Otto Leskinen

Ei liigan yhdeksänneksi paraskaan nyt niin huono ole. :sweat_smile:

Maku asia sano koira kun muniansa nuoli. Mutta minkään tilaston valossa Leskinen ei ole liigan paras pakki kummassakaan päässä. Ei sitä kyllä ole ne Ilveksen 8 pakkiakaan.

1 tykkäys

Naapurin palstalla taidettiin pitää Leskistä liigan toiseksi parhaana Johanssonin jälkeen. Se on jo aika kova meriitti.

Leskinen on kuitenkin nostanut tasoa selvästi alkukaudesta. Tällaiset 50 pisteen vauhdissa olevat pakit ovat liigassa harvassa ja todella arvokkaita joukkueen kasaamisessa. Leskisellä jää laukaisumäärät melkein puoleen muista huipuista, kun Tapparan pelityyli ei perustu jatkuvaan maalille heittoon aina kun vapaa väylä. Tuokin vähentää pisteitä jonkin verran.

6 tykkäystä

Kyllähän tän päivän pelin jälkeen voi jokainen myöntää ettei Leskinen ole lähellekkään paras puolustaja liigassa! Ei Leskinen siis mitenkään erityisen huonosti pelannut. Mutta kyllähän Atro Leppänen oli aivan eri tasolla kaikilla pelin osa-alueilla. Kauden parhaan puolustajan palkinnon voi jakaa jo vaikka puolet kaudesta pelaamatta.

8 tykkäystä

Oli taas kohtuu heikko viikko Leskiseltä ja Leppänen toki tällä hetkellä vaikuttaa nhl-pakilta, saattaa isot seurat tarjota kohtuu isoa sopparia ensi kaudeksi.

Leskinen tyytyi tällä viikolla vähän hiihtelemään joukon jatkona, eikä tuottanut kovin paljoa uhkaa hyökkäyspäässä, vaikka potentiaalia olisi paljon parempaan.

Kauden parhaan pakin titteli kannattaa jakaa vasta lopuksi. Lindroth oli ykkönen syys-lokakuussa, Leppänen nyt marras-joulukuussa.

2 tykkäystä

Samaa mieltä. Tietenkään kaikkea Oton taustoja esim. terveystilasta ei ole.
Jotenkin ei vaan ny nappaa. Jos tosiaan vertaa Atro Leppäseen, joka on ehkä Liigan paras pelaaja tällä hetkellä, (Ainakin joukkueelle) niin ero on valtava.
Täytyy sanoa että Atrolle pitäis avata oma ketju. Oli ihan yli kylän äijä Vaasassa. Teki mitä tahtoi : 1 + 3 peliaika 27 min. (Brickley Tapparasta 20.30 min)
Leskinen pelas 0 + 0 ja 20.1 min.

Parhaasta puolustajasta en tiedä mutta onhan tuo Atro tällä hetkellä selkeästi liigan paras pelaaja.

Onko HTT ollut mitään huhuja liikkeellä vamman vakavuudesta?

Aletaan olemaan lähellä aikaa että kaikki on terveitä :sweat_smile:
Mutta ei vielä Helvet1n terveitä :rofl:

Veikkaisin ettei ennen helmikuuta ole takaisin kokoonpanossa. Oli niin tyystin kuutamolla teloituksen jäljiltä. En nyt ulkoa muista historiaa aivovammojen osalta, mutta nämä sikailut päättää uria kun riittävän monta on taustalla

2 tykkäystä

Eikös tää isku tullu enemmän leukaan? En ihan noin rajuja aikoja lähtisi lupailee

Tänään käveli Areenassa hyvävointisen näköisenä toki se vielä kerro mitää

51 tykkäystä

Päätä se leukakin on ja samallalailla voi käydä.

1 tykkäys

Toivottavasti näin. Mutta kyllä leuankärjestäkin aivot tärähtää. Varsinkin nyrkkeilyssä tästä on perinteisesti esimerkkejä, kun kanveesi on iskun jälkeen vetänyt kummasti puoleensa.

Leukaan kohdistuvat iskut aiheuttavat helposti aivotärähdyksiä, kun alaleuka pamahtaa yläleukaan ja shockwave menee aivoihin. Tätä tärähdysaaltoa ehkäistään hammassuojilla.

Ennuste paluulle on aina paljon parempi, jos osuu vähän alemmas päätä. Aivojen kohta on pahin. Onneksi Leskistä taisi tosiaan osua vähän alemmas se kovin kontakti. Toivotaan parasta ja pikaista paluuta.

1 tykkäys

En tiedä susta kun en ole ikinä sua tavannut, mutta ainakin itselläni leuka on osa päätä.

Leuka myös toimii vipuvartena niin, että kun siihen kolahtaa niin usein pää (ja aivot sen sisällä) heilahtaa enemmän kun mitä ne heilahtaisi esim. otsan tai ohimon alueella osuvasta iskusta. Kattele vaikka youtubesta jotain hidastuksia nyrkkeilyssä tai vapaaottelussa tapahtuvista tyrmäyksistä, aika usein niissä osuma tulee ainakin osittain leukaan ja pää heilahtaa ihan kunnolla. Se aivojen liikehdintä siellä pään sisällä on näissä tapauksissa yleensä juurikin se mekanismi mikä niitä aivovammoja aiheuttaa.

9 tykkäystä

Mykistävää päättelykykyä. On totta että leuan tärähdys on riski aivotärähdykselle, mutta (insert “en ole lääkäri” tähän) luulisin, että pienimpi riski kun isku ei tule suoraan aivoihin. Toki siinäkohtaa pelaajilla on kypärä.

1 tykkäys

Eihän se tulekaan, siinä on kallo välissä, ja usein se kypäräkin. Otsaan, ohimoihin ja takaraivoon kohdistuvat iskut ovat toki myös haitallisia, mutta pääkallo kyllä tekee tehtävänsä ja suojaa aivoja niihin kohdistuvalta suoralta voimalta melko hyvin. Jääkiekossa, tai ylipäätään urheilussa tyypilliset lievät aivovammat ja aivotärähdykset ovat tyypillisesti seurausta aivojen liikehdinnästä kallon sisällä, rotaatiovoima siinä ehkä merkittävimpänä tekijänä. Leukaan saatu osuma aiheuttaa juurikin sen tyyppistä äkillistä kiertoliikettä mikä sitä hallaa tekee. Tosin, voihan aivotärähdyksen saada vaikka ei pää ottaisi osumaa ollenkaan.

Toki tilanne muuttuu siinä vaiheessa kun kallo murtuu eikä enää suojaa aivoja, mutta aika harvoin semmosta taitaa lätkässä tapahtua, jos ikinä.

Hienosti rajasit tämän toteaman omasta viestistäni :)))

Muu viesti hyvää infoa. Thx👍

Voimia Leselle