Tottakaihan Lainetta kritisoidaan kun ei laita paikoista sisään. Nashvilleä vastaan noita A-luokan paikkoja on kuitenkin siunaantunut yllättävän paljon.
Niin pitkään kun Jetsin leveys ja muut kärkipelaajat kantavat jengiä, tuota tehottomuutta voi katsoa läpi sormien, mutta viimeistään seuraavassa sarjassa pitää alkaa verkkojen paukkua paikoista, tai koko jengille voi käydä kylmät.
Maalintekijän homma on tehdä paikoista maaleja. Nyt Jetsissä on ihan eri ukot nostaneet profiiliaan, onneksi.
Mutt onhan siä vastassa aika jyrkkä RINNE - enkä nyt tarkoita demarien Anttia .
Tomi Kalliota lainatakseni, ei ole ollut Patella ne kiekkojumalatkaan puolellaan. Tuossa Ylen kommentissa mikä tuossa ylempää löytyy, niin sanotaan, että kolme kertaa vetänyt tolppaan. Muistelisin itse enemmänkin tolppaosumia, mutta muistelen varmaan väärin. Mutta kuitenkin on ollut jokaisessa näistä Predators sarjan peleistä pisteillä, niin ei se niin kamalan huonosti ole se. Ja tosiaan täytyy muistaa, että siellä kentällä on myös vastustajakin. Vaikka runkosarjalla ei sinänsä ole merkitystä, mutta silti Predators oli runkosarjan paras joukkue. Ja Jets toiseksi paras. Niinhän sitä sanotaan, että näissä kovissa sarjoissa kun parhaat on vastakkain, niin monesti ratkaisijat on vähän yllättävämpiä, kun parhaimmat pelaajat pidetään tarkassa vartioinnissa. Ja näin ulkomuistista muistelisin, että Preds oli Patelle yksi vaikeimmista vastustajista runkosarjassa, ainakin maalinteon kannalta, vaikka niissä peleissä paljon maaleja tehtiinkin.
Joo, onhan Rinnekin pari Laineen pahaa kutia napsinut, mutta puolestaan Laine on myös vedellyt paljon vaarattomia kuteja patjoihin…
Ja viimmesen laski P. Rinne tunnelista pikkusen ennen matsin loppumista läpi, ettei ois tullu liian paha mieli Patelle .
Aikookos moni katsoa yöllä Laineen edesottamuksia? Minä ajattelin katsoa.
Pate laukoo ja Statsny kauhoo riparin sisään eli Patelle tehot 0+1=1 ratkaisevassa seitsemännessä pelissä.
En ole Laineen pelejä nähnyt viime aikoina, mutta kaikki huomio minkä hän saa vastustajilta antaa tilaa muille.
Kokemuksena uran ensimmäinen seiskapeli oli tamperelaiselle tietenkin unohtumaton.
Siellä ei taas jutunkirjoittelijat ole perillä aiheistaan… (Ihan hyvä tunnelmahaastattelu & -raportti toki muuten.)
Tästä mukaviksi, tilanteeseen sopiviksi muistutteluiksi dokumentaatiota siitä Uran ensimmäisestä seiskapelistä, from the Unforgettable 2016:
Semmonen näkökulma osui miäleeni, että Paten kannalta oli aika hyvä homma, että Jets meni jatkoon.
Nyt on ainaski aika paha mennä syyttelemään Tesoman risupartakloppia epäisänmaallisuudesta, kun ei Herningiin lähtenyt taattojen maata puolustamaan .
No. Oishan se voinu pyytää Maurice’lta lupaa piäneen hupimatkaan Tanskanmaalle…
Itteäni tuossa kiinnostaa enemmän, ettei kaiken maailman Solmut ja muut kusiset toimittajat pääse syyttämään Paten maalittomuutta putoamisen syyksi.
Ketä kiinnostaa epäisänmaallisuussyytökset tai jotkut Solmu Salmiset, kun Jets ja Pate jatkaa sen suurimman ja kauneimman jahtaamista. Ei saatu Kanada-maljaa Tampereelle, mutta Lordi Stanleyn malja ehkä saadaankin.
Ketju avattiin ajastetusti 2 tunnin kuluttua.
Laineen maali viime yöltä. Aika tuttua kauraa:
Hyvä, että sai uuteen sarjaan maalin heti ekassa pelissä. Voi olla itsetunnon kannalta tärkeää. 5v5 pelissä näkyy vauhdin puute kun ei oikein pääse haastoissa ukoista ohi.
Winnipegin YV kyllä hyvässä formussa kun vetäjiä riittää, ei niitä kaikkia ehdi peittämään…
Joo toi Jetsin YV on kyllä aivan sairas. Kiekon ollessa Wheelerillä siinä on kolme rightin pelaajaa lapa ylhäällä valmiina laukomaan. Eikä tosiaan ole mitään ihan tusinajätkiä ne kolme. Oikeen hirvittää vastustajien puolesta.
Katselin pelin huippuhetket (tämän uutisen sisältä, en osaa linkittää suoraan videoon: Jets start fast, defeat Golden Knights in Game 1 | NHL.com), ja vaikutti siltä, että Laineen maalin jälkeen, kun näytettiin heti perään tullutta tilannetta, niin yleisö chanttaa “Laine… Laine…”
Ei kai tuo nyt ihan tavanomaista tuolla ole? Myönnän, olen highlightstelija, en pysty katsomaan pelejä suorana.
Laineen täytyy liikkua. Tai tehdä maali.
Sori, oon ilonpilaaja ja kerron että oikeasti Maurice huusi tuossa Ehlersille. Oli itse todennu niin ottelun jälkeen kun oli kysytty tuosta klipistä.