiga pelaajaksi (jos jaksaa tätä Liigan painityyliä) ja saa varmasti Jokisen opissa eväitä NHL:lää varten
Potentiaalia on varmasti, jos on NHL-sopimus ja MM-kisojen tähtiviisikossa. Kyllä tämä voi olla Liigan kärkipelaajia vielä. Päällikkö jos sai Pellaajankin kuriin ja nuhteeseen, niin tästäkin voi kuoriutua vaikka mitä.
Nämä on muuten aika kovia kiinnityksiä Jukureilta. Nuoria SHL-taustasia kavereita, jotka ovat osoittaneet tason riittävän Liigaan. Olen yllättynyt, että pystyvät pitämään kiinni.
Tässäkin on Jokisella varmasti iso rooli. On yksi, ellei jopa paras yksilövalmentaja Liigassa. Uskomattomia harppauksia tullut esim, Puistolalla, Huuhtasella ja Mäkisellä
Täytyy kyllä myöntää että OJ tekee kovaa tulosta.
Huuhtanen näyttää ehtineen takaisin nuorten kisoista. Menee Heleniuksen tilalle eli Huuhtasta sentteröi Kirk ja toisessa laidassa paahtaa Jormakka.
Jukurit julkaisi tulevalle kaudelle jatkosopimuksen: konkari Jarkko Immonen jatkaa vielä yhden vuoden.
Jukurit on julkaissut pari jatkosopimusta:
Mikkeliläiset saivat pientä lohtua avauserän mainostauolla, kun Jukurit jatkoi linjaansa ja julkaisi kotipelissään uusia pelaajauutisia. Joukkue käyttää Daniel Mäkiahon ja Hannes Häkkilän optiot kaudelle 2023–2024.
Lähde: Iltalehti
- Viime kauden runkosarjakomeetan hyytymisestä ei paljon puhuta. Tänään joukkue löytyy sarjataulukosta sijalta 11. ja eri mittaisissa kuntopuntareissa väliltä 13-15.
- Positiivisena asiana mainittakoon Patrik Puistola Liigan pistepörssin sijalta 11. Pitkä tie alkaa viimein tuottaa tulosta. Ihan ei urapolku kuitenkaan mennyt niin kuin kaikki odottivat - tulokaskaudellaan Tapparassa tokaisi toimittajalle Liigasta sarjana ettei täällä kauaa pelaa. Tehoja tulee, mutta luistelu on edelleen sellaista hiipivän tiikerin menoa. Saapa nähdä kuinka korkealle kehityskaari kantaa.