Playoffs 2021, välierät: HIFK - TPS

Eemil Virolla kieltämättä on aavistuksen hauskat puheet joissa suolataan omia ja vieraita. Mutta tykkään tuosta Viron pelirohkeudesta ja haistaa noita tilanteita. Taisi jo aiemmin tehdä Pelicans-sarjassa erän viimeisellä sekunnilla tärkeän tasoitusmaalin ja nyt tämän. Hockey sense.

Olipahan temppu Tepsiltä. Varsinkin, kun ykkösmolari oli sivussa ajattelin, että ei mitään jakoja. Niin vain vanha konna Rämökin näytti, että on kevään miehiä :+1:

Oli kyllä kova temppu Turkulaisilta tämä. Kokoonpanossa tänäänkin 11 alle 23 vuotiasta pelaajaa. Ja Jasun ny voi melkein laskea tuohon mukaan. Näköjään nuoruus voi olla valttia keväällä myös.

1 tykkäys

Kaikki on mahdollista -joukkue, eli tyypillinen hopeajoukkue alle 32-vuotiaine, kapinallis-idealistisine pelaajineen.

Toki poikkeuskaudella kaikki on aina vieläkin enemmän mahdollista.

Ja kuten monesti on todettu, niin Turku on Raipen todellinen henkinen koti.

No nyt kun katsoin tuon Tepsin maalin ilman mustavalkolaseja niin HIFK:n tuo olisi pitänyt viimeistään haastaa. Tai tuomareiden katsoa oma-aloitteisesti - päivän selkein hylättävä maali. Ei kahta sanaa.

Tosin Kestner tuossa alisti Jääskää niin moneen kertaan, että tuosta pitikin rangaista.

Onhan se nyt aivan päivänselvää, et jos Tapparan maali hylättiin ja siinä ei ollut edes mitään. Tässä osuma Kestnerin ja Tuohimaan välillä on melko selkeä. Vaadin, et tätä lähdetään vielä tarkastelemaan videolta ja peliä jatketaan.

Hyvin huomaa et mihin sitä itsekin näissä tilanteissa nykysin huomion kiinnittää. Heti katsomassa et häiritäänkö maalivahtia ja lähdetäänkö kelailemaan videoita.

2 tykkäystä

Ainakin ennen jatkoaikamaalit tarkistettiin automaattisesti videolta ja siksi aikalisää ei tarvittu jatkoajalla.

Itsekin olen videota katsonut ja selkeä kontakti Tuohimaahan maalivahdinalueella. Tosin kiekko meni alueelle ensin. Kestner ja kiekko tulevat alueelta ulos, mutta Kestnerin maila edelleen häiritsee Tuohimaata, kun Viro lakaisee alueen ulkopuolella olevan kiekon maaliin.

Ilmeisesti, kun oli eri tulkitsijat kuin Tampereella, niin tässä ei häiritty Tuohimaan torjuntatyöskentelyä.

Huonon voittamisen kulttuuri on Turussa voimissaan. Toivottavasti Lukko tekee nöösipojista silppua.

– Onhan se mukavaa lähettää kaveri kesälomille. Toivottavasti Tuohimaalla on ilmapatja pumpattuna valmiiksi, Viro veisteli.

7 tykkäystä

Taidampa vaihtaa puolta ja olla Lukon puolella

En nyt lähtisi yleistämään Viron sanomisia sen enempää kuin joku muu yleistäisi Domin sanomisia Tamperelaisiin.

1 tykkäys

Itse Lukon puolella. Aina inhonnut tepsiä. Pajuniemi, Viro, Rafkin jne lisäksi ylimielisiä nöösipoikia, joita en arvosta yhtään… Lukko lisäksi ollut tähän asti kauden paras jengi.

2 tykkäystä

Minä kyllä lähden, koska tuo nyt ei ole mitenkään yksittäistä, että TPS:n päässä tuo voittaminen ei ole ihan tyylikkäimmästä päästä. Kunnioitusta - tämä nyt sinänsä ei ole eka kerta, kun Viro veistelee mitä sattuu kokeneemmista pelaajista.

Mitä muita esimerkkejä sulla sitten tulee mieleen? Ja onko niitä enemmän kuin muilla joukkueilla?

Viron tapa nyt on heittää pientä sellaista kuittia, mitä tekee joukkuetovereilleen myös haastatteluissa. Tilannetaju vielä vähän uupuu, että tunnistaa tilanteet joissa ne kuitit voi jättää heittämättä.

Itse ainakin mieluummin katselen tällaisia kavereita kuin kieli keskellä suuta poliittisia vastauksia heittäviä. Niitä nyt riittää muutenkin.

2 tykkäystä

Kentällä voi soittaa suuta. Loppusummerin jälkeen kunnioitetaan vastustajaa. Piste.

8 tykkäystä

Turkulaisia sattui intissä omaan tupaan ja muutenkin samaan komppaniaan aika nippu. Heillä tuntui kyllä olevan ihan omanlaisensa jutut ja huumori, vaikka aika levotontahan se tuossa iässä on kaikilla. Mutta aina oli pilkettä silmäkulmassa. En mä nyt ainakaan jaksa tuollaisista Viron lausunnoista nipottaa, koska en usko että niillä mitään pahaa oikeasti tarkoitetaan. Huumoria, joskin turkulaiseen tyyliin huonoa sellaista. :smile:

2 tykkäystä

Itse en katso asiaa noin mustavalkoisesti ja saman olen suonut myös esim. Patrik Laineelle, jolla on ollut taannoin tapana kuittailla vastustajille.

Mutta näkemykset tämän asian suhteen on ainakin tulleet selväksi.

Pelillisesti Viron tulevaisuus näyttää hyvältä vaikka matka on vielä pitkä, että Detroitissa on pelaavassa kokoonpanossa.

2 tykkäystä

Jep, itse kyllä diggaan Virosta. Ehkä vähän höveli tyyppi vielä, laukoo noita juttuja vähän ajattelemattomasti.

Mutta siis ennen kaikkea luisteluvoimainen ja pelirohkea pelaajatyyppi. Pakko tykätä.

Vähän ”harmi”, että Tepsi sai officen puolella hommat toimimaan. Muutoinhan Viro pelaisi tällä hetkellä Tapparassa.

Tuossa maalissa ei ollut yhtään mitään tarkistettavaa. Sitä ei saa muuttaa Tapparan naurettava maalin hylky.

En tätä paria nähnyt kuin toisen ottelun osalta. Siinä minulle ainakin tuli mieleen, että loppuiko HIFK:lta kunto ja kestävyys.

Mielestäni myös IFK materiaalia reilusti yliarvioitiin. Kousan ja Auvitun puuttuessa mielestäni heikoin puolustusosasto jäljellä olevista neljästä.

HIFK:n osalta näkyi väsähtämistä, varmaan itse pystyvät paremmin analysoimaan millainen vaikutus koronalla ja tauolla on ollut.

1 tykkäys
2 tykkäystä