Voihan tää edelleen toteutua.
Jos rahaliigat vie.
Voihan tää edelleen toteutua.
Jos rahaliigat vie.
Anatude sanoi jossain, että oli pitkä prosessi ja lopulta intressit kohtasivat. Ei siis ollut savua ilman tulta. Voisi jopa spekuleerata, että yritettiinkö jo viime kaudeksi?
Halloran on noussut suosikikseni uusista miehistä. Hyvinä iltoina sattuu ja tapahtuu positiivisia asioita melkein aina kun saa kiekon. Viihdyttävä pelaaja.
Ettei olisi joku Tuomenoksa osannut nähdä juuri hänen nousevan potentiaalin.
Ei vakuuta Antin tekeminen. Kenkää.
Olihan kaveri jo aikoinaan Saipassa erinomainen, jonka ansiosta saikin siirron kesken kauden Ruotsiin. Täytyy sanoa, että itse en ole siis kovin yllättynyt näistä otteista.
Itse odotin joko Kelleheriä tai sitten jotain perus 3-ketjun laiturin tehoilua. Jotai 10 maalia ja 15 syöttöä 60 peliin. +5 molempiin jos hyvä kausi. Tällä hetkellä sitten tehot ovat 60 pelin tahdissa luokkaa 30+25. Moro
Epävirallisen excel-laskennan perusteella Halloran on yhdessä HIFK:n Vesalaisen kanssa liigan eniten pisteitä tehnyt pelaaja 5vs5 pelissä. Vesalaisella yksi peli enemmän pelattuna.
Tänäänkin upea lätty 5-1 maalissa ja pieni, mutta koko tilanteen avannut yhden kosketuksen rystysiirto Puhakan ensimmäisessä maalissa. Tehokas ja viihdyttävä, mitä muuta voi tämän roolin hyökkääjältä toivoa.
Halloran kyllä loistava hankinta, siitä isot propsit organisaatiolle. Pelinopeudeltaan ehdottamasti Liigan eliittiä ja sopii Grönbergin pelitapaan loistavasti. Veikkaan että +50 pistettä tälle kaudelle on täysin realistista.
Halloran on kyllä jäätävä viimeisteleen maalipaikoista! Upea ottelu Lukkoa vastaan 3+2=5p. Haastattelussa sanoi tehneensä nyt ensimäistä kerta hattutempun. Ja uran eka 5p ottelu.
Mahtava kenttä Puhakan ja Keskisen kanssa. Eikä vuoda myöskään omiin.
18 peliin 9+10=19 pistettä ja pistepörssin 5. Ja kuulemma tämä mies ei nää joulua Tapparassa
Oiskohan noissa elokuun viesteissä tarkotettu, että saattaa NHL viedä ennen joulua.
Nämä nyt olivat muutenkin outoja arvioita mitkä perustuivat vain siihen koska Kelleherkin epäonnistui. Ei heillä ole mitään tekemistä keskenään, vaikka ovatkin Ruotsissa pelanneet ja rightin lapa kädessä.
Halloranista on itselleni tullut jo ennen tätä iltaa hieman oma suosikki näistä ulkomaalaisista. Jalka liikkuu ja asennetta löytyy.
Nimenomaan näin, mutta kuvastaa myös sitä, kuinka täällä ei anneta pelaajan näyttää. Tosi monella on kiire kertoon, kuinka joillakin ei annettavaa. On näitä ollut ennen Hallorania ja Kelleheriäkin.
Loistavaa että kulkee ja sopii Grönborgin peliin.
3 viestiä siirrettiin ketjuun: Tappara - Lukko 1.11.2023 (Ke)
Täytyy sekin tässä mainita, aivan kuten Halloran tuossa haastattelussakin matsin jälkeen sanoi, että ketjukaverit ovat myös hänelle sopineet todella hyvin. Ajattelevat pelistä samalla tavalla ja ovat kaikki aika samantyylisiä, nopeita pelaajia.
Tämän ketjun hajottaminen on kyllä vaikeaa, varsinkin kun kemiat toimii noin hyvin ja on ehdottomasti toimivin ketju Tapparassa tällähetkellä.
Halusin vain sanoa, että hyväksyn tämänpäiväisen peliesityksen.
Ennen kauden alkua en yhtään tiennyt millainen pelaaja on kyseessä ja ajattelin että pelit näyttää.
Näinhän se on mennyt.
Tälle miehelle täytyisi jatkolappua ruveta jo sorvaileen.
Halloran oli Saipassa erittäin hyvä vahvistus, joten ei tässä kyllä mitään Kelleheria odotettu. Ollut nyt vielä tehokkaampi kun on löytynyt toimiva ketju ja tänään sattui kaikki onnistumaan!
Halloran oli SaiPassa liki pinna per peli tahdissa, mutta osa porukasta katseli CMorelta Alsveskanin finaaleja, joissa hänen ei voi sanoa tehneen positiivista vaikutusta. Eivätkä auenneet SHL:n portit.
Olin ennen kautta hyvinkin skeptinen, mutta Halloran muuttui nopeasti suosikikseni uusista pelaajista. On hienosti samassa rytmissä Puhakan ja Keskisen kanssa. Sopii kuin nenä päähän nopeaan vastaiskupelaamiseen.
Nick on pelaaja, jonka teoriassa voisi saada pidettyäkin, koska on jo SHL:n puolella kokeillut ja sieltä hissiin pudonnut. Valitettavasti joku DEL seura tulee tietysti apajille. Toivotaan, että viihtyy Tampereella ja Suomessa.
On kiva kun on tämmöne uus Kelleher joka 3 ketjun laidassa painaa 1/3 kaudesta piste (yli) per peli tahtia