Notre Damen katedraalin palo 15.04.2019

Jaahas,ite Jeesus nähty.

3 tykkäystä

Pitkäänhän tätä saikin odottaa: kolme päivää palon syttymisen jälkeen uutisoidaan huijareista, jotka kerääväät Notre Damen jälleenrakennusrahaa itselleen.

Nyt uutisoidaan, että oikeasti palomiehet pääsivät palopaikalle alle 10 minuutissa:

Notre Dame on haurastunut palossa.

Sosiaalista oikeudenmukaisuutta penäävät keltaliivit aikovat järjestää mielenosoituksia jo 23. perättäisenä lauantaina. Heitä ei kuitenkaan päästetä Notre Damen lähistölle maanantaina palaneen rakennuksen haurauden takia.

Neljäsosa Marseillen kaupungin vähävaraisten lasten auttamiseen kerätyistä varoista ohjattiin yllätyksellisesti Notre Damen tulipalon jälkihoitoon.

1 tykkäys

Onneksi Ranskassa osataan arvostaa kulttuuria…

Täällä ihmetelty tuota pitkää korjausaikaa.

Noi kirkot ovat vaan hankalia rakentaakin esim:
Sagrada Família ( Wiki ) on kohta rakennettu 150 vuotta Barcelonassa.

Kyllä varmaan se työlästä on korjata, jos halutaan entisöidä hienoa rakennus eikä tehdä tyyliin Kalevan kirkko.

1 tykkäys

Kuitenkin se kuuluisa Iisakin kirkkokin rakennettiin 40 vuodessa, jos yhtään muistan. Onhan ihan sanonta, että “rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa”. Siellä oli kyllä kokoajan tuhansia ihmisiä töissä. Töitä tehtiin eikä armoa tunnettu.

Sagrada Familian rakentamistahti on varmaan vaihdellut, välillä ollut hiljaistakin. Ja pikkuisen epäilen onko aina ollut suunnitelmatkaan selvillä. Muistaakseni Pietarinkirkkoakaan ei rakennettu 150 vuotta, vaikka silloin oli pelit ja vehkeet ihan toiset kuin nykyaikana.

Kai se Notre Damen entisöinti tehdään pienemmällä valikoidulla porukalla eli ei siellä tule Iisakin kirkon tapaan hääräämään “kymmenentuhatta maaorjaa”. Ja on siinä miettimistä miten homma tehdään vanhaa säilyttäen ja kunnioittaen.

Edit. Maailman suurin kirkko kaukaisessa Afrikan maassa rakennettiin alle viidessä vuodessa. Ohoh.

1 tykkäys

Ilmeisesti tupakka on maistunut.

Apu saattaa löytyä yllättävältä taholta, nimittäin pelimaailmasta.

Sijoittaakseen kirkon pelimaailmaan joutuivat pelin tekijät tekemään poikkeuksellisen tarkan ja yksityiskohtaisen 3D-mallinnuksen katedraalista. Ladbible-sivusto kertoo, että tuolloin tehty mallinnustyö saattaa nyt auttaa kirkon entisöinnissä.

The Verge kertoi, että Miousse käytti vuosia tallentaakseen kaikki rakennuksen yksityiskohdat oikein. Muotojen lisäksi myös tiilien tekstuurit haluttiin saada näyttämään pelissä samalta kuin oikeassa kirkossa.

Ubisoft onkin mm. luvannut kyseisen pelin pelaajille ilmaiseksi ja varmaan sitä saa jälleenrakentamisessakin hyödyntää (tarjous oli näemmä 25.4. saakka voimassa)

5 tykkäystä

Katedraalin tulipalo sulatti noin 300 tonnia lyijyä, jota oli muun muassa katossa. Myrkyllistä lyijyä levisi myös ympäristöön.

Katedraali on täynnä ympäristömyrkkyjä, kerrotaan ympäristöjärjestö Robin des Boisin tiedotteessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

https://www.aamulehti.fi/a/419b9355-e325-4d8d-ad43-4e24885117b5