Otteluseuranta: HIFK - Tappara 01.02.2025 (La) klo 15

Miten väärin Metsola sijoittui? Kertokaa lisää, takatolpallako pitäisi jäpittää. Katsokaa, missä heilui Halloran, Knot sai olla pitkään vapaana.

Meniköhän Analla nimet sekaisin :grinning:

1 tykkäys

Tämähän se on se merkitsevä tekijä. Uskon että tauon jälkeen meilläkin on liikettä ja kamppailuvoimaa. Ei se tietystikään tänä päivänä lohduta. Mutta väitän mistään mitään ymmärtämättä, että näin on asian laita. Tässä nyt on kasvatettava jännettä meidän kannattajienkin. Minä uskon, että nyt pelataan tietyllä tavalla upporikasta ja rutiköyhää trenaamisen suhteen, johtuen siitä että alkuperäiset suunnitelmat ovat vesittyneet sairasteluihin (ja myös loukkaantumisiin). Tänä vuonna ei kevääseen luultavasti lähdetä neljän kärjestä, mutta se ei tarkoita sitä etteikö voitaisi pelata vielä hyvää jääkiekkoa. Minä uskon että hyvää jääkiekkoa tullaan näkemään.

Ensimmäinen erä mun silmin nähtynä:
• Metsola pelasti pari, kolme maalia IFK:n rynnistyksen aikana, kun kenttäpelaajat halvaantuivat täysin. Puolustuspäässä paniikki päällä, hyökätessä arkoja ratkaisuja. Kukaan ei mennyt maalille, ei uskaltanut.
• erän jatkuessa Tappara sai otetta, paras kenttäpelaaja oli Rautiainen. Hänelle lisää voimaa niin saadaan loistava pelaaja hetkeksi, ennen kuin suuremmat kuviot vie.
Mitä mä en ymmärrä on se, että kun joukkueella menee huonosti, kaadetaan kaikki loka yhden pelaajan niskaan. Pelaajan, joka piti Tapparaa tässä pelissä pystyssä.
• peli tasoittui kummasti pelin edetessä, kaksi erää aikaa kääntää, ei mitenkään mahdotonta.

2 tykkäystä

Ei tarvi ees tarttua kunhan seisoo paikallaan

Nyt sitä ■■■■■ ryhtiä tähän alkuun.

1 tykkäys

Koko kauden mennyt samalla sykkeellä. Ehkä ainoa joukkueesta, joka on jokaisessa vaihdossaan näyttänyt siltä, että toimittaa minkä pystyy.

Hovisella isommat patjat kuin meidän muutama hyökkääjä kooltaan :smiley:

Mikä tossa Ifk logossa kiehtoo kun kaiki vedot sinne?

4 tykkäystä

Torjunta! Jes

Matinmikko tänään Jekyll & Hyde.

1 tykkäys

Joo, samaa mieltä. Olisi yksi niistä pelaajista jota voisi kokeilla tuossa surkeessa yvssä esim. Mattilan tilalla.

On tää oikeesti ihan käsittämätöntä helvetin seisoskelua ja liukumista? Jalat, jalat, jalat?!??

1 tykkäys

Kyllä. Ihan liikaa liuku päällä. Ja jos halutaan karvata syvältä kovaa pitää sinne ajaa kuin nuori ori.

2 tykkäystä

Tuolla on meidän jengi taas töissä, ei taistelemassa :-1:t2:

2 tykkäystä

Havahduin vasta nyt siihen, että siellähän on toinen erä käynnissä.

Lauantaisin totuttu klo 17 peleihin joten vielä ei lähde. Vikassa erässä sit alkaa pelit.

1 tykkäys

Pysy kaukana sitten, ettet sekoitu pelaajien sekaan penkille…

1 tykkäys

Siinä jonossa pakitettiin sitten

Hienosti taas pakit peruutti Metsolan syliin. Herätys!!!

2 tykkäystä