No kuka tahansa sekoilee tuossa kun nuo pelaajat antavat paineen
Tervetuloa MM-kisoihin Celebrini, toivottaa Tolvanen!
No mut tuo on ollut joka pelin teema, niin ei nyt selity pelkästään et Kanada vastassa
Ihan purjeessa punaset
Suomen kisojen paras erä tähän mennessä. Kanadan krapula palasi Suomen YV:n myötä.
Ihan ok erä Suomelta, jäi kuitenkin fiilis että Kanada ei ihan tosissaan pelannut
Leijonat pelasivat loistavan ekan erän!
Tulinen erä. Todella häpeilemätöntä peliä. Henkinen kantti oli kerrankin tapissa. Nyt vaan samalla tulisuudella tulisesti tuliseen toiseen erään, niin saadaan maali aikaan.
Ennakko-odotuksien vastaisesti saatiin nähdä ainakin yksi Leijonahenkinen erä. Se on jo enemmän kuin uskalsin toivoa. Ei jarruteltu ja parilla maalilla oltaisiin saatu ehkä vähän ainakin hetkellisesti hermostuneisuutta supertähtiin. Paikoista olisi pitänyt saada edes joku sisään.
OJ ja Kukko-Lasse veistelee studiossa sen verran kirkasta settiä, että jos noi ajatukset saadaan jalkautettua suomalaiseen pelaajatuotantoon, niin hyvä tulee.
Huumorijäähy
MacKinnon turhautuu!
Mutta kelpaa.
No ei voinut kyllä tosta tulla mikä hidastuksissa näytettiin
Kova soluttautunut kentälle
Kanada luisteli ekassa erässä viikonlopun kaljottelut pois ja nyt mennään.
No eikösseollu liikaa pelaajia kentällä jäähy.
Ei se ollut se Merelään kohdistunut taklaus
Noitakin jo 2, mutta otetaan vastaan
Montako yyveemaalia tämä Suomen ykkösyyvee on jo tehnyt näissä kisoissa?