Paljon on lokaa niskaan saanut tämä kaveri ja osin myös aiheesta. Jukuri pelin hienon one timer vedon 6-5 vastaan maalivahti torjui kypärällä. Pienestä oli kiinni silloinkin. Ihmeellisiä harhasyöttöjä ja ylirohkeaa peliä tulee välillä hyökkäysalueella varsinkin. Yrittää kuitenkin ja tänään oli todella liukkaalla pelipäällä ja onneksi sai onnistumisen!
Ei ole ollut mikään tykkikausi mutta tänään nousi esiin kolmannessa erässä. Näytti jopa hetkittäin, että logo kiinnostaa.
Kyllähän Halloranin peli on viime aikoina parantunut valtavasti, vaikka silloin tällöin hieman typeriä syöttöjä tulee. Se tuttu liike mielestäni alkanut hieman näkyä.
Tänään aivan ylivoimainen ykkönen Tapparan hyökkääjistä vaikka ei olisi hienoa maalia tehnytkään.
Harmi että ketjussa on vieläkin yksi hieman perässä vedettävä toisessa laidassa.
Halloran on jo useamman pelin ollut Tapparan paras hyökkääjä hyökkäyssuuntaan.
On todella halua kääntää joukkueen kurssia ja ottaa roolia.
Onkohan Nick katsonut kalenterista koska pitää alkaa pelaamaan. Ei se mitään, hyvältä näyttää ja tuntuu olevan suunta ylöspäin.
Tänään nosti koko joukkueen peliin mukaan silloin kun sitä tarvittiin.
Paljon peliä edistäviä toimia ennen pisteitä myös, paras hyökkääjä tänään.
Yksi suurista kehityskohteista myös ollut aivan älyttömien jäähyjen loppuminen. Jossain kohtaa niitä tuli joka pelissä.
Tarvii kehua kanssa.
Eilen tosiaan oli kääntämässä laivaa kolmannessa erässä ja lisäksi oli todella kovalla prosentilla voittamassa kamppailuja ja oli monessa kamppailussa.
Eilen siis Halloranille 21 tilastoihin merkittyä kamppailua ja näistä voitti 16! Kamppailujen voitto% 76,2
Esim, Kempellä vastaava luku eilen oli 2/9 ja 22,2%
Halloranilla on edelleen tuskaista tehojen kanssa, mutta mielestäni pelasi tänäänkin hyvin. Otti sitä roolia, pyöritteli peliä ja laukoi eniten hyökkääjistä 7 kertaa.
Toivottavasti pian saadaan niitä onnistumisia.
Halloran on hyvä ja hyödyllinen pelaaja, jos joukkue voittaa, eikä pelit ole kovin tiukkoja.
Halloranin ongelma on puolustushaluttomuus, pehmeys ja pelikäsitys. Nickin vahvuudet on nopeasti irtoava laukaus ja nopeus. Karmeimpia suorituksia ovat ne, kun Halloran riplaa kiekkoa ylös alimpana miehenä, yrittää jotain puikkoja vastustajalta ja menettää kiekon.
Maaleja ei lopulta synny kovin paljon, pelinrakentelu on omissa ja keskialueella riskialtista ja fyysinen peli on pehmeää. Jos Nick on kallis pelaaja, niin miettisin tarkkaan jatkoja.
Samaa mieltä, liigaan jännä rajatapaus, että onko tarpeeksi hyvä siihen rooliin, mihin suuntaan ominaisuudet ohjaavat.
Tällä kaudella pelikaverit, joukkue ja pelisysteemi eivät hänelläkään ole tukeneet vahvuuksia. Viime kaudella tämä(kin) asia oli paljon paremmin.
Hänen osaltaan omia jatkotoiveitani itse asiassa aika paljon määrittää se, että millä pelisysteemillä ensi kaudella olis tarkoitus vetää.
Sinänsä näin jalkavia ja hyökkäyspeliorientoituneita kavereita ei varmaan liikaa ole tarjolla liigaan, mutta sitten pelikavereiden pitäisi olla sellaisia, että voisi keskittyä asioihin, joissa on hyvä.
Tämä mies on puhdasverinen snaipperi. Hänelle ei voi syöttää, kuin laukaisupaikkaan, koska tämä mies ei osaa syöttää, ei osaa lukea peliä eikä voittaa kaksin kamppailuja puolustamisesta nyt puhumattakaan.
Tämän kauden jälkeen, kiitos ja näkemiin.
Halloran teki kolmannessa erässä maalin, mitä tarvittaisiin enemmän tän päivän Tapparassa. Siinä oli sitä loppuun asti pelaamista!
Tapparan tärkein kenttä, toivotaan että samaa nähdään tulevissa peleissä. Ja muut ketjusta myös paremmin pisteille kiitos.
Tuskin on mikään halpa kaveri viime kauden nimenomaan hyökkäyspään näyttöjen perusteella. Laukoa osaa mutta kokonaisvaltaisessa pelissä on paljon puutteita.
Niin varmaan koko joukkueella
tälläset ”snaipperit” pitäs osata hyödyntää ![]()
Suhtautettuna tän kauden tuskaan, niin Halloran on lähimpänä omaa tasoa koko kentässä. Ja mielestäni asenne on ollut hyvä ja ratkaisu halukkuutta löytyy. Kyllä siellä on muita pelaajia joita nostaisin negana esiin.
Viime kausi:
60 ottelua 19+24=43p
Tämä kausi (kesken)
52 ottelua 11+23=34p
Tällä ja viime kaudella on aika kova kontrasti, ja yksilöillä on vaikeampaa. Minusta ihan hyvät lukemat, kun ajattelee esim Puhakan vaikeuksia samassa kentässä. Jos siellä oltaisiin ns. Vanhassa iskussa, niin tällä kaudella olisi tullut piste-ennätys. Vieläkin on pelejä jäljellä.
Eli vahvasti eri mieltä hänen kaudesta olosuhteisiin nähden.
Ei ole kyllä mikään pelkkä sniper. Näkee kentän ihan hyvin ja pelisilmää löytyy. Ratkaisut ovat vaan usein riskialttiita ja syötöt joskus pielessä. Tehopisteetkin sen kertovat, kun syöttöjä kertyy.
Halloran ja Keskinen taitaa olla ainoat kaksi hyökkääjää, jotka ovat pelanneet kauden ilman jotain loukkaantumista tai sairastumista. Kertoo kyllä surullisesti tämän kauden tarinasta.
Halloran on tosiaankin pelannut ihan ok kauden, mutta ketjunsa kärsii Puhakan totaalihyytymisestä, syistä joille emme voi mitään.
Ai ok kauden, Nick on heittänyt ehkä 100 kamalaa harhasyöttöä pitkin kautta ja ei taida olla vielä tähän mennessä voittanut yhtään kaksinkamppailu. Kyllä se on kaukana ok:sta ! Joo nopea on, mut ei paljo muuta.
Eilen viimeksi syötti vastustajan lapaan kun ei saanut purettua alueelta vaikka aikaa oli.