Jotenkin olen luullu, että Jormakka on jo nelikymppinen.
Ilveksen huivi hallissa, valitettavasti ei näkynyt oliko Haapala.
Kyllä Suomalaisen kisaturistin pääpaino oli siellä missä juodaan olutta, paljon ollaan jäljessä muita euroopan maita tuossa kannatus kulttuurissa. Esim Sveitsiläiset pitivät ihan hirveetä mökää myös hallin ulkopuolella.
Onko siellä Kanada vai Venäjä vastassa?
Hyvin ollaan roikuttu tuloksessa!
Oli, pakko olla!
Pitänee lähteä nukkumaan, pääsee aamulla ylös virkeänä.
No, eipä tehnyt Tanska maalia 19.59. Vähän siinä oli jotain dejavu-piirrettä.
Enää nelkytä minuuttia peliä kesälomaan. Pitää ajatella positiivisesti, voivat sitten höntsäillä vapautuneesti viimeisen pelin.
Ulkomaalaisvahvistuksien tilalle sitten odottelemalla Rantanen-Aho-Lehkonen kentällistä. Puhakka-Rauhala-Puustinen olis hoitanut nelosen roolin yhtä hyvin kuin Bjööniset.
Kyllä meitin ruotsalaisvalmentajan pelitapa verrattuna Jalosen pelitapaan on sama kuin mustavalkotelkkarin ja 8k littutelkkarin vertailu keskenään. Molemmat hyviä omaan aikaan.
Onko Tappara kasvatti Nichlas Hardt viä Tanskan joukkueessa?
Ei oikein Lehtoselle maistunut haastis.
Tapparan suomalaiset ja Riken kun tonne olisi pistänyt ja muutama vahvistus mukaan, niin varmaan menisi paremmin.
Lopettanut.
Olisi nyt vaan jäänyt pois kisoista, kun fokus ei meinaa pysyä pelissä.
Mää niinkun ihmettelen ettei Liigan finaaleista löytynyt kuin 1 pelaaja kisoihin.
Jormakka < Puhakka
Hyry < Rauhala
Puistola < Levtchi
Vaikka näin esimerkkinä. Eikä näiden kohdalla tarvitse edes puhua “kun ei ole roolia” Korvaisi jokaisen noista nimenomaan roolissaan.
Näinkös karulla tavalla tämä Jukan antitapparalaisuus nyt kostautuu?
Saiskos Grönborgin Suomen valmentajaksi parin vuoden päästä?
Hiukan nyt hymyilyttää tuo Heleniuksen ottaminen mukaan. Pojan fyysisyys ei vielä riitä kansainvälisellä tasolla. No nää on näitä
EHT kautta pitää käydä käskystä, tai muuten lyödään lukkoon olet sitten NHL/AHL, tai mistä muusta liigoista tahansa
Ei voi tylsillä luistimilla pelata Mömmöm kisoissa