Oranssi Joulukalenteri 2018

24 Pelastajatonttu

Tapahtu orastavan pakkipulan aikoihin, että Vaksiviskaali Leinosmikki määräsi koko Kissanmaan joukkonsa etsimään Kirvesjoukkojen takalinjoille passelia vahvistusta. Se oli vaativa tehtävä ja tapahtui silloin kun Krisu oli Hakametsän jääherra. Jokaisen lätkästä jotain ymmärtävien tartti rynnätä taikalaatikoistaan etsimään sopivaa pelastajaa tilkitsemään vuotavaa takapäätä. Pian sopiva ratkaisu löytyikin, joten ei muuta kuin vaksi laulamaan kohti Walesia.

Ja niin saapui Pelastaja Hakametsään tilkitsemään kirveskansan vuotavaa peräpäätä. Seurulla oli kirvesmerkein varustettuja opetuslapsia jääareenan laidalla vahtimassa tulokkaan otteita. Kovin oli variseusmaiset aatokset ennakkoon uuden järkäleen suhteen. Oli paikalle saapunut myös kolme lätkämaan tietäjääkin, jotka kysyivät: "Missä se tapparalaisten pelastaja on, kuulimme hänen tähtensä syttyvän Hakametsään ja tulimme itse toteamaan asian. Mutta ei Lehkhior, Santtuspar sen kummemmin kuin Solmusarkaan mitään ymmärtäneet tulokkaan tasosta. Lahjojakin heillä piti olla, mutta täysin lahjattomiahan he olivat!

Ja kun Pelastaja oli pelannut muutaman matsin, niin nämä epäilijätkin sano keskenään, et kai maar meidänkin tulee uskoa tää ihme! Lähretään kiiruun vilkkaa Hakametsään kattomaan tätä ihmettäl Nähtyään ja torettuaan omin silmin tulokkaan tason alkoivat käännytetytkin opetuslapset yhteen ääneen hoilaamaan: Kunnia olkoon Benille kaukalossa ja katsomossa ja maan päällä rauha vanien kesken.

48 tykkäystä