Tänään muuten Tapparan nopein mies!
Tuosta muuten sellainen huomio, että noita nopeuksia täältä bongatessa yleensä joku Jasu pääsee yli 36 km/h ja loput alle. Nyt 4 ukkoa yli tuon ja peli ei edes näyttänyt mitenkään irtonaiselta tai luisteluvoimaiselta.
Ja noista neljästä kahden kärki on pakkeja. Jotain on tekeillä…
Lehtonen on kyllä todella monipuolinen puolustaja. Kätisyyksien vuoksi vissiin pelaa Mikkolan kanssa, mutta mielellään näkisin kokeiluna myös joskus Vittasmäen kanssa. Vittasmäki on pirun hyvä puolustava puolustaja ja Lehtonen saisi käyttää vahvuuksiaan vieläkin raikkaammin.
En tiedä, mistä Tapparan oman alueen innokas rännittely on taas löytynyt, mutta se muistuttaa mukavasti Tapolan ekaa kautta. Omiin ei kannata jäädä paineen alla kiekottelemaan. JYPiä vastaan näki jo aika kauas, että nyt muuten rännitellään liikaa ja kiekonmenetystähän sieltä tuli sitten.
Kaikki kolme ovat leftejä. Pelaa Mikkolan kanssa, koska syyt.
Lehtonen on hyvä juu. (13)
@Virvelia_kainaloon toki ymmärtäähän sen perustelunkin, että Rantakaria ei voi päästää ihan kenen tahansa kanssa omaan päähän Hieno pelaaja - kuten on Mikko Lehtonenkin, mutta vaarallinen molemmissa päissä. Lehtonen ei oo omissa mikään iso riski. Ehkä on ihan hyvä, että Vittasmäki babysittaa Rantakaria
Mittausvirhe, GPS sijainnin päivitys tuplannut nopeuden, koska Elorinne nyt ei pääse tuota nopeutta edes mopolla. Kuinkahan luotettavaa dataa tämä nyt oikein on? Hyvä merkki toisaalta, jos nopeudet alkaa nousta kun kevennetään treeniä…
Kyllä Allun vauhti voi kiihtyäkkin tuohon, kun oikein pumpaten sirklaa vastustajan maalin taakse.
Itselleni jäi mieleen muistaakseni kolmannessa erässä kun Allu otti volttilähdön maalin takaa ja karvaaja jäi kuin tikku kakkaan. Liittyy ketjuun siten et luulin pelaajan olevan Lehtonen kun niin lentäen tultiin, mutta Elorinnehan se. Uskon tässä myös nopeuden mitattaneen.
Mikko Lehtonen on 22. pelaaja joka tekee 10 maalia Tapparassa puolustajana, Liigassa. Hyvä Bobi!
Vai Bobi?
Vai menikö multa nyt taas jotain pahasti ohi?
Ai hitto. Unohdin että tää olikin se Bobby Orr. Se olikin se huonompi Lehtonen mikä oli Bambi.
Lehtonen on kyllä kurko. Tänäänkin tuohon tekemäänsä ratkaisumaaliin vois melkein antaa hänelle itselleen myös syöttöpisteen, kun teki maalin hankkimansa siirretyn rangaistuksen aikana. Eikä tartte ihmetellä sitäkään, miksi mies on melkein koko ajan jäällä jatkoajoilla. Kokonaisvaltainen paketti. Liike, laukaus, pelikäsitys, kaikki. Kova äijä.
Eikä muuten tarvitse ihmetellä ansaittua olympiapaikkaakaan.
Pesee “kukkoslasset” mennen tullen etu- ja takapuolelta.
Helevetin kova äijä ja parantaa kauden edetessä.
Ainut miinus se pieni turun murre puheessa, mutta sekin asia on tavallaan jo hoidossa.
On kyllä huikea kaveri, naatitaan nyt vielä kun ehtii. Mitäpä enää lisäämään noihin ylempiin viesteihin. Joukkueen sisällä TOP 5 maalinsylkijä, hyvä Bobi!!
Lehtonen olisi mielenkiintoinen hyökkääjänä. Kisojen kynnyksellä jalkaan on löytynyt melkoinen potku ja liuku.
Lisää Popedaa ja mustaa tarvii vaan, kyllä se niillä lähtee. On tosiaan jatkoaikojen kunkku, pelaa nyt sillä tasolla kuin viime keväänä ja vielä on aikaa parantaa.
Rautakorpi palautti ykkös-yv:n vastuun, toistaiseksi ei ole tullut tulosta, mutta katsotaan. Joka tapauksessa onhan tää ihan hulppea puolustaja. Liike, liike ja liike - on upeaa seurata tuota.
Plus, ei ymmärrä miksi tamperelaiset on niin hullaantuneita siipiin, eli pientä tapakasvatusta kaipaa vielä.
Mikko Lehtonen valittu viimeviikon toiseksi tulikuumimmaksi pelaajaksi. Ykkösenä Ilari Filppula.
Selkeää halua ratkoa otteluita. Teki JYPiä vastaan avausmaalin ylivoimalla ja haki vahvasti ratkaisua jatkoajan alussa. JYP-ottelussa ei vielä onnistunut, mutta ratkaisi seuraavan ottelun Ilvestä vastaan jatkoajalla. Jukureita vastaan vielä viikon loppuun 0+2 ja viikon saldo kolmeen otteluun 2+2.
Menossa 30 pisteen kauteen. Muistia kuka meikäläisistä viimeks pystyny samaan?