Oulun Kärpät kaudella 2020-21

Kärppien tilanne on hauska. Osa kannattajista, onneksi vain osa, kaataa kaiken yhden yksittäisen pelaajan, Aleksi Mustosen, niskaan. Jos Tapparan kannattajien toimesta aiemmin nähty Heljangon syyttely mielestäni oli järjetöntä, tämä sitä vasta onkin, niin pieni on lopulta yksittäisen hyökkääjän rooli.

Mielestäni hyvää muistuttelua myös Ouluun, ettei aina kaikki hankinnat onnistu ja näin käydessä olisi syytä muistaa Harri Ahon loistavat työnäytteet, kun niitä kritisoitu viime kausina rankastikin. Oulussa oikeastaan koko 2000-luku mennyt myötätuulessa ja aina kaikki ei vaan voi onnistua, Mustosen hankinnan lisäksi toistaiseksi tällä kaudella pettänyt myös hurjasti kehuttu Kärppien juniorituotanto. Hyvin harva juniori ottanut totutun isoja steppejä, kärkijunnu Rädystä lähtien.

Nyt joku kannattaja kertoo, että kyseessä on vain keskitason joukkue, olen edelleen eri mieltä. Nyt on tuskaista, mutta ei tuo joukkue ole keskitasoa Liigassa. Parempaan tulee pystyä.

2 tykkäystä

Juhis päässyt taas runkosarja moodiin.

28 tykkäystä

Jos kesällä joku olisi ennustanut, että Tappara nousee tammikuun puolivälissä komean 6-1 Jyp-voiton jälkeen Kärppien ohi sarjataulukossa, olisin veikannut Tapparan kauden olleen aika viihdyttävää seurattavaa. Kummallinen kausi kyllä menossa kun entiset mestarit taistelevat toistaiseksi vain kuuden joukkoon pääsystä.
Pahasti on päässyt Mannerin hohto haalentumaan.

7 tykkäystä

Hah. Useasti on puhuttu että Tappara tarvitsee Ilvesta ja päinvastoin.
Taitaakin olla niin että Manner tarvitsee Rautakorpea ja ilman Jukkaa Tapparan penkin takana ei ole Käppärilläkään riittävää haastetta??

1 tykkäys

Ensimmäinen kausi meni ihan nappiin ja seuraavallakin tuli hopeaa. Viime keväästä ei tiedä, miten olisi käynyt. Runkosarjavoitto kuitenkin. Nyt näyttää vähän siltä kuin olisi pieniä merkkejä aravirroittumisesta. No, kautta on paljon jäljellä. Katellaan.

4 tykkäystä

Hyvä, pitkähkö Mannerin haastattelu Hoffrenilta:

Haastattelussa mennään hieman syvemmälle syihin, miksi peli sakkaa. Ei kuitenkaan pelitavallisesti vaan ennemminkin henkisellä puolella. Manner kertoilee valmentajan vastuusta ja työkaluista. Myös karma mainittu :raised_hands:

Noin muuten en oikein niele tätä kriisiräpätystä tässä vaiheessa. Turhaa lietsontaa, mielestäni.

6 tykkäystä

Minä olen viime aikoina miettinyt, että voisiko Lasse Kukkosen puuttuminen joukkueesta näkyä niin paljon, että vaatimustaso ei ole Kärpissä enää sitä, mihin on totuttu. Tami Tammisen 95-50 toteutuu.
Juhani Tamminen: 95% keskittyminen on 50% suoritus | YleX | yle.fi

9 tykkäystä

Tappara ja Kärpät ovat monessa yhdessä mukana. Yleensä ollaan yhdessä mukana finaaleissa, mutta tällä kaudella molemmat rypevät kriiseissään. Vaikka kuinka haluaa vihata Kärppää, niin kyllä meillä vaan niin paljon on samaa. Ja siitä samasta kumpuaa myös se arvostus sitä toista kohtaan.

Ja totta kai media revittelee sen minkä kerkeää, koska huonot menestyjät eli Tappara ja Kärpät myyvät. Nyt ei edes tarvitse hakea Rautakorvesta sitä kriisiä vaan sitä löydetään muualta. Eli tavallaan tässä pitää olla Kärpille kiitollinen - nyt mediatila jakautuu mukavasti kahden alisuorittajan välillä.

Mutta ihan kuten Tapparakin niin Kärpät nousee vielä tuolta. Ja tylsintä tuossa on se, että se on vaan yksi päivä toimistolla. Nothing out of the ordinary.

2 tykkäystä

Niin mikähän kriisi Tapparallakin on tällä kaudella ollut :thinking:. Pelejä reilusti yli puolet jäljellä ja sarjataulukkoa ei paljon tässä vaiheessa kannata tuijottaa. Tosin siinäkin ihan hyvissä asemissa.

4 tykkäystä

Aleksi Mustonen. 23 peliä 1+2 -14. Aivan järkyttävät tilastot, enkä ala yhtä pelaaja syyttämään, mutta varmasti löytyisi jopa omista junioreista nälkäsempi pelaaja tilalle.

Kalpa Kärpät pelissä kuulin Mustosen nimen vasta kolmannessa erässä, joten jätkä kyllä hiihtelee pelin ulkopuolella. Omasta mielestä yksinkertaisesti Mustosella ei mitään tehdä ja ei se ole Mustosen syytä Kärppien kyntäminen, mutta vähintää voisi jätkän heittää muualle ja katsella nälkäsempää pelaajaa tilalle.

Itse näkisin Kärppien tarvivan kaksi hyökkäys vahvistusta jos meinataan pärjätä. Ei tuo hyökkäys ole niin laadukas Kärpillä tällä hetkellä, kuten se yleensä on. Toki Mustosesta pitäisi eka päästä eroon, ja päästääkö en tiedä.

Ainoa positiivinen asia Kalpa pelissä oli Rätyjen pelaaminen ja toivottavasti ketju Jokinen - Räty - Räty pidetään kasassa.

En sitte tiedä etsiikö Kärpät pelaajia, jotenki tuntuu että kohta alkaa tapahtuu pelaajarintamalla, Kärpillä on siihe vara vaikka kuinka korona ois. Aiemmat paksut tilipussi varmistavat tämän.

5 tykkäystä

Miten näet Pulju - Pellaaja “vaihtokaupan” onko yksi yhteen about?

Ihan ok. Aaltonen on vaarallinen pelaaja, mutta ei se riitä vielä. Aaltosen taso on parempaa kun Puljujärven tällä hetkellä, kun Pulju Kärpissä pelasi.

2 tykkäystä
4 tykkäystä

“Koblizek saapui Ouluun syksyllä 2013 vain 15-vuotiaana.”

Samalla kaudella Lasse Kukkonen teki Jokereiden verkkoon hattutempun. Ja mestaruuteen se kausi päättyi, niinku hyvin muistetaan.

Koblizek tuntuu Oulussa viihtyvän aika hyvin, mukava nähdä et näitä pidempiaikaisia ulkkareita Liigassa on myös.

5 tykkäystä

Koblizek mielenkiintoinen vuoden jatko. Odottaa lopullista läpimurtoa ja edelleen ikää vain 23, joten se todennäköisesti pian tulossa. Tämä kausi ollut taka-askel, kuten koko joukkueelle.

On kyllä melkoista puuhastelua tämä Ronkaisen sopimus, omista junioreista löytyy jo tällä hetkellä parempia pakkeja. Muuten en ymmärrä tätä sopimusta ellei Ronkainen itse maksa Kärpille, että saa Kärpissä pelata.

3 tykkäystä

Kärppien kriisi näyttäisi olevan nyt ohi. Tällä viikolla peleistä on tullut pelkkiä kolmen pisteen voittoja! Tosin Kärpillä ei ollut tällä viikolla kuin yksi peli.

6 tykkäystä

Viime kausi pelaamatta, loukki? Ei tuo Kärppien edellinen mestaruuskausi tehojen valossa näytä niin huono olleen ainakaan? Joskus muistan, kun Liigaan murtautui, että jäi mieleen.

En haluaisi yhtään että vie junioireiden peliaikoja, niin hyvä puolustaja ei Ronkainen ole. Omassa päässä hirveitä vaikeuksia koko ajan.

Kasper Puutio menee heittämällä edelle tämän hetkissä tasossa, sekä Kalle Loponen on pelannut todella hyvin u20. Näkisin Loposen mieluummin ensi kaudella kokoonpanossa mitä Ronkaisen. Sitten tähän lisätään Mikko Niemelä ja Atte Ohmataa, sekä Teppo. Mitä tehdään Hehskalla ja Topi Niemelällä? Ovatko edes saamassa jatkoja.

Hankala uskoa Ronkaisen edes mahtuvan pelaavaan kuusikkoon, toki on hyvä leveyttä olla, omasta mielestä silti turhanpäiväinen sopimus.

Eliteprospectsin mukaan ensi kaudelle jatkajat puolustuksessa ovat Teppo ja Puutio, sekä Huttulalla on optio. Joten mielestäni tuohon hyvin mahtuu Ronkainen. Loukit varmaan hankaloittaneet menoa, mutta kai siellä potentiaali on.

Lisäksi Loposellakin voi muutama hetki mennä, ennen kuin valmis miesten peleihin. No, ei ole nämä tän kauden juttuja.