Pelaajahaaveilut 2022-23

Tappara U20:n dominointi perustunee (en ole pahemmin katsellut pelejä) aika ylivoimaiseen pakistoon. Siellä on Ahlroth, Kulonummi, Kärki, Sorvali ja Lehikoinen sellaisia pelaajia, etten olisi hirveän huolissani vaikka kaksikin heistä olisi pelaavassa edustuksen puolella. Mitään racineja tai sammalkankaita ei tällä kertaa tarvittane.

1 tykkäys

Kyllä miesten pelit on vielä pienen matkan päässä meidän junnuilla. Varsinkin keväällä, kun fysiikan pitää riittää vankila säännöillä pelaamiseen.

1 tykkäys

Jos Vilhon otteet ei parane niin haaveilen jostain Janis Kalninsin tyylisestä varamaalivahdista.

21 tykkäystä

Ihan samaa jäin miettimään ja tulin siihen tulokseen, että kyllä maalivahtiosasto kannattaa varmistaa keväälle. Aina voi tulla loukkaantumisia ja sairastumisen riskikin on normaalia korkeampi.

Vilho on hyvänä päivänä hyvä ja ihan potentiaalinen kaveri, mutta playoffeissa ei voi tulla juurikaan huonoja päiviä. Tänään oikeastaan joka maalista jäi parannettavaa. Kaikki eivät olisi tarttuneet silti, mutta osa olisi.

Eli sama haave.

15 tykkäystä

Vähän on Heljanko fiilis kaverista. Väläyttelee sitä mihin on kykeneväinen, mutta tasaisuus tasaisuus tasaisuus.

Kyllä me tarvitaan joku kovaotteinen pakki.

4 tykkäystä

Aurinko nousee aamulla, töissä on tylsää, kahvi on hyvää, @tp2 ei huoli junnuja rosteriin…Mm. näistä tietää että samaa matrixia eletään kuin eilenkin.

Oletko muuten paljonkin katsellut noiden vinkiheinäteinien pelejä?

Ja ei, en olisi heittåmässä jürgenseja tai thomasejja poppareille Kärjen tai Lehikoisen edestä, enkä marisisi Leskisen paluusta. Mutta jonkun vanhan puujalan hankkimisesta kylläkin.

1 tykkäys

Meinaatko 'rupean vaikka putinistiksi jos tarpeeksi maksetaan" -tyyliä, vai pelaamisen tyyliä?

No joo, Heikkiseltä vähän b-ilta tänään, mutta oli Ässien viimeistelyissä tuuriakin mukana. Ehkä vähän vielä katselemme ennenkuin tuomitsemme. Kevääseen ja huipputerän hiomiseen on vielä aikaa hänelläkin.

Meinaan sitä mitä teki Tapparalle tuona lyhyenä aikana.

Eli otan tärkeä playoff voiton, kun ykkösmaalivahdilla ei mene hyvin -tyyliä

Vuos tai kaks, niin Näykki tekee kaverista betonin.

1 tykkäys

Auttaako asiaan, jos nyt on sellainen särö ilvesläisyydessä, että sukset ristissä UTJ:n kanssa jne? :slight_smile:

Näin kirjoitti Ilves-foorumin Punakone, niin pakko uskoa.

En kyllä ymmärrä, mitä Tappara Meskasella tekisi. Puutteet on selkeät ja sitä erikoisosaamista mitä Villellä on, Tapparasta löytyy jo. En näe paikkaa rosterissa.

5 tykkäystä

Miksi umpi-Ilvesläisyys on huono homma? Jos Tapparaan tulisi, ei kai se silloin ole mikään umpi-Ilves. Silti, pelaajaprofiili ja pelipaikka huomioon, en näe käyttöä.

Huhuketju Levtchille pystyyn tai antaa asian olla.

5 tykkäystä

Tehkää nyt joku huhuketju Levtchin mailoista areenalla :joy: toivottavasti jollain on vielä kuviakin :smiley:

14 tykkäystä

Huvittaa aina tällaiset tapaukset, toki kannattamisen suola on juuri tämänkaltainen spekulointi ja todisteiden hakeminen joten keskityn nauttimaan huhumyllystä ja sen eri muodoista.:grin:

1 tykkäys

No nyt on pakko vastata ja jatkaa sillä, mitä olen vähän koittanut vihjailla, vaikka menee jo vähän henkilökohtaisuuksiin.

Hänellä on Tapparalaiset juuret Lounais-Tampereelta!

Mikä on Lounais-Tampere? Eikö siinä oo järvi?

1 tykkäys

Jos halutaan saivarella, (itsekin taidat olla parasta A-ryhmää, eli Lounais-Tampereelta) niin Tesoma, Ikuri, Kalkku, Rahola, Lamminpää, Tohloppi mm. valitse sieltä, K:lla alkava katu.

Mutta aiheeseen, kyllä myös toivon, että VM pääsisi vihdoin pukemaan kauneimmat värit yllensä.

3 tykkäystä

Luotan, että tämän palstan tietäjät kyllä kertovat, jos Levtchi on tulossa.

Yksi kiekolliseen peliin pystyvä kovaotteinen puolustaja (kasvaa varmaan joka oksalla näitä).
Yksi leveyshyökkääjä. Ei haittaa, vaikka voisi stuntata aloituksissakin.
Levtchille voimia jatkaa rapakon takana.
Kemiläisen kaksoisveljen voisi vaihtaa originaaliin.

6 tykkäystä