Päävalmentaja Jussi Tapola ja valmennustiimi 2020-23

Ketju avattiin ajastetusti 45 minuutin kuluttua.

Tänä vuonna ei vaan onnistuttu olemaan finaaleissa, mutta joukkueessa oli ehdottomasti potentiaalia joka ei nyt sitten konkretisoitunut.

Ammattimainen ote säilyi ihan kauden loppuun asti. Kiitos “hienosta” esityksestä kauden päätöspelissä! Millä eväillä ensi kauteen? Taso laski kauden päättyessä…joten kiitos tyhjästä! Totta kuitenkin se että pelaajat pelaa ja valmentajat valmentaa…

Ville on saanut potkut kahdesta edellisestä työpaikastaan ja nytkö hän on joku vapahtaja joka laittaa Tapparan valmentamisen kuntoon.

Ei siinä, varmasti potentiaalia on jollain aikavälillä olla Tapparassa apuvalmentajana.

2 tykkäystä

Älä ny hyvä palstaveli ota kaikkia kirjotuksia niin sanatarkasti ja vakavasti, vaikka kuitenkin niin teet tästäkin huolimatta.
Kärjistäen tarkoitin tätä:
Sen kuuluisan asenteen puuttuminen osasta pelaajista ja jopa penkin takaa näkyi tänne Mouhijärvelle asti.
hubba bubba vastasi penkin toisessa päässä, jotenkin, jollain opilla ainakin kauden alun juttujen mukaan hyökkäyspelistä ja oli sen näköistä.

Tuokkola mukavana ja kivana miehenä vastasi penkin toisessa päässä jotenkin puolustuspelaamisesta, ja kivaahan vastustajilla siellä meidän maalinedustoilla oli koko kauden.

Tapola tuolta ei lähde, mutta kyllä tuolla hieman enempi jotain tunnetta herättävää saisi olla. Tai sitten Jussista on tullut kunnon diktaattori :blush:

2 tykkäystä

Ei joukkue Tapolaa ulos pelaa, siellä on nyt pelaamassa porukkaa, joka saa palkkansa meni miten meni. Ovat vain töissä ja palkka juoksee, tämän mainitsin jo aiemmin ja Rautakorpi on vihjannut samaan suuntaan.

6 tykkäystä

Ketju avattiin ajastetusti 57 minuutin kuluttua.

Tuokkola vastasi semmosesta yksityiskohdasta tällä kaudella kuin Tapparan alivoimasta. Ja se on ainoa asia, joka oli parempaa kuin ikuisuuteen Tapparassa.

Yksittäisen valmentajan toiminta tiimissä tietämättä siitä toiminnan jakamisesta ei oikein ole kestävä tapa tehdä analyysia.

Lue ajatuksella tuo @ljpp kommentti pelaajien arvosanat ketjusta. Sieltä rivien välistä hän kertoo ihan oikeasti, kuinka asia on. Kannattaa laajentaa ajattelua myös esim. seurakulttuuriin ja syksyn arvoon. Tuo asia ei ole yhdestä valmennustiimin jäsenestä kiinni. Ei kauden kliimaksia voiteta muutenkaan pelikirjoilla vaan sillä, mitä se joukkue tuolla tekee. On toiveajattelua nähdä tuossa mestaruustason porukka Tapparalla, vaikka minäkin loppuun asti haluan sellaisen nähdä.

Kausi on muutenkin sotkettu täydellisestä tällä koronaviruksella. Minun mielestäni nyt ei tarvitse vahvistaa valmennusta yhtään vaan antaa nyt ainakin yksi normaali kausi aikaa. Katsotaan sitten, onko tarve ulostaa joku ja jos on, kuka.

5 tykkäystä

Päävalmentaja valitsee oman valmennustiiminsä ja on vastuussa tuloksesta. En ymmärrä miten jaksat keskittyä noin paljon apuvalmentajiin. Tapolahan on sanonut että ovat hoitaneet työnsä erinomaisesti. Tuokkola on keskittynyt alivoimaaan ja sehän toimi hyvin tällä kaudella. Puistolan vastuualue harjoituksissa en muista mutta on siitäkin ollut juttua jossain.
Jos Tapola kokee että haluaa muutoksia niin sitten varmaan tekee muutoksia mutta minun käsittääkseni Tuokkolalla ja Puistolalla on sopimus myös ensi kaudesta joten eiköhän sama tiimi jatka.
Kuulostaa omituiselta että Nemo tulisi apuvalmentajaksi herättämään joukkueen. Se on kyllä päävalmentajan tehtävä ja vaikea uskoa että Tapola antaisi niin ison roolin apuvalmentajille.

Perhana kun nuo Telian juontajat ja isännät ovat niin laiskoja etteivät kysele asiantuntijoilta sen syvällisempiä, kuin harvoin jossain teema-inserteissä.

Pronssipelin jälkeen Pekka Saravo summasi Tapparan kautta, mutta ei tälle oltu varattu kuin minuutti aikaa. Tavoistaan poiketen, Peksi näet innostui menemään syvemmälle pelitaktiselle alueelle, jonka Taku ohitti vain nyökkäyksellä.

Hän sanoi jotain siitä, että kuinka peli kehittyy ja Tapparan valmennuksen pitää miettiä kuinka hyvin joukkue pystyi toteuttamaan uusia pelillisiä virtauksia ja mainitsi esimerkkinä eteenpäin puolustamisen. Tätä samaa termiä käytti muistaakseni Ika Lukko-sarjassa ja nimenomaan raumalaisia koskien. Peksi jopa kritisoi sitä, että kuinka hyvin se Tapparassa tällä kaudella toimi (ei toiminut) kokonaisuutena. Mutta sitten keskustelu päättyi.

Idea ei ole uusi, sillä se tietääkseni oli osa jo Mika Saarisen “Uutta jääkiekkoa”, jota kukaan meistä ei halua muistella eikä Jonnet muistaa.

Itse tulkitsin tuon niin että yleensä liiankin steriili Saravo lähetti tuossa pienen kritiikin valmennustamme kohtaan ja jopa vähän haastoi että ovatko Tapolan pelikirjat 2020-luvulta?

Ping @peterra

13 tykkäystä

8 viestiä siirrettiin ketjuun: Pelikirja- ja pelitapakeskustelu

Kyllä tässä alkaa väkisin miettimään että tuleeko tämä Tapparan pelityyli toimimaan tulevaisuudessa ja kykeneekö Tapola/Rautakorpi uudistamaan Tapparan pelitapaa. Vaikuttaa siltä että aina kun kokeillaan jotain uutta niin peli menee aivan sekaisin ja palataan takaisin vanhaan ja silloin on jo yleensä liian myöhäistä.
Saattaa olla että Tapolan sopimuksen loputtua olisi syytä miettiä valmentajaa ”ulkopuolelta”.

2 tykkäystä

Valmennustiimi keskusteluun on velvollisuus tuoda oma näkemys joka perustuu enemmän liike-elämän lainalaisuuksiin kun valmennusura on jäänyt lyhyeksi. Jussin ja JR liitto vaikuttaa vahvalta mutta onko mahdollisuus että toiminta alkaa vaikuttaa Putin-Medvedev parivaljakolta. Ei saa pahoittaa mieltä, en vertaa Putinia Jukkaan.

Siis tarkoitan että vaikka takana on suurta älykkyyttä ja analyysiä niin meitä vastassa on myös taktista osaamista, jopa enemmän kuin meillä on. Olisiko siis uusiutua kun se on kuitenkin väistämätöntä. Tämä kausi ei mielestäni mennyt mitenkään putkeen vaikka kuinka selitettäisiin vaikealla kaudella, ei se muillakaan helppo ole ollut.

Viesti siirrettiin ketjuun: Pelikirja- ja pelitapakeskustelu

Eli, jos et viitannut Putinilla Jukkaan, niin viittasit ilmeisesti siis Putinilla Tapolaan ja Medvedevillä Rautakorpeen. :smiley: No ei kai kukaan nyt voi olla niin kukkahattu, että tuollaisesta humoristisesta ilmauksesta mieltänsä pahoittaa. Itse sain ainakin hyvät naurut tuosta. :smiley:

Vakavasti ottaen ei tämä Tapola+Rautakorpi -kaksikko ole mielestäni ongelma, vaan päinvastoin tämä kaksikko on nyt tuonut urheilupuolelle 2013 vuodesta lähtien suuren määrän menestystä ja mitaleita, ja tuo varmaan jatkossakin. Kyllä tämä kaksikko osaa ne taktiset asiat yhtä hyvin tai luultavasti paremminkin kuin muut tämän kauden päävalmentajat Liigassa väittäisin. Ne lainalaisuudet jääkiekossa on siellä pelissä ja jos pelitavallisesti jotain ongelmaa yrittää etsiä, niin vaikutti siltä, että ongelmana tällä kaudella oli pikemminkin, että niitä lainalaisuuksia pyrittiin rikkomaan runkosarjassa kokeiluhengessä, kunnes vedettiin taas loppukaudesta käyttöön pelitapa, jossa huomioitiin ne paremmin. En pysty varmaksi tätä sanomaan (en ole tietoinen mitä siellä on päätetty enkä kaikkia runkosarjapelejäkään seurannut), mutta siltä se vähän vaikutti. Varsinainen ongelma tässä on se, että pelaajat eivät pysty muuntautumaan yhtä nopeasti kuin valmennus pelitapamuutoksiin ja välillä esim. ajoitukset viivelähdöissä (esim. Moravcikin tilanne ensimmäisessä välieräpelissä, mistä tuli omiin maali) näyttivät playoffeissa sellaisilta, että toistoja ei olisi ollut aivan hirveästi tehty harjoituksissa. Ehkä jäi liian vähän aikaa muutosten saamiseen käytännön toteutukseen loppukaudesta. Se on helppoa kapellimestarin vaihtaa kappaletta lennosta, mutta sitten pitäisi saada ne kaikki soittajatkin vielä soittamaan sitä, vaikka itse osaisi sen. Pelitapamuutosten toteuttaminen käytännön tasolla vie aikaa ja vaatii harjoittelua. Toki itse vähän veikkaan, että siellä on saattanut innokas Tuokkola alkukaudesta yrittää tuoda joitain uusia suuria linjoja siihen peliin, jotka ei ole ihan lähteneet toimimaan, mutta sitten Tapola on lopuksi ottanut vallan playoffeissa ja vetänyt perinteisen ”Meidän pelin” jutut käyttöön. En tiedä, että onko näin tapahtunut, mutta näin vähän veikkaisin.

Muutoksia ei kannata tehdä vain muutosten tekemisen takia, vaan jos tehdään joku muutos aiemmin hyvin toimineeseen, niin sen pitäisi olla parannus eikä heikennys. Toki kokeilla voi eri juttuja etenkin alkukaudesta ja katsoa lähteekö toimimaan (pelitavan mausteita). Luulen, että Tuokkola pystyy tuomaan joitain hyviä yksityiskohtia eri kohtiin tuota pelitapaa, mutta kyllä ne suuret linjat pitäisi sieltä Tapolalta tulla, joka on ennenkin voittanut mestaruuksia niillä. Ainahan se on alussa vähän hakemista, kun on uudet valmentajat ja uusia pelaajia, mutta eiköhän tuokin ensi kaudella parane. Samoin varmistuneet ja huhutut pelaajahankinnat näyttävät hyviltä ensi kaudelle ja pelaajisto muutenkin näyttää hyvältä kokonaisuutena. Nyt kannattaa vaan antaa aikaa noille organisaation urheilupuolen ihmisille. Väitän että siellä on aivan huipputason ihmisiä tällä hetkellä ja oikeissa rooleissa kukin. Muutosten jälkeen vaan ei yleensä ihan heti lähde toimimaan täydellisesti asiat.

3 tykkäystä

Ei siellä Tuokkola yksin mitään koelaboratoriota ole laittanut pystyyn vaan tämä on ollut ihan molempien tahtotila.

3 tykkäystä

Joo, no ulkopuolelta on vaikea sanoa, että mistä ideat muutokseen on tulleet (Tapolan KHL-kokemuksista, Tuokkolalta, molemmilta vai jostain muualta) eikä se ole olennaistakaan, mutta muutosta on alkukaudesta ilmeisestikin siis joka tapauksessa haettu verrattuna aiempaan. Joka tapauksessa itse uskon, että tämä kaksikko löytää ensi kaudelle jo ne parhaiten toimivat asiat sinne ja tuo peli paranee tästä kaudesta. Pelaajahankintojen onnistumista itse pidän ehkä vielä olennaisempana kuitenkin ja ne myös näyttävät hyviltä ensi kaudelle omaan silmään.

Tämän kauden muutokset organisaatiossa + muutokset valmennuksessa + muutokset pelaajistossa + muutokset pelitavassa on sellainen yhdistelmä, että harvemmin tuloksena on ihan heti alkuun ainakaan Suomen mestaruus. Ensi kaudella muuttuukiin sitten tosin halli, mutta ehkä valmennus ja organisaatio pysyy vakiona toivottavasti.

Ja Tapola sitaatti: “Tarkoitus on pelata niin aktiivista kuin mahdollista” tai “…niin aktiivista kuin voittaminen antaa myöden”.

Kyllä näistä nyt voi päätellä, että tarkoitus on ollut päivittää pelitapaa viihdyttävämmäksi ja aktiivisemmaksi. Niin yleisölle kuin pelaajille.

1 tykkäys