No juu. Mutta varmaan tähtäsivät kevääseen.
Paljon puolustellaan Tapolaa loukkaantumisilla…toki kys. loukit vaikuttavat pelaamiseen, mutta eikös suoritustaso ollu yhtä vaimee, kun loukkaantuneet vielä oli rosterissa, joten pelkästään niiden taakse ei voi mennä…kun miehet palaa kokoonpanoo, homman täytyy alkaa paraneen ja pistepussin kasvaan
Voi jossitella etta kun olivat rosterissa niin CHL oli taustalla. Lisaksi Ykkossentteri/suunnannayttaja ollut enemman tai vahemmin koko alkurunkosarjan pois, vaikka kokoonpanossa.
Mutta itselle kaikki karjistyy heikkoon ylivoimapeliin, osittain maalivahtipeliin. Kun nama eivat kannattele vaikeiden hetkien yli menee pakotttamiseksi. Keskinkertaisella ylivoimapelilla oltaisiin kolmen joukossa.
Jukurit-ottelussa se eka helppo veto, joka meni sisään, hajotti pelaamista ja antoi ihan turhaa kipinää vastustajalle. Harvinaisen ytimekäs näkemys palstaveljellä, veska ja yv riittävät helposti pitkälle.
On siinä valmentajalla tekemistä. Maalintekoon vaaditaan puolenkymmentä paikkaa huopputonteilta.
Joukkue on erittäin repaleinen sitä ei voi kukaan kiistää. Tästä johtuen ei oikein ole näille tonteille päästy, verrattuna aiempiin peleihin.
Omissa kolisee turhankin helposti.
Isoista henk. Kohtaisista virheistä.
Johtuuko tämä liian vaikeasta pelitavasta yksilöille vai jostain muusta, siinä on valmennuksella pohdittavaa.
Tuntuu että korttitalo huojuu todella helposti, yleensä tulee pari maalia omiin erittäin lyhyen ajan sisällä. Tässä kohtaa vasta päästään uudelleen peliin kiinni.
Kun ei ole helppoa on vaikeaa.
Kyllähän merkittävää roolia esittää myös henkinen puoli. Ainakin Kuuselan kehonkieli aitiossa Tapolaa kohtaan on hyvinkin jäätävä. Luulen ja arvaan että suurin osa näistä kapteenikeissin jutuista pitää kutinsa ja seurajohto on sanonut, että tilanteen rauhottamiseksi herroille kirjaimet rintaan. Tätä paisetta ei tyhjennetä kuin Tapolan potkuilla, sen nyt näkee jo sokeakin otsallaan. Se henkinen tila on usein isompi juttu kuin pelitavalliset seikat.
Tapparan sietokyky on heikko mikä kertoo henkisen puolen ongelmista, joskin myös fyysinen puolen ongelmista. Kun vastustaja pääsee johtoon, niin palautuminen takaiskusta kestää hyvinkin puolet ottelusta.
Kuuselan kehonkielestä on nyt puhuttu niin kauan, kun hän on täällä pelannut.
Itse tulkitsisin niin, että Krisse nyt on Krisse ja hän keskittyy täysillä tekemiseen ja voittamiseen. En hirveän isoja johtopäätöksiä tekisi Kuuselan kehonkielestä tai ilmeistä. Kentällä lyö tällä hetkellä 110% se kertokoon oleellisen asian.
Tekemiseen ei olla kuulemma tyytyväisiä ja painetta tulee Tapolan suuntaan. Mutta ei o helppoa Tapolallakaan saada kurssia käännettyä kun ukkoja parikentällistä sivussa kokoajan. Antaas kattoo miten tässä käy.
Tuskin tämä yllätä ketään, ei varmaa missään samoilla resursseilla olevassa joukkueessa oltaisi. Luottamus lienee eriasia, niin kauan kun sitä on niin se riittänee.
Krisse on pakkasen puolella +/- tilastossa -3, joten 110% ei riitä.
Henkisellä puolellahan se tässä tilanteessa määttää. Onhan Tapparallakin henkinen valkku Konttinen. Oisko näin että hänelläkin saattaisi olla petrattavaa.
Viime kaudella harjoittelu meni ainakin täysin penkin alle. Monesta suusta mainittu että fysiikassa hävittiin monelle seuralle ja siihen on panostettava jatkossa. Tappara on pelannut itsensä sellaiseen suohon että on todella kovan työn takana jos meinaavat pelata 2,0 pisteen per peli tahtia loput 40 peliä.
Sulla on kyllä hieno tyyli, keksiä joku narratiivi, nyt 2 pistettä per peli. Ja puhua siitä vaan faktana, totta kai 40 peliä on kova vetää 2 pistettä per peli. Sen varjolla Tapolalle potkujen vaatiminen (?) on aika outoa. Ja maksimihan on 3 pistettä per peli, se on vielä vaikeammin Tapparan saavutettavissa, ei varmasti pysty, joten aika huono.
Mikä siinä meni sitten väärin? Jos 20 pelin jälkeen koossa on 25-28 pistettä ja suoraan pudotuspelipaikkaan vaaditaan yleensä noin 100 pistettä. Missä menee vikaan?
Tämä on kyllä totta. Tapolan potkuille pitäisi olla todella korkea kynnys. Varsinkin kun CV:stä löytyy aika kovat näytöt. Ja näytöt myös vaikeuksien voittamisesta. Ei noista Tapolan aiemmista maineteoista Tapparassa kuitenkaan ole kuin muutama vuosi. Ei mitään yli kymmentä vuotta.
Ymmärtäisin potkut ainoastaan siitä syystä tässä vaiheessa, jos kopissa välit olisi oikeasti niin huonot, että toiminta kärsisi siitä ja muuta ulospääsyä ei ole. Urheilutoimenjohtajan työtehtäviin kuuluu olla näistä asioista kartalla.
On myös isossa kuvassa Tapparan etu, että valmentajat saa työrauhan mahdollisimman pitkään ja potkuja ei hätäisesti jaella.
Pisteet ei aina jakaudu yhtä tasaisesti. Pari kautta jumbo kerännyt nykytahdilla pisteitä ja sija kuusi tullut noin 90 pisteellä.
Ja toki tämä taas liittyy kovin vähän tähän Tapolan ketjuun, joten en enää vastaa.
Viesti siirrettiin ketjuun: Tapparan peliesitykset kaudella 2021-22
Sanon tähän ensimmäiseksi, että tämä on ihan omaa pohdintaa ja ei mikään totuus.
Mutta onko Tapola ja aikanaan Rautakorpikin ajaneet itsensä ja joukkueen vähän turhaan ongelmiin sillä, että asioista tehdään turhan vaikeita ja haastavia. Liikaa asioita. Ikään kuin kaikessa tekemisessä yritetään hakea kilpailuetua ja asiat viedään äärimmäisyyksiin erikoisuuksilla ja nippeleillä. Pelitapa, fysiikan harjoittelu, henkinen puoli. Ja kun nämä asiat tavallaan menee yli, niin perusasiat kärsii.
Oma ajatukseni joskus Rautakorvesta oli, että hän saattaisi olla tuolla tavoin liian kontrollifriikki, ja siksi hopeaa on tullut useammin kuin kultaa. Toisaalta suuri vaikutus tiukoissa otteluissa on ihan sillä, miten kiekot pomppivat jossain yksittäisessä tilanteessa.