Playoffs 2021, puolivälierät: Tappara - KalPa

Meillä on maalintekijöiksi hankittuja kavereita, joista ei ole näissä kahdessa pelissä ollut kuin haittaa. Virta olisi voinut ennen Ruutun maalia viimeistellä, mutta ei maistunut silläkään kertaa. Kaksi muuta jäähyilijä-maalintekijää voisivat oikeasti katsella peiliin torstaihin saakka.

1 tykkäys

@kabinettimestaruus36

Joskus kun on aikaa niin täytyy kaivaa sinulle oikein videonauhoja tuolta tarunhohtoisesta NHL:stä, millaisia vetoja siellä menee maailman parhaille veskareille. Sinänsä arvostan kyllä sinua keskustelijana eli tarkoitus ei suinkaan ole halveerata.

Minusta vaan nimenomaan maalivahtien kohdalla tämä puhe “Ei vain voi mennä tuollaiset vedot ammattilaiselle” - no oikeastaan mikä tahansa maalia tuleva veto voi mennä maaliin ja oikeastaan kelle tahansa veskarille. Siitä tullaankin siihen Tapparan perusongelmaan, joka on vaivannut paljon enemmän kuin Heljanko eli ei voi kaikki pakit vedellä maalista ohi ja ylitse. Pitäs osua kohti maalia.

Maalivahdista puhuminen tämän pelin jälkeen on yksinkertaisesti väärä analyysi ja olet väärässä paikassa analysoimassa. Viimeinen maali oli Heljangon, ei siinä ole sinänsä epäselvää, mutta ei se elä missään erillisessä todellisuudessa. Se on edelleen yksi maali Heljangon taakse - pahempi oli Kilpeläisen virhe toisessa päässä, jolla Tappara pääsi jatkoille. Pelistä löytyy monia muita asioita, joista voi käydä huomattavasti rikkaampaa keskustelua ja ne ovat mielestäni lähempänä totuutta.

Tämä oli viihdyttävä peli, mutta tässä pelattiin kahta peliä samaan aikaan. Ensimmäiset 1,5 erää Tappara oli valmis hyökkäämään, muttei puolustamaan. Huolimattomia, törkeitä ja äärimmäisen halpoja maaleja Heljangon taakse - ei Heljangon vika vaan sen, että perustilanteet pelattiin päin sitä itseään. Sitten pelattiin 1,5 erää oikeinkin hyvää Tapparakiekkoa ja päästiin sitä kautta hyökkäysalueella kontrolloinnin lisäksi myös maalipaikoille ja saatiin peli kohdistettua kohti maalia.

Playoffeissa kyse on tasapainosta. Toivottavasti tasapainoon saatiin hyvää oppia jo torstaita varten. Väitän, että esimerkiksi Tapparan tietty kyvyttömyys pelata kohti maalia on lähempänä totuutta kuin Heljangon parjaaminen.

15 tykkäystä

Pessimisti ei pety, mutta minusta siellä nimeomaan on aika monella vielä varaa parantaa, ja tänäänkin oli jo lähellä. Avainroolin kaverit kun pelaa siten kun parhaimillaan tällä kaudella nähty, niin voittoja tulee! Loukkaantumiset enemmän huolettaa…

Fakta on, että Tappara on todella kaukana esim. Lukon tasosta. Niin pelitavallisesti, mutta myös pelaajamateriaalin tasossa ja laajuudessa. Toki Tappara on Lukkoa vastaan pelannut hyvin.

Mutta näkisin, että tätäkin sarjaa on pelillisesti vienyt KalPa tähän saakka. Ensimmäisen pelin Tappara voitti puolustamalla. Mutta niin ei voi mennä kovin pitkälle, jos hyökkäyspeli uupuu. Mielenkiinnolla seuraan mitä Tapola joukkoineen keksii. Tapolalla on kyllä kykyä ja osaamista reagoida.

4 tykkäystä

Ismo Lehkosta siteeraten: “Ykköshevoset hyvää huomenta, siä on pleijarit menossa!”

Tällä hetkellä meitä ei kannattale ykköshepat eikä edes secondary scoring vaan 2,5-3 rivin jätkät.

Vanhatalo, Utunen, Malinen, Rauhala. Utunen ja Malinen ovat kolmoskorin jätkiä. Rauhala ja Vanhatalo ovat siinä kakkos-, ja kolmoskorin rajamaastossa, lähempänä kuitenkin kolmosta. Nyt siis puhutaan tuloksenteosta.

Heljanko on ollut parempi kuin uskalsin edes odottaa! :muscle:t3:

25 tykkäystä

Toivottavasti nyt herättiin pelaan ja helkku ei mieti kauaa viimistä maalia. :muscle::muscle:

Utunen tekee niitä tärkeitä maaleja - ei vaan riittänyt tänään. Niin ja Otto Rauhala. Tapparalaisuuden ruumillistumia.

1 tykkäys

Tämän ottelun draamankaari laittaa harmittamaan. Siis voi prkl. Kuinka tuo jengi voi lamaantua jokaisella ylivoimalla tyystin. Ratkaisuhalukkuutta ja tahtoa ei löydy yhtään. Mitähän nuo puhakat, rauhalat ja henrikssonit saisivat aikaan? Varmasti edes pelejä kohti maalia, liikettä ja hässäkkää.

Asenne ja halu voittaa oli kyllä heikkoa varsinkin viimeisessä jatkoerässä. Voi perse sentään !

1 tykkäys

Itse asiassa täällä ei ollut tänään @TTman eikä @Nevofoget03 katsomassa peliä, mutta eräs kaveri oli. Hän heitti aika hyvän analyysin tuossa pelin tuoksinassa: vaikuttaa vähän siltä, että Tapparalla kaikki yrittävät vuorollaan korvata Kuuselan. Kun jokainen yrittää tehdä pikkaisen enemmän ja pikkuisen liikaa niin lopputulos on hätäinen kyhäelmä, jossa ei toimi mikään. Ensin pitää hyväksyä se, ettei Kuusela ole ylivoimalla ja keskittyä siihen, mitä voidaan ja osataan ilman Kuuselaa. Kun tämä perusasia on kunnossa, voi YV myös toimia.

Tämä peli tappiosta huolimatta vahvisti omaa luottoani. Ei Tappara ainakaan ilman kunnon taistelua lähde kesälomalle. Tätä Tapparaa, joka tulee pelin lopussa tasoihin ja painaa vielä parit jatkoerät päälle…tää on se Tappara, jonka mä tunnen. Ja jumalauta tätä on ollut ikävä & tätä tarvitaan. Tämä ei tietysti riitä, mutta olen ehdottoman luottavainen, että hieno sarja tästä tulee. Pää pois perseestä kaikki ja ei muuta kuin kohti torstaita :slight_smile:

15 tykkäystä

Tässä on kyllä tavallaan logiikkaa, koska kakkos YV on ollut lähempänä omaa tasoaan, joka valitettavasti ei sekään ole tuloksekas.

3 tykkäystä

Yv kuviot näyttää saman tyylisiltä kuin Kuuselan ollessa kentällä, kuten nähty ei ole ihan sama… Joten mitäpä jos sinne maalin lähelle ukkoa kaksin kappalein, ja vetoja viivasta niin perkeleesti. Rumat maalit kunniaan! Nyt on playoffsit!

2 tykkäystä

Tästä näkemyksestä olen aika samaa mieltä.

Pelin virtauksessa tulee vain niin pitkiä suvantoja sysisurkeaa lätkää, että maalivahdin paraatipelastukset ja muutamat huippuvaihdot siellä sun täällä eivät kokonaiskuvaa kirkasta. Ja en nyt puhu siis pelkästään tästä ottelusta.

Sitten kun viisikkopeliä saadaan jotenkin kasaan edes puolustussuuntaan, niin tullaan taas sen dilemman eteen, että mistäs peliä rakentavat sentterit saadaan ja kukas laitureista pistää hyvällä prosentilla kiekkoa maaliin. No eihän näitä tällaisia jamppoja kauheasti kentältä löydy kun rosterissa on lähinnä peliä rakentavia jätönjätönjättö-laitureita ja muut hyökkääjät ovat kapasiteetiltaan työhevosia.

Topi Nättinen oli onneksi ryöstö pelaajamarkkinoilta ja on varmasti avainroolissa seuraavassa matsissa.

3 tykkäystä

Toivottavasti tämä nyt herättäisi tämän jengin poffeihin. Olihan tämä paha tappio, mutta pitkästä huonosta jaksosa huolimatta tappio vasta jatkoilla. Sinänsä tietysti sama, kun vain voitot lasketaan, mutta antaa tämä enemmän toivoa kuitenkin.

Monella pelaajallaolisi kyllä varaa nostaa tasoansa paljon, mutta toisaalta Heljanko on kuitenkin ollut kokonaisuutena hyvä. Se taso ei saisi tippua. Nyt vaan pitäisi kairata voitto Kuopiosta, mieluummin jo seuraavassa matsissa. Pitkään näytti, että Tappara ei Kalpan vauhdissa pärjää, mutta ehkä tässä tsäänssit vielä välieriin on.

Yllättävän positiivisin mielin, vaikka eilen ajattelin, että jos kahdessa ekassa pelissä tulee yksikin tappio, niin Kalpa on varmasti jatkossa. Katsotaan, millainen Tappara nähdään seuraavassa pelissä…

Leijonat ja Lampaat jos jakaisi olisi pitkälti
:lion: Chrisu ja Otto

:sheep: loput

Penalle ois töitä torstaina eikä sitä positiivista Penaa vaan VeriPena paikalle kovaa peliä, mutta ei toki ulosajoja (toki jonkun Kantolan kanssa voi aina hanskata)

Hyvät asiat mukaan ja torstaina taas rähinä päälle, muutkin kun Chrisu paikalle alusta asti!

Seiskapakiksi noutamaan Kaitsu pois? Tappara voittaisi tuossa. No, ehkä ei ihan ole tätä päivää tuo toiminta. :slight_smile:

Vielä viimeinen huomio: Tässä pelattiin mukavan pitkä peli. Seuraavat kaksi on jälleen B2B. Jos uskotaan että meidän harjoittelussa on vastustajaa enemmän laatua, niin pitäisi alkaa viimeistään perjantaina näkymään.

6 tykkäystä

Aika paljon tulee kyllä kritiikkiä yksilöille ympäri foorumin :smiley:
Toki on luontaista etsiä syyllisiä sieltä, missä niitä on. Perusongelma kuitenkin liittyy Tapparan pelin toisteisuuteen kahdessa eri asiassa. Rauhala on erinomainen puolustussuunnan sentteri, jolta voi tulla yksittäinen voimateko toiseen päähän jossakin yksittäisessä pelissä. Sama juttu Malisella. Moilanen pärjää nelossentterinä, mutta ainoastaan äärimmäisen pienillä minuuteilla.

Virta on ainoa ykkös- tai kakkosketjun tason keskushyökkääjä. Koko Tapparan perusongelma liittyy siihen, miten meidän sentterit pelaa. Yllättävän paljon tätä kokonaisuutta on saatu ilman “kunnon senttereitä” hyökkäyssuuntaan parsittua kokoon. Monet pelaajat ovat venyttäneet jo ihan äärimmilleen. Perusongelma ei katoa mihinkään, vaikka suolaamme kenet noista pelaajista. Tapparan suhteellisin nimivahva laituriosasto jää roolittomaksi ja heikoksi, kun ei ole saman tason sentteriä tarjota vierelle.

Rahat on sisällä ja nyt täytyy toivoa, että sitä venymistä löytyy vielä lisää. Heljanko on jo venyttänyt aika paljon, en tiedä ratkeaako, jos vielä paljon lisää venyttelee.

7 tykkäystä

Nättinen ja Simontaival mukaan torstaille. Ylivoimalle pitää saada joku tolkku

1 tykkäys

Jos Pena kaivetaan naftaliinista, niin toivottavasti se ei ole Utunen, joka jää ulos kokoonpanosta. En olisi uskonut tätä sanovani runkosarjan aikana.

5 tykkäystä