Oulun Kärpät kaudella 2016-17

Kylläpä kuulostaa hyvältä Kärppien tilanne. Sekasemmaksi vaan menee, mitä enemmän palkkasotureita lappaa sisään. Mitään päämäärää tossa kasaamisessa ei ole. Tšekin passi olis hyvä.

1 tykkäys

Kyllä
Ehkä
Kyllä

Rahastus kauden lopusta riippuu arpaonnista; mitä tulee vastaan. Jos runkosarjan voitamme voi eka vastus olla valmentajan vaihtanut nousikiitävä kärpät :joy:

Hienoa, että pystyt nauttimaan asiasta nuinkin hyvin. Lupaan kyllä hypätä Tapparan kelkkaa keväällä, jos ei Kärpistä siihen ole.

Viime finaaleissa Hifkiä vastaan olin täysin Tapparan puolella :slight_smile:

11 tykkäystä

Ei oo oikein koskaan kiinnostanu toisten tekemiset hirveesti, ollu tärkeempää keskittyä omaan touhuun. Fanittamisessakin yrittäny keskittyä kannattamaan omia, enemmän, ku haukkumaan vastustajia.
Toi jyväskyläläinen tyyli, vihun haukkumisesta on jotenkii vastenmielistä.
Sama vaikka Kärpät ois toisena, tai Ilves, pääasia, että Tappara on ykkösenä.
Tsemiä kuitenkin Kärppienkin kannattajille, good times, bad times, that’s life.

11 tykkäystä

Liiganousu, kaksi pronssia, kaksi hopeaa ja kuusi mestaruutta tähän mennessä 2000-luvulla on ihan mukava saldo. Kärppien fanina on helppoa keskittyä kannustamaan omia, ja arvostaa vastustajiakin.

9 tykkäystä

Hyvältä tämä kuulostaa siinä mielessä, että on Tapparan päävihollisia, ja helpottaahan se, jos vihollisilla menee huonosti. Älä ota väärin, ei mitään henkilökohtaista. Tuon Kärppien menestyksen takia multa ei sympatioita heru.
Nythän Tappara on tekemässä itsestään inhokkiseuraa, kun menestyy vuodesta toiseen, mutta se ei minua haittaa.
En ole sen kummemmin kiinnostunut muitten asioista, mutta kun tänne niistä kirjoitetaan, niin kai niihin voi kommentoida.
Hienoa että olit Tapparan puolella, en kuitenkaan lupaa hypätä Kärppien kelkkaan, jos sellainen tilanne tulisi eteen.

1 tykkäys

Sitä en ymmärrä, miten vastustaja urheilussa voi olla vihollinen. Minulle se on vastustaja, ja pelien loputtua se on kaveri.

8 tykkäystä

Mm. Tuossa Ville Nieminen puhuu vihollisesta.

En ota enää tähän ketjuun kantaa, tämä kun on joku etäkärpät-ketju. :wink:
Sanoi vaan miten asiat näen Kärppien kannalta, ei siinä mitään vinoilua ole. Kovimpien vihollisten taaperrus edesauttaa omaa Joukkuetta, joka sitä ei ymmärrä niin sille en voi mitään.

2 tykkäystä

Jaa miksikö kärpät jäi eilen nollille?
Vaihdoin liigapörssissä Pyörälään ja Tlustyyn. Siksi.
Samasta syystä Iikka Kangasniemi pelasi vain yhden pelin ja Lukon Stepanek hävisi ja päästi viisi. Näin kannoin toki oman korteni Tapparan menestyksen puolesta.

5 tykkäystä

Ymmärrän sen sanana ja käytettynä tuolla tavalla kuin esim. Nieminen ja sinä. Mutta jotkut voivat viedä vihollisuus-ajattelua pidemmällekin. Ehkä minäkin ajoittain, mutta jossain kulkee mielestäni raja, missä ymmärrys loppuu.

1 tykkäys

Tappara ei tule koskaan olemaan itselleni inhokki seura. Arvostan Tapparan työtä ja faneista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Hienot playoffit on väänetty ja tuomosia sarjoja on ilo katsella. Jos Kärpät ei pysty tänä vuona menestymään toivon sitä pelkästään Tapparalle.

Jokatapauksessa sekä Kärpissä, että Tapparassa tehdään asioita oikeen ja näitä seuroja voi sanoa kesto menestyjiksi. Toki huonoja kausia mahtuu molemmilla joukkueilla.

Toivon todella, että Kärpät saisi pelin kuntoon, että saisin nauttia keväällä Tapparaa vastaa playoff keväästä, mutta paljon saa Kärpissä asioita tapahtua vielä, että voidaan Tapparan tasoinen joukkue kaataa paras 7 sarjassa. Rosterin pitäisi riittää tähän, mutta saa nähdä hitsautuuko Kärpät kokonaiseksi joukkueeksi vielä ja mitä Suikkanen tulee saamaan aikaan.

5 tykkäystä

Tämä seurarajat räjäyttävä lämpö on täynnä rakkautta, rakkaudesta lajiin. Paremman jääkiekon puolesta ympäri maailman, ja kaikki ovat kuin yhtä perhettä. Tätä on aito ystävyys. Nautitaan kaikki, surraan ja kestetään. Tuetaan toisiamme, jännitetään yhdessä ja juhlitaan tuoppeja kilistellen.
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Yhdessä rintamassa käännämme kaikki voimat samalle puolelle. Taisteluun seurarajat ylittävän kannustuksen puolesta!

Ainii eihän mun pitänyt.
:innocent:

2 tykkäystä

Nyt on pakko luoda pikku äänestys ja katsoa kuinka korkealla te Tappara fanit uskotte Kärppien vielä nousevan runkosarjan päätyttyä. Itse en aijo äänestää ollenkaa.

  • Kärpät jämähtää sijoille 11-15
  • Kärpät nousee sijoille 7-10
  • Kärpät nousee sijoille 4-6
  • Kärpät nousee sijoille 1-3

0 voters

2 tykkäystä

Viime kaudella 6 joukkoon pääsi 94 pisteellä eli kärppien pitäisi saada 1,7 pistettä/ottelu loppukauden ajan luvun ollessa nyt 1,28. Liigassa tuohon yli 1,7p/O porukkaan kuuluu tällä hetkellä neljä joukkuetta ja en oikein usko että kärpät nousee tähän porukkaan.

Joku kyseli tässä ketjussa aikaisemmin, mikä joukkue tulee olemaan päävastus keväällä.
Ei tuossa ole oikeastaan kuin yksi vaihtoehto: HIFK.

Törmänen voi tällä hetkellä hyvin sanoa loukkaantumisten hidastavan menoa. Kun vielä huomioidaan, että Jukurit ja Kalpa voidaan unohtaa ( kyllä ! ) kun puhutaan neljän kärjestä runkosarjan lopussa niin Hifkillä on tuohon Tapparan peesiin vain kuusi pistettä. Eikä Kärpät ole juurikaan kauempana puolivälierien kotiedusta tappelemassa. Mutta kun siellä on se Suikkanen.
Lukko noussee sääleihin ja heidän kohtaloksi tulee sen jälkeen pudota perinteitä kunnioittaen Tapparalle.

126 sarjapistettä on vielä Kärpille tarjolla. Tästä määrästä Kärppien pitäisi ottaa 71 pistettä, että saavutetaan tuo 94 pistettä. eli jäljellä olevista 42 pelistä Kärppien pitäisi voittaa 24 ottelua. Ei tuo nyt ihan mikään mahdoton tehvävä ole, jos homma lähtee rullaamaan. Haastava se silti tulee olemaan ja erittäin on paha paikka Suikkasella nyt, sillä jos ei top6 päästä on runkosarja ollut suuri floppi sitten.

Ja se tästä tekee vielä hankalemmaksi, että voittojen pitäisi olla sitte 3p voittoja. ei juuri jatkoajoille voi mennä tai tulee tärkeitä pistementyksiä suuntaa tai toiseen.

1 tykkäys

[quote=“Nuti, post:620, topic:2468, full:true”]
Sitä en ymmärrä, miten vastustaja urheilussa voi olla vihollinen. Minulle se on vastustaja, ja pelien loputtua se on kaveri.[/quote]
Tässähän näkyy hyvin se Pohjois-Suomen kiekkoilun tilanne: Ei olla tapeltu räkä poskella ja verissäpäin naapurin kanssa ala-asteen pihalla, ei kunnon kilpailua ja kaikki tullut vähän liian helpohkosti. Voisin laittaa tähän perään hymiön vaan kun ei oikein kuulu tapoihin.

6 tykkäystä

Mikä määrittää ostoporukan? Se et joukkue on kallis tai että joukkue ostaa paljon pelaajia vai mikä sen määrittää?

Sun museotonttu -tekstissä en iha päässy samalle aaltopituudelle, mut mulla ei oo mitää museotonttuja vastaa, ja varmaa sitä on haukuttu kovemmillaki termeillä, pahottasko se mielensä noista, tuskin. Ja noita nimittelyjähä saa kuki harrastaa mite paljo haluaa, mikä minä oon sitä kieltämää. Ja jos on pakottava tarve nimitellä ni koittakaa ees keksiä jotai osuvampia pilkkanimiä, sanat museo ja tonttu yhes tai eriksee ei liity riittävän hyvi Suikkasee tai hänen valmennusuraan.

Ja nuo pilkkanimet @Maikkeli:n tekstissä oli pieni paha, enemmä pisti silmään se muu osa tekstistä joka oli kauniisti sanottuna melkosta soopaa.

Toivon aivan vilpittömästi, että runkosarjan päättyessä Kärpät on sijalla kuusi ja HIFK sijalla kolme.

Itselle maistuu viime kauden malli, jossa pudotetaan itse kaikki kovat.
Viimeksi Lukko-Kärpät-HIFK
Ei tule sanomista tuurista.

3 tykkäystä