1-2 Malinen yv maali
Ojis ollut tänään ihan “tulessa”. Mutta hyvin löysi Malisen pienen huspatihutaan jälkeen.
Tosta mäki olisin saattanu osua. Hyvin pomppi kulmalle
Levtchin “maali”. Muut kaivoivat nenää, Anton haki kiekon takaisin meille.
Rannari epäonnistu ja vetäs hutikudin ja siitä syöttö Maliskalle?
Just näin.
Ojamäki ollut tänään hyvä. Toivottavasti saadaan miehelle soppari ensi kaudelleki.
Tärkeä ja ihan ansaittu maali. Nyt vain kamppailuiden kautta pelin päälle.
Tuomarit voisivat saatana reagoida. Ehkä kauden kovinta virvelöintiä vierailta. Jatkuvasti maila kainalossa.
Hieno vaihto Luodolta, tais olla rikettäkin Luotoon
Zohornalla omat säännöt
Kemiläinen vois rauhoittaa vielä napsun verran ettei vaan tuu hiki
Kyllä saa Pelsut roikkua. Näin on nähtävä
Tappara ei ehdi omissa edes roikkumaan
Jukka punottaa
Kuka nyt omissa roikkuis😂
Uskomaton erä. Pelicans johtaa tekemättä mitään. Ottelun tempo pari valovuotta Vaasan peliä jäljessä. Rautakorvella riittää hommia erätauolla. Keskittyminen aivan nolla pelin lähtöön.
Kyllä. Esimerkiksi Rauhalan esitys pelsujen toisessa maalissa oli sellainen ettei pitäisi olla mitään asiaa loppupelin aikana kentälle.
Olipas meiltä melko huono ensimmäinen erä. Voi olla, että Jukka vähän avautuu…
Tää on kyllä ihan parasta, kun noi kommentoi tuolla Telia-studiossa jotain never before seen -pätkää yhden katsomiskerran jälkeen ja heti tuoreeltaan on the fly.
Todella huonosti tehtiin pieniä asioita ; Siellä mentiin paitsioihin, annettiin löperöjä pakki-pakki syöttöjä, eikä oikein menty kovin ahneesti esim irto/päätykiekkoihin. Pelicans kyllä karvasi ihan ahnaasti ja oikea-aikaisesti. Tosin yksi ylärima sisään, niin peli olisi 2-2