Per Löfström

Jatkoajassa miestä muistellaan lämpimästi.

Se oli kausi 99-00, eli Rautakorven toinen tuleminen ja tulevan finaaliputken alku. Tappara oli ensin tehnyt yhden oudommista hankinnoistaan, eli tsekkipakki Drahomir Kadlecin. Kadlec oli tuon ajan mittapuulla jo vanha ja lisäksi saapui Tampereelle poskilla joista P-Korean diktaattori olisi kateellinen. Yksi heikoimmista puolustajan esityksistä Tapparassa koskaan.

Tilalle tuli tosiaan sitten Per Löfström Ruotsista. Tästä on jo valtavasti aikaa, mutta oli tosiaan viimeisen päälle ammattimies ja kaikilla osa-alueilla pätevä yleispakki. Ruotsalainen kovuus ei ollut tuolloinkaan kovassa huudossa, mutta Rautakorpi kehui kaveria haastattelussa härskiksi, vaikka suuren yleisön silmään tarttui ehkä enemmän tehopisteet ja taitopelaaminen. Muistikuvien perusteella lienee yksi onnistuneimmista ulkomaalaisista puolustajistamme.

Meillä on lupa käyttää Tappara.fi kuvia hyviin tarkoituksiin, joten tässä.

Hyökkääväkin peli sujui:

5 tykkäystä