Todnäk siitä että tuomarit ei viheltänyt peliä poikki vaikka Norjan jätkällä oli kiekko hallussa
Olisi halunnut että viheltää jäähyn, kun kiekko kosketti norjalaisen lapaa.
Kerroppa tästä Pettersonista lisää?
Granlund on omaan silmään tällä kaudella laukonut ranteella enemmän kuin aikaisemmin. Hyvin uppoaa änärissäkin vaikka ei näytä hirveältä laukaisu-uhkalta.
Meinasi varmaan, että olisi pitänyt puhaltaa peli poikki kun kiekko pomppi jo pakkien lavoissa.
sieltä löytyy 30 sivua kaverista. Avattu kaverin ollessa 6v.
Samaa katsoin, luulin ensin, että vihellettiin poikki. Sit luulin, että oli ylärima. Onneks Mertaranta pitää ajantasalla.
8v? Hyvä kun osasin itse edes kengän nauhat sitoa tuolloin.
Edit, jaa 6v…
Missä hehkutetut Kummolan tähdittämät mainokset. Haluan nähdä.
Onhan niitä tuossa mainoskatkoilla muutama tullu.
Olen ilmeisesti aina väärään aikaan jääkaapilla.
Kysy @Rixa:lta ohjeita ![]()
Muistaakseni pojan isä tmv. kävi buffaamassa ainakin noina alkuvuosina tuolla. No, eiköhän hälle varaus tänä kesänä tule, ja oli vielä viime kaudella joissain listauksissa avauskierroksella. Ei noita NHL-varauksia norjalaisilla liikaa ole.
Ja toki meikäläisen osalta tuo oli sitä ketjujen jälkikäteen lukemista. Ala-asteikäisenä en hirveästi HfBoardsille nakutellut.
Näistä top5-taklauksista ainaki kolmesta olis tullu kakkua Liigassa.
Olivat sentään löytäneet viisi taklausta koosteeseen. Ei ole ihan hirveästi näissä peleissä taklattu…
Jahas, Haukeland luukulle. Ei jäätäne näihin numeroihin.
Lähti kuin Haukeland maalilta…
Tuliko sieltä vähän Live Is Lifeä…
Eikös tää Haukeland ole TPS:än menossa?
Juu sinne se…