Otteluseuranta: CHL-finaali 2019, Frölunda Indians - Red Bull München 05.02.2019

Hienosti tehty - kiitos! :+1::+1::+1:

Viime vuoden finaalista jäi mieleen korkealaatuinen TV-tuotanto. Toivottavasti @TeliaPartio on vastaanottimen ääressä.

4 tykkäystä

Ikävästi oli maila jalkavälissä kuin Ilkka Heikkisellä ikään. Ruotsalaiset säästyvät koukkauskaksiminuuttisella.

Ei oikein meinannut ylivoima lähteä, mutta lähti kuitenkin lopulta pyörimään. Jäähyn jälkeenkin vahvaa painetta ruotsalaisten päässä.

Ekbom meinasi järkätä kotijoukkueelle avausmaalin.

RBM aloittanut todella aktiivisesti ja rohkeasti. Ja het Vikillä tekopaikka.

Ei Tapparalla tuolla olisi ollut mitään jakoa.

Hienoa jääkiekkoa kyllä. Tässä alkaa toivoa, että lähitulevaisuudessa tää CHL alkais nappaan täällä Suomessakin.
Ihan vaikka pääasiallisena sarjana.
Ja Vic Ekbom vähä menny eteenpäin sitten Tapparan aikojen.

Hienoa aktiivista peliä, ihan täysin toista luokkaa kuin esim viimeisin paikllispeli Tampereella. Muutaman kerran nähnyt viime- ja tällä kaudella Tappara-pelin vastaavalla intensiteetillä.

2 tykkäystä

Noi määrät pitäisi saada vain kymmenkertaistettua.

Ja Frölunda johtoon.

Röölunta painaa ekan byyrin!

Marko Virtanen siä on.

Toi päätykamera on hyvä ja kulmakamerakin onnistui seuraamaan viivalämärin laukauksesta verkkoon asti. Eikä kuva puuroutunut.

3 tykkäystä

Vikillä taas vetopaikka. Vikille nyt saattuu ja tapahtuu. Ensin jalalla paineen alta keskialueelle jossa kiekonmenetys ja vastahyökkäys omiin.

Nyt häneltä vietiin kiekko aika nolosti ja eikö juuri hän päätynyt vielä selälleenkin maalin edessä?

Hienosti tuli RB:n Top Scorer maalille. :smiley:

1 tykkäys

Ohjaaja hereillä.

Ruotsissa kaikki parempaa, näenkö silti läpsyttimiä katsomossa?

2 tykkäystä

Onhan tämä perhanan laadukasta jääkiekkoa. Hyviä pelejä ympäri kaukaloa solkenaan. Toivottavasti Tapparan valmennusjohto on teeveen ääressä. Tällaista lätkän pitää olla.

8 tykkäystä

Sen mitä minä olen nähnyt, ovat hakanneet innolla käsiään. Täytyy jatkaa tarkkailua.

Todella upea erä, intensiteetti pelissä on täysin käsittämätön. Fyysisyyttäkin on.