Kyllä on valmennuskin ihan unessa kun ykkönen jatkaa edelleen samassa muodossa.
Sellainen erä. Ei mitään palaa. Kova on vuori kiivettäväksi kolmanteen erään.
Ei legenda taida jaksaa kauheasti valmistautua näihin peleihin. Riittää että tulee paikalle ja ulvoo ne perusjutut ja mitä sylki suuhun tuo, ja lähtee palkkashekin kanssa sit kotiin.Toivottavasti ei enää Mertsi Tapparan pelejä selosta.
Tämä peli sinänsä sopii kauden kuvaan. Vaikka edellinen peli oli loistava, niin yhtään ei tiedä mitä tuutista tulee seuraavassa matsissa.
On siellä tietysti aika hyvä vastustajakin tänään.
Kyllä Smejkalin vois jättää pois pelaavasta kokoonpanosta. Jää niin vajaaksi noi kamppailutilanteet.
On tässä jo vähän ikävä sitä Vanhatalon sähinää ja nahistelua.
Nyt Tapola pitäisi tässä tilanteessa kokeila reilulla kädellä ketjumuutoksia testimielessä huomista varten.
Pitäisi vaan saada edes ne 3 maalipaikkaa.
Huomenna uusi yritys!
Siinä missä ekalla erätauolla oli hieman toivoa ilmassa, niin nyt ei juuri ole. Kolmanteen erään epätoivoisella raivolla ja katsotaan, mihin sillä päästään. Huomenna uutta putkeen.
laskin 7 kun viimeks mertsi sano sen.
Tää on tuttua Tapparaa. Pelin taso heittelee järkyttävän paljon. Huomena onneks uus yritys
Oli kyllä varmaan huonoin erä koko Playoffs sarjassa meiltä…tosin Lukkokin oli aika hyvä.
Todellakin! Ehtii vielä tekeen vaikka 7!
Melkoista muniin puhaltelua tänään.
Valmistautuminen mennyt tänään ihan vihkoon.
Hyvään paikkaan esitti sitten Tappara ehkä kauden paskimman erän! Loistavaa peliä ammattimiehiltä! Kirjallinen varoitus; työtehtävien laiminlyönti
Pitäisi pelata enemmän kiekolla, jos meinataan voittaa -Peltola
Lampaan perseet:
*** Ykkösketju
** Matushkin
- Heljanko
Plussat
*** Huomenna vapaapäivä
Korostan edelleen että Lukko on tänään(kin) todella hyvä.
Eipä tässä tarvitse selitellä. Jaloissa ollaan ja keskittyminen huomiseen. Kolmannessa erässä voitaisiin hakea asetelmia huomiseen.