Neljäs ottelu tähän arkiviikkoon, viiteen päivään. Yksi pitempi jatkoeräratkaisu joukossa. Alkavatko rasitustekijät näkyä jossain kohdin?
Sarjan paras peli vaaditaan Tapparalta; pienikin luulo muusta ja vajaus toteutuksessa, niin mahdollisuus menetetään. Hyvä olisi myös löytää jotain uusia keinoja ja onnistua kehittämään peliä.
KalPa ensimmäistä kertaa selkä seinää vasten, uudenlaisessa painetilanteessa. Varmasti karkaavat vähintään eiliseen tapaan kimppuun, toisaalta asetelma voi kääntyä kotijoukkueelle myös haasteelliseksi, riippuen ottelun etenemisistä ja ehkä mainituista rasituskuormista.
Tässä kun on kauden aikana Tapola puhunut vaistoilla pelaamisesta ja kuinka pelaajilla pitää ratkaisut tulla selkärangasta. Niin olisko käyny, että kun peliin lisättiin selvä fyysinen elementti, vapautui myös se pieni käsijarru siihen vaistoilla pelaamiseen?
Edit. Boldattu tekstiä muokattu vähän järkevämpään muotoon.
Nyt ne rasitustekijät sitten näkyivät ja isosti Tapparan eduksi. Peli oli sarjan paras Tapparalta ja se riitti aika kevyesti sen jälkeen kun johtoon päästiin.
Hieno sarja Tapparalta. Aika maksimit tällä rosterilla saatiin irti ja nyt vaan toivomaan, että saataisiin loukkaantuneita mukaan. Semipaikka ei vielä tyydytä.
13 tykkäystä
polvipetteri
(An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.)
441
Kova voitto. Joukkue alkaa osoittaa luonnetta. Erityisen tyytyväinen olen Peltolan erittäin vahvasta asenteesta ja suorituksista ts. esimerkistä, Heljangon hienoista otteista ja kolmanneksi nuorten pelaajien ennakkoluulottomasta esiinmarssista.
Saattoi tehdä henkisestikin hyvää tällainen parin päivän reissu äijien kanssa pois kotoa. Helpompi saada ajatukset pois arkisista asioista, koronasta ja keskittyä itse asiaan eli kiekkoon.
Upea taistelusarja, jossa rutiini voitti nuoruuden. Todella ylpeä jokaisen jätkän suorittamisesta. Mukava huomata varsinkin tiettyjen pelaajien selvä tasonnosto nyt keväällä.
Todella mielenkiinotoinen tämä käynnissä oleva Liiga-kausi. Tuntunut Tappara-fanin näkökulmasta jotenkin huonolta, ailahtelevalta, jopa välikaudelta ja silti ollaan mitalipeleissä! Kahdeksannet välierät putkeen odottaa, on tuo kyllä melkoinen dynastia-rekordi.
Kannattaa pitää joukkueen runko kasassa ja pelityyli juurrutettuna selkäytimeen, se on menestyksen salaisuus! Sitä en sit tiedä, miten Tappara menestyksensä rakentaa
Jugi oli ilmeisesti radiossa värittänyt Levtchin sanoneen Tapolalle, että tänään täytyisi olla jalkapallomaalit, että osuisi. Toisen käden tietoa siis…