MM 2016: Ennakointi - Pietari ja Moskova 6-22.5.2016

Itse veikkaan että Saros tulee nousemaan ykkösvahdin asemaan kisojen aikana. Bäckströmiin ei ole luottoa lainkaan ja epäilen Koskisen pään kestoa kovassa paikassa.

Kuuselaa olis voinut peluuttaa roolissa kuin roolissa mutta kun ei kelpaa niin sitten ei kelpaa.

Eihän näistä voi tietää jos Kuuselalla on vielä KHL-soppari allekirjoittamatta niin mies alkanutkin järkeilee kultahuuman jälkeen, että jos loukkaantuukin niin jää iso tilipussi saamatta. En Kuuselan mahdollisesta tulevasta tilipussista tiedä, mutta viime kesänä Metso sano aamulehdessä, että saa KHL puolella 5x liksan verrattuna Tapparaan yhdessä kaudessa. Se on iso raha se.

Kuten Ristolainen ja Vatanen joutu jättään väliin jos käy yhtä ikävästi kuten Joni Pitkäselle niin jää pojilta miljoonat saamatta.

Ihan oikea päätös jättää Kuusela pois. Ylivoimalle ja hyökkääviin rooleihin löytyy jo kovempia pelaajia ja puolustavimpiin rooleihin haluttiin maajoukkuekokeneita ratsuja. Kuuselakin on jo 33, joten hänen kohdallaan ei voida puhua "rahan laittamisesta pankkiin, kuten Laineen, Ahon tai Rantasen tapauksessa. Eniten yllätyin Ma.Granlundin pudottamisesta. Hän tulee kuitenkin NHL:stä ja pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa.

Puolustus- ja maalivahtipelistä riippuu tuleeko menestystä.

6 tykkäystä

Punaa tarttis saada vähän lisää… Ja vielä lisäohjeena että anna poikkaria kaikille jotka tulevat sinun ja tv:n väliin.

4 tykkäystä

Sentterikalusto:
Barkov, Koivu, Koskiranta ja Lajunen. Kyllä tämä “vähän” lämmittää tapparalaisen sydäntä. :slight_smile: Laine, Salmela…

6 tykkäystä

Kyllähän Pyörälä jarrumiehen roolissa menee yleispätevän Kuuselan edelle. Erikoismiehet erikoishommiin, vähän kuin Jasu Tapparassa.

Kuuselalle itselleen Leijona-status olisi tuonut mukavan lisän tilipussiin, ellei sopimus ole jo tehty.

Siinäpä itsensä Kuuselan kertomana

http://www.aamulehti.fi/urheilu/mm-kisoista-rannalle-jaanyt-tappara-tahti-ei-naita-karkeloita-liika-ole-tarjolla/

Kyllähän Krissen upealle kaudelle olisi suonut mm-kisapaikankin vielä kruunuksi.
Valitettavasti se ei nyt toteutunut, mutta onhan nämä valinnat aiheuttaneet ennenkin enemmän ja vähemmän keskustelua.

Voisko tän pastee tänne kun ei tuo aamulehden p*ska näytä sitä kun lukukerrat jälleen kerran tullut täyteen.

Tapparan kultakypärä Kristian Kuuselan puhelin soi vapunpäivän aamusta.
Soittaja oli odotettu, mutta soiton sisältö vaihtoehdoista se ei toivottu. Leijonien GM Jere Lehtinen ilmoitti, ettei Kuusela kuulu tämän kevään jääkiekon MM-joukkueeseen.

– Olin näyttöni antanut. En osaa näitä valintoja juuri kommentoida. Tällä kertaa ihmiset, jotka valinnoista vastaavat, valitsivat näin, Kuusela sanoi Aamulehdelle. Kuusela, 33, olisi ollut valmis MM-jäällä mihin rooliin tahansa. Kerta olisi ollut hänelle ensimmäinen MM-tasolla ja into näyttää parasta osaamista huipussaan.

– Totta kai. Ei näitä karkeloita liikaa ole tarjolla.

Kuusela pelasi vakuuttavan kauden. Hänet valittiin Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi ja jatkoi komeaan menoaan loppuun saakka. Kuusela teki Tapparan kultajuhliin päätyneissä pudotuspeleissä tehot 5+10=15.

Maajoukkuepaidassa Kuusela pelasi tällä kaudella kuudessa ottelussa, jossa hän teki kaksi maalia ja antoi yhden maalisyötön.

Tapparan pelaajista perjantaina alkaviin MM-kisoihin matkaavat Patrik Laine ja Jani Lajunen.

Päävalmentaja Kari Jalonen kommentoi valintojaan vasta maanantaina. Kuuselan tavoin pettymään joutui myös kuukauden päivät maajoukkueen mukana pelannut maalivahti Juha Metsola.

Hänen piti päästä esittämään taitojaan vielä lauantaina Venäjää vastaan, mutta valmennusjohto vaihtoi ennen peliä maalille NHL-konkari Niklas Bäckströmin. Kuuselan ja Metsolan tavoin pettymään joutui muiden muassa myös muiden muassa Markus Granlund, joka ei mahtunut hyvistä näytöistä huolimatta joukkueeseen.

Kevään MM-ryhmän löydät täältä.

Kuten edellä on todettu, tehtiin valinnat nimenomaan roolitusten perusteella. Esimerkiksi Aho taisteli varmasti samasta paikasta kuin Markus Granlund ja tuli valituksi. Pyörälä tuli valituksi ennen Kuuselaa ja iki-taistelija Kukkonen pääsi jälleen kerran joukkueeseen ennen jotain toista luutaa. Osin pelaajavalintoihin vaikuttanee myös se, jos valmentaja tuntee pelaajan entuudestaan, kuten tässä tapauksessa on vanhojen Kärppä-pelaajien (Kukkonen, Pyörälä) osalta. Se on aivan normaalia, sillä jokainen meistäkin valitsisi omat luottomiehensä joukkueeseen. Toki sivuhuomautuksena on mainittava, että todennäköisesti jokainen suomalainen valmentaja taustasta riippumatta valitsisi Kukkosen joukkueeseen, sillä hänenlaisiaan pelaajia on hyvin vähän. Siis pelaajia, jotka pomminvarmasti tekevät mitä valmentaja sanoo, antavat jokaisessa vaihdossa 110% ja osoittavat esimerkillistä johtajuutta ja luonteenlujuutta, eivätkä luovuta koskaan.

Toisin sanoen valinnoista on selvästi nähtävissä, että Jalonen halusi nelosesta puhtaan energiakentän sen sijaan, että olisi rakentanut neljä tasaista kiekolliseen peliin pystyvää ketjua. Kumpikaan valinta ei ole oikein eikä väärin - molemmilla voi tulla menestystä. Nämä ovat lähinnä valmentajakohtaisia näkemyseroja siitä, miten joukkue tulee kasata.

1 tykkäys

Törmänen on näköjään ylen asiantuntijana. Kyynel silmäkulmasta ilmeisesti kuivunut?

1 tykkäys

On muuten mielenkiintoisia apuvalmentajia Kari Jalosella kisoihin lähdettäessä MTV Sportin mukaan. Voi sanoa, että on Tapparalaista vaikutusta tälläkin osastolla taustalla…

Maajoukkueen taktiikasta ja pelitavasta vastaa Jukka Rautakorpi ja videovalmentajana toimii Marko Ojanen. Tulevissa kisoissa käytettävää pelitapaa käytti mm. Nuoret Leijonat ja Tappara… #PeliTapaOnMeidän

Muista apuvalmentajista Kai Rautio on katsomovalmentajana, Jere Lehtinen hoitaa yhteydet NHL-pelaajiin ja sitten on vielä Ville Peltonen.

Linkit: Wiki

Ps. Tämä aiheuttaa tietenkin esim. Kuuselan tapaukseen kysymysmerkin, kun apuvalmantajista ainakin M. Ojanen tietää varmasti Kuuselan pelikunnon?

1 tykkäys

Hieman noista taustoista. Saattaa kuulostaa salaliitolta.
Viime vuonna Niko Hoviselle oli luvattu kisapaikka. Saros tuli ohi ja vei paikan.
Hussolle luvattu tänä vuonna paikka, Saros taas Metsolan ja Husson ohi.
Markus Granlundille luvattu paikka. Ei pitänyt.
Mikä Hovista, Hussoa ja Ma Granlundia yhdistää ?
Pelaaja-agentti Ilkka Larva, joka suututti aikoinaan liiton junailemalla Granlundin veljekset Kärpistä HIFiin.
Ja Nenä on se munaton lupailija.

Ja mä luulin että vain ämmät on pitkävihaisia.

2 tykkäystä

No kyllä nokka on sanonut viimeisen sanan Kuuselan tapauksessa. Selvähän tuo.

Huolimatta siitä, että vuodesta toiseen MM-kisoihin jonkun mielestä valitaan väärät jätkät, tällä joukkueella nyt mennään ja tavallaan toivoisi aika nopeasti, että koko kansakunnan tuki tulisi joukkueelle ja valmennukselle.Itselläkin on paljon kysymysmerkkejä, erityisesti oudoksi mv-valintoja. Kuka on ykkösmaalivahti? Ja miksi Bäckström kelpasi ennen Metsolaa? Millaiset näytöt Bäckströmillä on viime kausilta? 10 peliä runkosarjaa NHL:ssä, se on todella vähän. Kausi ei ollut mikään menestys. Jos Bäckström jää kolmosvahdin rooliin niin mv-valinnat meni mun mielestä vihkoon.

Silti täysi luotto jengiin. Yllättävän hyvältä näyttää paperilla, katsotaan, mikä on todellisuus.

Jos valmennus on ajatellut esim. case Kuuselassa vaihtoehtona pareja siten, että Sebastian Aho pelaa laiturina samassa ketjussa Pyörälän kanssa. Keskelle ilmeisesti laitetaan Koskiranta siihen ketjuun. Jos lyhyeen turnaukseen haetaan tuttuja pelipareja niin Ahon ja Pyörälän ollessa samassa ketjussa kärppätausta lienee loogisella jatkumolla.

1 tykkäys

Kari Jalonenhan valmensi Hifkiä samaan aikaan kun Granlundit tuli Hifkiin.

Kaksijakoinen fiilis ennen kisoja.
Joukkueelle toivon tietenkin menestystä.
Nenä Jaloselle en sitten pätkääkään. Varsinkin kun tunnen henk.koht. yhden pelurin, jonka alta matto ( = luvattu paikka ) vedettiin alta.

Vaikea yhtälö.