Oulun Kärpät kaudella 2017-18


#366

Muutamat harjoituspelit katsoneena voi Kärpistä sanoa ainakin joukkueen olevan todella nopea. Periksiantamattomuutta myös löytyy paljon ja kiekkoa avataan nopeilla syötyöillä eteenpäin. Kärpät myös pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti maalille paljon.

Kolme ihan hyvää ketjua on löytynyt

Junttila-Ruohomaa-Bertrand
Mäenlanen-Lasu-Leskinen
Anttila-Humaloja-Sailio

Kolmoskenttä on kyllä todella heikko tällä hetkellä. Karvinen-Kestilä-Junnila. Ikonen on ilmeisesti palaamasssa kokoonpanoon syyskuussa, mutta näkisin Kärppien tarvitsevan sentterin Ikosen ja Junnilan väliin. Kestilä ei ole sillä tasolla vielä, että voisi tuota tonttia hoitaa.
¨¨
Toivottavasti Rasmus Kuparia kokeillaa tuolla paikalla tai sitte hankitaan siihen tarpeelinen sentteri. Sekä Koskenkorvaa yms muita voi kokeilla.

Toki harjotuspelit on harjotuspelejä ja kyyti voi olla kylmää Liigassa, mutta uskon kyllä Kärppien taistelevan 6 joukkoon pääsystä. Nelossija olisi todella hyvä suoritus ja tuo on vähintää pitää olla Kärppien tavoite tälle
kauteen.

Miika Koivisto on ollut todella hyvä haku. Täydellistä sijouttumista sekä pelin avaamista. Löytää todella hyvin muut pelaajat ja on nopea tekemään ratkaisut. Kärpät sai kyllä hyvän pakkivahvistuksen Koivistosta ja toivottavasti Lyytisellä on mahdollisuus vielä tulla mukaan joukkueeeseen.

Pakit on mennyt tällä hetkellä näin ja oletetaan Lyytisen palaavan niin kyllä pakisto sekä maalivahdit ovat Kärpillä ainakin kunnossa. Kivihalme on ollut myös positiivinen yllätys ja Hakanpää peli Kivihalmeen rinnalla on ollut huomattavasti parempaa. Saa nähdä hankkiiko Kärpät puolustajan Lyytisen tilalle jos ei palaa enää Kärppiin tälle kauteen, Niemelä olisi mielestäni hyvä 7 puolustaja.

Koivsto-Hehska
Niemelä/Lyytinen- Kukkonen
Kivihalme-Hakanpää.

Mielestäni pakisto on tällä hetkellä hyvin rakennettu ja huomattavasti kiekollisempi mitä viime vuonna. Minkä on myös nähnyt harjoituspeleissä, että peliä pystytään avamaan nopeasti pystyyn hyökkääjille.

Rynnäksen tulee myös pelata huippukausi ja sen ohella Vehviläinen toivottavasti ottaa urallaan uuden steppauksen eteenpäin.

No perjantaina 8.9 kausi starttaa HPK:ta vastaan ja heti 9.9 pelataan uudestaa HPK:kta vastaan. Helpot kaksi peliä ei varmasti ole tulossa, mutta kyllä 4 pistettä olisi hyvä saada viikonloppu peleistä. Jännityksellä saa katsoa miltä tämä kauden Kärpät tulee näyttämään ja tuleeko hankintoja? ja millon niitä tulee. Se on varma, että niitä jossakin vaiheessa tulee :slight_smile:


#367

Siis hetkonen, olen ollut siinä käsityksessä, että Lyytinen ei Kärpissä tällä kaudella pelaa. Joku takaportti vieläkin olemassa? Onko Lyytinen nyt ollut Kärppien mukana ollenkaan?


#368

Ei ole, mutta elitessa lukee Lyytisen kohdalla, että loan. En sitte tiedä onko mahdollisuuksia tulla takaisin, kunhan vain heitin ajatuksen ilmoille.


#369

Joo, jännä nähdä. Rasmus Kulmalalla muuten tarkoitat varmaan Kuparia? Kulmalahan taisi TuTo:sta siirtyä johonkin ulkomaille, ellen väärin muista.


#370

Joo siis Kupari :joy: kiitos huomautuksesta


#371

Tuli tsekkailtua tuo Kärpät-Luleå, joka pelattiin elokuun puolella. Jotkut nostavat odotuksia Kärppiä kohtaan tuon pelin perusteella. En tiedä ruotsalaisjoukkueiden kesäreeneistä tai milloin kokoonnutaan jne., mutta eihän tuo Luleån peli ollut lähelläkään sitä, mitä se olisi ollut vaikkapa CHL-pelissä. Näytti Luleån meno niin puolivillaiselta, eikä se ollut Kärppien loistavuuden ansiota. Kärpät voi hyvin nousta Liigassa lopulta TOP-4 sakkiin, mutta tuo peli ei siitä viitteitä omaan silmään antanut.


#372


Lyytinen ilmeisesti vetää koko kauden P-Amerikassa, jos Kärppien valmennukseen luottaminen.


#373

Tuskin Luleå sekä Skellefteå AIK on tarkoituksella tullut Ouluun häviämään taikka pelaamaan huonoa peliä. Tärkeitä pelejä siinä merkissä, että kausi on tuloillaan ja fiilistä sekä joukkuepeliä hiotaan ihan varmasti kuntoon.

Skellefteå AIK vastaan oleva peli oli täysin Kärppien dominointia. Skellefteå AIK ei päässyt juuri keskialueen yli, koska Kärpät katkoi lähes jokaisen hyökkäyksen siihen, toki ymmärrän pelien olevan harjoituspelejä, mutta viime vuonna ei nähty yhtää niin hyvää peliä Kärpiltä mitä esim nyt on nähty. Kyllä tässä voi puhua suuresta pelillisestä muutoksesta viime kauteen.

Itselläni on hyvä fiilis ja luotto, että 4 parhaan joukkoon päästään. Rahaa on ainoa on se, että varmasti täytyy löytyä sopivia pelaajia/pelaaja tuohon joukkoon vielä ja aivan varmasti kauden aikana semmoisia tulee. Kärpät tulee vielä yllättämään monet nykyisellä pelityylillä, koska Manner peluutti loppukaudesta viime vuonna aivan erinlaista kiekkoa mitä kiekkoa nyt nähdään. Kärpillä on todella raikas pelityyli ja saa nähdä tuottaako se tulosta tänä vuonna.

Tappara on kumminki aivan eri luokassa mitä Kärpät tällä hetkellä, mutta Kärpät kykenee pelaamaan uskottavasti sijoista 3-6


(Varman päälle) #374

Itse nuo pelit ruotsalaisia vastaan näin myös. Vauhtia peleissä oli varsin mukavasti, mutta ruotsalaisille nämä olivat ensimmäiset pelit pääsarjatason vastusta vastaan. Otteista paistoi pienoinen varovaisuus kaksinkamppailuissa. Pelithän olivat sinänsä ihan tasaisia mutta Kärpät oli molempia maalien edustoilla kymmenen kertaa parempia. Tuskin kuitenkin ihan varta vasten olivat häviämään lähteneet, kyllä noille voitoille ihan arvoa voi laskea. Itse asiassa paljon heikompitasoisia liigajoukkueiden harjoitusotteluita tuolta Ruudun ja eri YouTube kanavien kautta tuli paljonkin.


#375

Joo, missään nimessä ei ollut tarkoitukseni vähätellä Kärppiä vaan tuoda esiin se, että mielestäni Luleå oli pelaamassa kesäistä reenipeliä. Toki Luleån tämän kauden tasosta ei mitään tietoa ole, mutta jotenkin paistoi sellainen puolivillainen tekeminen, kun pelissä ei panosta ollut. Kärpät voi hyvinkin olla tosiaan TOP-4 jengi, mutta tuota peliä en käyttäisi perusteluissa.


#376

Siksi puhuinki mielestäni myös toisesta pelistä Skellefteå AIK:kia vastaan. No täysin mahdoton on sanoa missä lopulta mennää ennenkö ollaan se 10-20 peliä pelattu liigassa. Se on ainakin varma, että Kärpät on parempi mitä viime vuonna, mihin se sitte riittää? Se varmasti tulee selvaksi.

Kärpät varmasti katsoo miten lähtee tällä joukkueella meneemään ja tarvittavat palaset tulevat jossain vaiheessa, jos näin koetaan.


#377

Joo, näin varmasti. Täytynee tsekata se Skellefteå pelikin, jos ehtii.


#378

Kärppien kapteenisto on valittu.

http://www.oulunkarpat.fi/uutiset/2017/09/07/kapteenisto-valittu-kaudelle-2017-2018

C Kukkonen
A Junttila
A Ruohomaa


#379

Jobin postia Kärpät sai, kun Mikael Ruohomaa loukkaantui. Ruohomaalta vääntyi polvi aloitustilanteessa. Ykkössentteri menee maanantaina magneettikuvauksiin, jossa vamman vakavuus ja sairasloman pituus selviää.

– Jasse Ikonen pystyy pelaamaan sentterinä, ja hän on muutenkin tulossa tiistain peliin mukaan, Manner kertoi.


Liiga-draft 2017-18, lohko Marja, tilanneseuranta ja vaihdot
#380

Todellinen takaisku Kärppien sentteristöön Ruohomaan loukkaantuminen. Toivottavasti saikku on lyhyt, mutta nyt Kärppä johdon on viimeistään herättävä. Kärpät ei kestä yhtään sentterin menetystä ja Ikonen ei ole tarpeeksi hyvä sekä Kärpillä on vain kaksi Liiga tason sentteriä tällä hetkellä, jos Ruohomaa on pitkään poissa.

Kyllä tässä Kärppien pitää sentteriä etsiä vaikka Ruohomaa palaisi nopeasti askiin. Kestilä ei pelaa tarpeeksi korkealla tasolla sekä Lasu Ikonen Kestilä ja Humaloja ei kuulosta kovin hyvältä nelikolta, vaikka Ruohomaa mukana ollessaan ei tuo nelikko vakuuta tarpeeksi.


(Varman päälle) #381

Onko tuo Jasse Ikonen ollut loukkantuneena? Vai miksi ei presesonilla pelannut? Ja eilenkin taisi olla taas sivussa?


#382

Joo oli loukkaantunut, mutta pelasi ainaki Hämeenlinnassa perjantaina


#383

Miksei Kärpät nosta Rasmus Kuparia liigaan Ruohomaan saikun ajaksi.
Kuparihan on sentteri pelipaikaltaan ja kyllä kait hänenkin pitää niitä miesten pelejä alle saada jos NHL uraa aikoo tehdä.


#384

Ymmärrän kyllä, että tuossa olisi paikka kokeilla Kuparia, mutta miten nyt niiden miesten pelien pelaaminen liittyy hänen mahdolliseen NHL-uraansa? Totta kai paremmin pääsee esille ennen varaustilaisuutta, mutta tuskin NHL-ura tän hetken juttuja pojalla on.


#385

Taitaa Kupari pelata Hermeksessä tämän kauden ja luulen, että ensi kaudella on näytön paikka Kärpissä. Kupari ei valitettavasti ole ratkaisu Kärppien sentteri ongelmaan. Kärppien pitäisi hankkia kunnollinen sentteri jostain.