Otteluseuranta: JYP-Tappara 06.10.2018

Jos ei laidassa pysy kiekko lavassa etkä saa syöttöäkään omille, ei pysty keskellä tekemään sitä vähääkään. On nyt liigan toiseksi eniten pakkasella. Vain Kaltevalla on yksi miinus enemmän.

Pitäiskö hommata pari pelaajaa että vähän edes kilpailua peli paikoista???

1 tykkäys

Väärä pelipaikka.

Kirjoitin jo aiemmin. Hiihtelyä tai ei, mutta merkittävässä roolissa jokaisessa Tapparan maalissa. Toki aina pitää hakea syyllisiä, mutta mielestäni tänään Krisse ei sellainen ollut.

2 tykkäystä

Siinä nähtiin, että materiaali riittää, koska 3v3-peliä ei juuri valmenneta. Tämän voi jokainen ymmärtää kuten tahtoo.

Ei selitä huonoa henkilökohtaista peliä, eikä sitä että on -8 tilastoissa 10 pelin jälkeen.

1 tykkäys

Minä odotin Krissen näkyvän enemmän tulostaululla ja ottavan joukkueen vaikka siihen kuuluisaan reppuselkään vaikeina hetkinä.
Tänäänkään tuo jälkimmäinen ei tapahtunut.
Krisseen ei kaaduttu, mutta odotan hänen tekevän jotain tuolle pelaamiselle jos kukaan muu siihen ei pysty.

5 tykkäystä

0+3 ei olisi ollut vääryys tänään. Varsinkin 1-2 maalissa todella väkevää tekemistä ja omalla touhullaan aiheutti sen, että JYP puolustus laittoi heikon purun suoraan Utuselle.

Kuvauksesi kuulostaa enemmän Jasulta kuin Rauhalalta. 100/100 kertaa mieluummin eroon Jasusta kuin Otosta jos alaketjujen permanenttia halutaan alkaa muokkaamaan.

Peli ei minusta varsinaisesti ole huonoa eikä pelkästään veskariakaan voi tuloksista syyttää.

Aika paljon enemmän tarvitsisi Heljanko tukea viisikolta. Tuntuu että pelitapa on rakennettu sen varaan että Metsola olisi tullut takaisin.

Heljanko vain ei ole Metsolan tasoinen veskari, joten pelin pitäisi olla paljon enemmän puolustusvoittoista. Jos ei aleta träppään taas niin saadaan tottua joka pelissä 4-5 vastustajan tekemään maaliin.

1 tykkäys

Ongelma on molemmissa. Jasu 1+0, -2 ja Rauhala 1+1, -8.

1 tykkäys

Ei. Tänään ensimmäisen maalin voisi laittaa osin ellei kokonaan Rauhalan piikkiin. Todella heikkoa reagoiontia, paineistusta ja peittoa. Saattaa toki olla, että johtuu tilanteiden valmentamisesta ja vaatimisesta. Sama koskee JYPin toista maalia vaikka eri pelaaja olikin kyseessä. Ei tuollaista velttoilua ollut kun #81 otti blokkeja.

3-1-tilanteessa JYPin nostaessa karvausta pelaajat vain vyöryttivät laitoja myöden kiekkoa ulos alueelta. Valmennus, pelaajat tarvitsevat jonkun selkänojan miten pelataan kun vastustaja tulee 2-3 päälle.

3 tykkäystä

Kyllä. Viime kaudesta ei ole niin paljon aikaa etteikö Otto voisi palata sille tasolle oikealla pelipaikalla. On huomattavasti parempi syöttäjä mitä yleinen näkemys onkaan.

1 tykkäys

Jotenkin tämän päiväinen sulaminen ottaa koville. Se ei ole isosta kiinni, että homma natsaa, mutta kun se varmista varmin, eli Rautakorven puolustuskin pettää (joka pelissä) niin kyllä vaikeeta on. Posin kautta silti. Pakko uskoa, että tämä vielä kääntyy.

11 tykkäystä

Aivan satavarmasti kääntyy, tänä vuonna dieselin starttailu ottaa vaan näemmä aikansa mutta otetaan nää vaikeudet tänä vuonna nyt sitten kaikki tähän alkuun ja vedetään päätyyn asti sit täydellä höyryllä.

2 tykkäystä

Samaa mieltä. Tänään piti kiekkoa ja oli se kanssa paljon rauhallisempi, toisaalta antoi muutamia todella huolimattomia syöttöjä varsinkin ylivoimalla.

Rauhala pelasi ihan kelpo peli. JMJ ja EJ on niin surullista seurattavaa, veivät jo Ojamäenkin mukanaan viemäriin.

Ihmettelen vaan pitääkö Heljangon vetää yksin kauden tappiin. Ehkä hieman painaa kumminkin.

1 tykkäys

Taitaa olla Nikkeen luotto aika vähäistä ja nyt kun halutaan päästä voittojen tielle jatketaan Heljangolla …mutua täysin tottakai mutta mun fiilikseni.

1 tykkäys

Ketju suljettiin automaattisesti 9 minuutin kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.