Väärä puoli kenttää?
Mikäs tämä tilanne oli? On sikaillut toki jo pariin kertaan
Mitä ihmettä?!
Kuuselahan on petrannut eilisestä huimasti!
Tykkäykset loppu. Kuusela on ollut tänään hyvä! Ei kahta sanaa.
Malik on nyt kahteen pelin päästänyt kuusi maalia. Kunhan tuumasin.
E. Koska sitä ylistetään.
Kuusela on nostanut eniten taso eilisestä. Ja ihan Top kavereita nyt
Kinnusta päähän ja Kinnunen ei ole pelannut sen jälkeen
Toivoisin, että jäähyjä vihellettäis tadaisemmin. Toinen saa pelata kovempaa mailalla kuin toinen tällä hetkellä
Toisaalta harmi, mutta toisaalta oli itse aiheutettua, koska oli se joka aiheutti painin. Merelä vastasi haasteeseen.
Jokatapauksessa loukkaantumiset ovat harmittavia - oli sitten kyseessä vastustajakin.
Onks Kinnusta osunu kaks kertaa jo päähän tässä sarjassa?
Tsekkaa tämä:
“Haapalat”. Saattaa pystyä pelaamaan pienemmillä minuuteilla esim joitain vaihtoja YV:t jatkossa. Kyllähän se vaikuttaa ja mahdollisesti todella iso menetys Kookoolle.
ps: Haapala tehnyt 0+2, yksi taklaus ja miestä ei ole näkynyt sen jälkeen.
Onkohan Nikkilä vs Merelä missään videota?
Studiossa kuittaillaan toisille.
Ihan harmiton painitilanne. Polvi? vääntyi kaatuessa.
Joo ei ollutkaan siitä kyse, ja sekin pelasi vain playoffs kiekkoa… Ei kenenkään vika, mutta olisin halunnut voiton sarjasta ilman kenenkään loukkaantumisia. Ei jäis jossiteltavaa…
Ulkomuistista sanallinen video by Juha Linkki Lindgren:
“Nikkilä ottaa Merelää kurkusta kiinni ja Merelä vääntää Nikkilän jäähän ja Nikkilä poistuu isoista ovista samantien”.
Nikkilä pelasi omalla tyylillään ja nyt kävi näin. Kellekään ei toivo loukkia, muttei tuon kusipään puuttuminen aiheuta mitään sääliäkään.
Nikkilä jakoi poikkaria ja kävi Merelän kimppuun, mutta Merelä väänsi Nikkilän jään pintaan painiotteella… Tässä rytäkässä Nikkilän polvi(?) otti osumaa ja meni suoraan koppiin.
polvi(?) < Lue nilkka vääntyi
Jos se on soluttautunut Heljangon puseroon?