MM 2016: Ennakointi - Pietari ja Moskova 6-22.5.2016

Jostain luin, että Olegs Znaroks on sanonut, että Kovalchuk ei pelaa kotikisoissaan Venäjän maajoukkueessa. Kymmenen kautta Kovalchuk on ollut niin yhtä kuin Venäjän maajoukkue. Kovasti näyttää Moskvajoen ja Anitskovinsillat palaneet.

Sääli, että Florida ja Minnesota putosivat, mutta toisen epäonni toisen onni! Eli olisihan se huikeata mikäli MM-kisoihin saataisiin mukaan Barkov, Jokinen, Koivu, Granlund ja Haula. Saa nähdä ketkä ovat halukkaita mukaan ja saavatko kaikki mainitut siunaksen seuroiltaan kisoihin lähdölle. Elämme mielenkiintoisia aikoja!

Nokka Jalosen märkä uni toteutui. Mielestäni kultamikke on veivinsä jo näyttänyt, mutta noille muille olisi kovastikkin käyttöä.

ps. huomenna vapautuvat Lehterä/Teräväinen ja ylihuomenna Rinne/Vatanen

Minnesotan osalta näyttäisi MM-vahvistusten suhteen hiukan toivomaani heikommalta. IS kertoo näin: Kolmikosta Koivun ja Haulan pelaaminen kevään MM-kisoissa ei näytä todennäköiseltä. Haula pelasi vamman kanssa pudotuspeleissä. Granlund saattaisi olla ainoa mahdollinen vahvistus Leijoniin.

Kohtuulliset vahvistukset maajoukkueelle jos saavat luvan tulla kisoihin.

3 tykkäystä

Ihan kilpailukykyisen hyökkäysosaston saa Jalonen jalkeille, olis toivonu pakkipäähän kans pienoista joulua, hieman apua josko Ducks laittas Predatorsin lauluun ja Rinne tulis maalille.

1 tykkäys

Mielummin Vatanen tuosta parista. Meillä on jo Metso

Toi tuleva ykköskenttä Laine-Barkov-x kuulostaa näin Tapparalaisena aika mukavalta.

Sori Jori. X = Lehterä

Joskus makustelin kenttää Pulkkinen - Barkov - Laine… Pitäähä siel olla yks vetämässä kovia pommeja ladon seinään joista Barkov karoilta syöttää no look passin Laineelle joka saa vetää tyhjiin. :smile:

Anteeksi tietämättömyyteni/muistamattomuuteeni/tyhmyyteni, mutta mikä on Kontiolan tilanne kisoja ajatellen?

Eliteprospectsissä lukee: Lower body injury, expected to miss the entire season

1 tykkäys

Oli haastattelussa lavalla viime pelissä ja sanoi kuntouttavansa polveaan, joka oli ilmeiseti operoitu.

1 tykkäys

Leijonat viikolla 17:

Maalivahdit:

30 Juha Metsola (Amur Habarovsk)
31 Mikko Koskinen (SKA Pietari)
32 Niklas Bäckström (Calgary Flames)

Puolustajat:

2 Mikko Lehtonen (KooKoo)
4 Tommi Kivistö (Avtomobilist Jekaterinburg)
5 Lasse Kukkonen (Kärpät)
6 Topi Jaakola (Jokerit)
12 Jesse Virtanen (Lukko)
18 Rony Ahonen (Lukko)
28 Anssi Salmela (Brynäs)
38 Juuso Hietanen (Moskovan Dynamo)
42 Ilari Melart (Luulaja)
55 Atte Ohtamaa (Jokerit)

Hyökkääjät:

7 Teemu Pulkkinen (Detroit Red Wings)
15 Mikko Rantanen (Colorado Avalanche)
20 Sebastian Aho (Kärpät),
24 Max Wärn (HK Sotshi)
25 Pekka Jormakka (Jokerit)
37 Mika Pyörälä (Kärpät)
40 Jarno Koskiranta (SKA Pietari)
41 Antti Pihlström (Moskovan ZSKA)
47 Antti Erkinjuntti (Pelicans)
51 Tomi Sallinen (Djurgården)
60 Markus Granlund (Vancouver Canucks)
70 Teemu Hartikainen (Salavat Julajev Ufa)
71 Leo Komarov (Toronto Maple Leafs)
76 Jere Sallinen (Jokerit)
81 Ilari Filppula (Modo)
82 Jarkko Malinen (KooKoo)

Senttereitä riittää. Ketkä sieltä putoavat, jos ja kun Barkov, Granlund ja Jokinen liittyvät mukaan. Muutoinkin porukkaa on vielä liikaa. Mikähän on Lehterän tilanne, eikö kelpaa?
Entä Ramstedt ja Lajunen?

Vanhempi Granlund pystyy pelaamaan laidalla. Mutta siltikin laskujeni mukaan senttereitä vielä ainakin viisi (+Lehterä, Ramstedt, Lajunen mahdollisesti). Kai liipasimella on ensimmäisenä Malinen. Ramstedtin paikka olisi ykkösessä tai kakkosessa, mutta riittääkö niihin, tuskin. Lajunen olisi erinomainen valinta nelosen keskelle. Vaikeata olisi koota joukkue!

Et Kuuselaa laske mukaan enää?

Totta mooses lasken, mutta spekuloin lähinnä noilla sentterivalinnoilla. Meidän 71# pitäisi olla varma valinta!

Eiköhän tuohonkin listaa tule näiden finaalipelien jälkeen muutoksia.

Kahdesta joukkueesta ei varmaankaan vielä ole sattuneesta syystä kyselty pelaajia maajoukkueeseen :wink:

Tuo suomen hyökkäys on sen verran laaja, että Liigasta tuskin enää ketään muuta odotetaan kuin Lainetta. Sentterinelikko lähtökohtainen on Barkov/Granlund/Granlund/Koskiranta. Lehterän tai Teräväisen mukaantulo sitten vielä muuttaisi tuota niin, että toinen Granlundeista menee laidalle tai Koskiranta tippuu pois.

Varmat paikat voidaan jakaa näin

x-Barkov-Jokinen
x-MiG-Pulkkinen
Komarov-MaG-Rantanen
x-x-x

Sitten tuota ruvetaan täyttelemään, niin

Laine-Barkov-Jokinen
Lehkonen-MiG-Pulkkinen
Komarov-MaG-Rantanen
Aho-Koskiranta-Hartikainen/Salomäki

Eiköhän tuossa aikalailla se joukkue ole. Lehterän tai Teräväisen mukaantulo sitten vielä hieman tuota muuttaisi.

1 tykkäys

Itse lähtisin jotenkin näin:
ykkönen
Laine-Sassa-Rantanen
Täynnä nuoruuden intoa, mutta ennen kaikkea :lion_face:-historian ensimmäinen ISO, taitava ja vahva ketju. Sassa & Rantanen hoitaa puolustusvelvoitteet jolloin Patelle jää hyvin tilaa hoitaa hyökkäysvelvoitteet :wink: Sassan tarjoilu Laineelle tulee olemaan lähes yhtä seksikästä kuin Saravon puolustuspelaaminen. Rantanen tasapainottaa vauhdilla & kulmavääntämisellä.

sitten kakkoseen
Lehkonen-Granlund-Aho
Todella hyökkäyspainotteinen vitja jolla riittää vauhtia ja älyä taikoa maalipaikkoja tyhjästäkin. Lehkosen vire on huikea ja Aho&MG pystyvät varmasti ruokkimaan “Arsin” maalivainua.

kolmonen:
Komarov-MaG-x

nelonen:
x-x-x

Mää arvaan että ykkönen on tuo,
Mi.Granlund-Barkov-jokinen.
Yleensä änäri miehet lyödään samaan ketjuun ja euroopasta tulevat omaansa. Eli kakkonen vois olla sitten,
Komarov-Ma.Granlund-Pulkkinen