Oulun Kärpät kaudella 2017-18

Eikös Junnilaakin jossain vaiheessa huhuttu sinne?

Joo on huhuttu, mutta en usko, että on tulossa. 3 ja 4 kentien laiturit ovat täynä, jos tietenki hankitaan 1 tai 2 ketjun laituriksi niin sitte :smiley: Voi olla, ettei Suikkasen alaisuudessa parempaakaan saada :smiley:

Manner voitaisiin ihan hyvin kyllä nostaa Kärppien päävalmentajaksi. :smiley:

2 tykkäystä

Niihän siinä sitten kävi, että Suikkanen potkittiin pois. En ymmärrä miksei tätä voitu tehdä aikaisemmin vain. Lauri Mikkola myös nostettii valmennusryhmään ja siitä iso plussa.

Nyt vain rauhallisesti hankkimaan pelaajia niin eiköhän ensi kaudella olla taas paremmissa asemissa, toivottavasti.

Jotta potkuista Kaitsulle kesken kauden olisi ehtinyt olla apua, ne olisi pitänyt antaa kauden alkupuolella. Suikkas-kokeilulle annettiin aikaa. Kurssin uskottiin vielä kääntyvän. Odotettiin kärsivällisesti ja pian olikin sitten jo liian myöhäistä potkia päävalmentaja pois.

Suikkasen toimimattomaksi osoittautunut pelitapa ei ollut ainoa ongelma vaan pieni osa isoa ongelmien vyyhtiä, joista tärkein oli Kärppien epäonnistuminen joukkueen kokoamisessa. Jälkiviisaana voidaan sanoa, ettei Kaitsua olisi pitänyt pestata päävalmentajaksi.

Varoittelijat olivat oikeassa. Toisaalta Suikkanen on vetänyt onnistuneitakin kausia ei niin hirveän kauan sitten: Mestiksen mestaruus Hokissa, Suomen mestaruus Turussa, hopeaa Pelicansissa. Olisihan samanlainen onnistuminen ollut mahdollista vieläkin. Suikkanen olisi voinut olla välivuosien jälkeen taas uudestisyntynyt koviin tekoihin pystyvä valmentajavelho. Niin minäkin halusin kauden alkaessa uskoa.

Kärppien resursseilla kaikki vähemmän kuin mitalipeleihin pääseminen on epäonnistumista. Viime kausi oli paha epäonnistuminen. Mutta se oli sellainen kokeilu ja nyt mennään eteenpäin yksi vuosi hukanneena ja toivottavasti siitä huomattavasti viisastuneena.

Taitaa kaitsun ura valmentajana olla ohi. Tuossa oli nyt puolitoistavuotta aikaa päivitellä pelikirjaa ja katsella millaisella pelillä liigassa menestyy, mutta ei onnistunut/halunnut vaan piti oman tyylinsä. Flow-kiekko on historiaa ja samoin taitaa olla Suikkanen.

Kalapudas vaihtoi sitten Kärpät Sporttiin.
Kiekkoareenan uutinen

Erikoinen ratkaisu Kalapudakselta. Tai eihän sitä taas tiedä missä vaiheessa nimi lyötypaperiin. Kauden edetessä peliaika ja vastuu lisääntyivät melkoisesti jolloin muodosti Ville Leskisen kanssa hyvän tutkaparin.

Lähti kyllä Kärpiltä hyvä kaveri. Nosti isosti profiilia pleijareissa (sääleissä). Runkosarjasta en muuten muista miten on suorittanut mutta lupaavan oloinen kaveri kyseessä.

Harmi kyllä, kun Kalapudas lähtee. Nosti kyllä huikeasti tasoaan loppua kohden. No Lasun pitäisi olla jo aika varma vahvistus ja eiköhän tämä Kalapudaksen korvaa, toki ennemmin olisi omaa kasvattia kattonut ensi kaudella. Kärpillä voi olla kyllä todella mielenkiintoinen sentterinelikkö ensi kaudella ja kaukana ei ole enää, että se näyttää tältä.

Kemppainen
Ruohomaa
Lasu
Humaloja

1 tykkäys

Onkos toi se Lasu tossa kuvassa?

1 tykkäys

Kuvassa on Janne Onnela.
Nicklas Lasu: Nicklas Lasu - Elite Prospects

Kummallista resurssien hukkaamista, jos Väliharju ei saa yrittää kakkosvahtina. Kumminkin pelannut 1,5 kautta Mestistä ihan kelvollisesti.

1 tykkäys

Olishan se hienoa, että Väliharju sais rehellisen mahdollisuuden, mutta ei se Kärpissä oo niin muutaman satkun pääle. :smiley:

1 tykkäys

Onneksi näin, jos HIFK, Kärpät ja Lukko lopettaisivat “penailun”, niin Tappara ei saisi koskaan mitskua.

4 tykkäystä

Kortin perusteella Lasu on Røymarkin ruotsalainen serkkupoika.

1 tykkäys

Ari Steniuksen juttu. Julkaistu eilen mutta ei vaikuta aprillilta.

Onhan tuossa nyt ihan eri tilanne kuin vuosi sitten.
Kun ei Suikkanenkaan ole hämmentämässä soppaa.
Tuskin juttu mitään aprillipilaa koska ei pistä kuitenkaan henkeä haukkomaan.

1 tykkäys

Puolustus ja maalivahto osasto tulee olemaan ihan ok, mutta ei ole Harri Aho ottanut vieläkään opiksi sitte. Jos hyökkäys tulee näyttämään tältä ensi kaudella niin ei tarvitse kyllä kullasta pelata jälleen kerran.

X-Ruohomaa-Bertrand
Mäenlalanen-Lasu-Leskinen
Junnila-Humaloja-Lehtonen
Sailio-Kestilä-Anttila

Todella huolestuttavaa…

Tilanne pitäisi olla tämmöinen ja toivottavasti Harri Aho sen tajuaa, jos ei tulen kyllä vaatimaan adressin missä vaaditaan Ahon eroa.

X-X-X
Mäenlanen-Ruohomaa-Leskinen
Lehtonen-Lasu-Bertrand
Sailio-Humaloja-Junnila

Tämä pitäisi olla tilanne, jos mielitään taistella kullasta ja ensinmäinen kenttä saisi olla tasoa Trotter-Kemppainen-Aaltonen. Tai Trotterin tilalle koodinimi Pesonen

3 tykkäystä