Koska nostetaan esille se, että omat juniorit kärsii, kun omat juniorit vaatii eläkettä?
Pöyristyttävää toimintaa Kärpiltä.
Junttila on kyllä erikoinen kaveri, kun ei onnistu ulkomailla ollenkaan. Tuon edellisen Kärppäkaudenhan jolloin kovat pisteet tuli taisi pelata Bertrandin ja oliko se Ruohomaan kanssa. Kaikki teki hitonmoiset tehot…
Jos olisin Leinosen Mikki, niin houkuttelisin tuon vähälle peliajalle jääneen Jasper Lindstenin Tapparaan Try-outille ensikautta silmälläpitäen.
Jännä nähdä miten Junttila pärjää tällä kaudella. Monta ok-kautta ja yksi tykkikausi, sitten heikko kausi maailmalla ja nyt alkukauden pelaamattomuuden jälkeen suurilla odotuksilla Kärppiin. Kova vahvistus toki liigaan, mutta en nyt noilla spekseillä vielä petaisi “vapahtajan” roolia.
Jullen haastattelu kuunneltavissa tästä linkistä.
Kärpillä budjetti tullu vastaan Junttilan hankinnan myötä. Ulospäin todennäköisesti liikennettä, mutta oletettavasti ei kiireellä, koska poissaolijoita.
Jutussa mainitaan myös, että Koblizek ja Pesonen ovat toipilaina. Heidän ja Jokisen päästessä taas pelaamaan alkaa hyökkääjiä Kärpillä olla yli oman tarpeen. Koblizek voinee jo aika hyvin. Taklauksesta ei tietääkseni seurannut kovin pahaa loukkaantumista. (Tietysti pääosumasta voi oireita tulla viiveelläkin.)
Juu. Ei siis pitkäaikaisia poissaolijoita paitsi Jokinen pelikieltonsa ansiosta. Pesosen vaivoista ei itsellä mitään käryä. Lähinnä oletan, että Kärpät voi punnita vaihtoehdot rauhassa, kun poissaolojakin on.
Tappara-pelin ja sivusilmällä tänään seuratun IFK-matsin perusteella Kärpät ei kyl vaikuta ollenkaan sellaiselta pysäyttämättömältä koneelta kuin esim viime kaudella (vaikka pysähtyi se kone toki silloinkin ennen päätyä).
Pelaajia vaihtui paljon viime kauden jälkeen. Kone on rakenteilla. Hyviä osia siihen on saatu.
Tosta Rybarista en oikein tiedä mitä ajatella. Tänään ei ainakaan vakuuttanut, varsinkin voittomaali lepatti helposti sisään
Turhaan sitä mietit, Rybar on loistava veskari. Ja parempi kuin se kaveri, joka siellä teidän maalilla napsii kiekkoja. Ei tapella tästä - nämä on mielipiteitä. Jos jostain olisi huolissani niin tuosta Tuohimaasta. Parin gamesaverin vastapainona menee helppoja - paljon useammin kuin Rybarille on mennyt.
Tuohimaa tippuu kakjoseksi kun Engren palaa saikulta. Tuohimaalla menee joka pelissä yksi helppo, ja sitte n vetää pari game saveria
Mutta Rybar ei tule riittämään keväällä, saat ottaa talteen.
Mitenkä mitataan se, ettei Rybarilla riitä keväällä?
Se on vain ne pari peliä, jotka olen nähnyt kyseiseltä kaverilta. Tämä ei perustu mihinkään monimutkaiseen yhtälöön. Tosin otanta on pieni
Siis lähinnä sitä lopputulemaa pohdin, että riittääkö mikään muu kuin mestaruus pelaavana maalivahtina todistamaan tätä vääräksi? Tässä vaiheessa näyttää erittäin todennäköiseltä, että Kärpät mestaruudesta keväällä pelaa. Enkä siis epäile sinun näkemääsi tai ymmärrystä Rybariin liittyen tässä kohtaa.
Onko lähinnä @Nuti ja @terppp mitään näkemystä, mistä kiikastaa Kristofilla tällä hetkellä? Yllätyin kovia odotuksia jo viime kauden alla ja loistavien suoritusten jälkeen oli jossakin nostettu jopa keskustelussa pistepörssin voittajasta. Vielä painaa tällä kaudella Liigassa kiikareilla, joka vaatii toki myös huonoa tuuria osakseen.
Näitä tehottomia putkia vaan joskus pelaajalle tulee. Muistelen J-P Haatajallakin joskus olleen pitkän maalittoman putken, jonka loputtua alkoi osumia tulla vähän joka pelissä. Ehkä oikeat ketjukaverit pitää löytyä Kristofille. Ne ovat tainneet alkukaudesta vaihdella.
Onhan tietysti mahdollista, että Kristofille sopivat ketjukaverit eivät edes pelaa Kärpissä…
Joo, pitkässä juoksussa ainakin onnen osuus tasoittuu. Toki yksilöön vaikuttaa myös se ketju ja mitä paremmin kemiat kohtaa, sitä helpompaa pelaaminen on.
Kristofin näytöt vaan viime kautta lukuunottamatta vähän ohkaiset. Onko siis kyseessä todella Liigan kärkijätkä, vai onko jopa uhkana, että viime kausi olisi jonkinlainen suonenveto?
Edit. Tarkennetaan, että itselle ohkaiset näytöt. Onhan siellä kelpo tehoja junnuissa, Mestiksessä ja Slovakiassa.
Potentiaalia on olla kärkijätkä. Ehkä se vain ottaa vähän aikaa, kuten Joonas Kemppaisella.