Otteluseuranta: Harjoitusottelu TPS-Tappara 16.8.2018 Salossa

Eiköhän @Raato sen verran taivu, että pistää pienen selostuksen pystyyn katsomossa ja striimaa sen puhelimesta jonnekin päin internetiä ja laittaa tänne linkin jakoon.

3 tykkäystä

Katsoin ensin että mitäs hemmettiä TPS yriittää peluuttaa kolmea pakkia samassa kentällisessä. :grin:

8 tykkäystä

Noudattaa mun mielestä aika perinteistä Rautakorven kaavaa. Onhan Jukalla maalivahtipeluutuksessa tosi erikoisia tapoja, mutta toisaalta aniharvoin maalivahdit epäonnistuvat Rautakorven joukkueissa aivan totaalisesti. Voisi sanoa, että Jukalla on erikoinen, mutta osuva tapa valita veskarit.

Bäckström oli viime viikonloppuna selvästi vahvempi omassa pelissään. Heljanko pelasi ok, muttei kuitenkaan mitään erityisen kovia gamesavereita tehnyt, kun taas Bäckströmin puolella oli gamesaverit ja tähdet. Jos Bäckström vetää kahden pelin vähäisestä otannasta paremmin niin minusta se on looginen jatkumo seuraavaan peliin, että uusi mahdollisuus heti perään.

2 tykkäystä

Älä yllytä :joy:

E. Mitä tulee molareihin veikkaan vahvasti, että jossain vaiheessa Heljanko vaihdetaan maalille, yleensä tällaisissa peleissä peluutetaan molempia.

Heljanko on aika paljon enemmän “tiedetään mitä saadaan” -heppu kuin Bäcks. Myös pelattujen pelien määrä viime kalenterivuodelta on aika pieni Nikellä, että varmaan pelirutiiniakin haetaan. Helkulle sitä kehtaa varmaan tarvittaessa hakea Lempäälästäkin.

Heljanko pelaa aika varmasti seuraavassa pelissä.

Ykkösketjut jäälle ja peli käyntiin.

2 tykkäystä

Ja heti alkuun alivoimaa. JMJ nostaa mailan Filppulan suuhun. 2 minuuttia.

Alivoima kestetty vaikeuksitta.

E. Ja heti perään uusi AV. Luoto boksiin huitomisesta.

Pahaa pyöritystä Tepsiltä, Bäckström otti pari unelmakoppia.

Ymmärrän jos Raato keskittyy pääosin seurailemaan Tapparan tekemistä, mutta olisi myös kiva kuulla TPS:n puolelta mitenkä 17 vuotias Kakko pärjäilee kentällä.

Pidetään mielessä. TPS:lle jäähy ja Tappara vuorostaan ylivoimalle

Tappara johtoon 1-0

9 tykkäystä

0-1! YV toimii, kiekko toimitetaan maalille ja Jasu ohjaa sisään. Syöttäjät JMJ ja Rantakari.

24 tykkäystä

Kuuselan vai kiekon? :slight_smile: Maalitykki Jasu.

5 tykkäystä

Niin tuleeko tämä peli jostain? On Telia sovelluksessa, mutta Ässät-Lukko peliä tarjoaa kun Tps-Tapparaa painaa

Ei sitten yhtään mistään.

1 tykkäys

Kylläpä on paskaa kun ei mistään näe peliä :smiley: Oikein tekee pahaa :smiley:

1 tykkäys

Oli tyypillinen Jasun maali. Lapa jäässä ja ohjaus längeistä sisään.

2 tykkäystä

Hienoa. Kiitos vastauksesta