Merelä kanssa ollut aika fyysinen. Pari kertaa taklannut aika äkäsestikkin ja joku taklattava päätyi puhaltelemaan penkille Merelän niitin jälkeen
Täysin sama näkemys tästä. Tuo yllättävänkin hermostunut ja kuumana käyvä Tommi Niemelä todennäköisesti on enemmän haitaksi joukkueelle tällä hetkellä. Tässä varmaan tulee se Niemelän kokemattomuus esille: vaikka tässä vaiheessa ei olekaan enää mitään muuta kuin voitettavaa, niin silti se finaalien paine vaikuttaa olevan vielä aivan liian kova haaste nuorelle valmentajalle. Etenkin kun vastassa on Tapolan kaltainen kokenut ja voittanut valmentaja.
Sen verran ollaan tahkottu Pelicansin junnuja ja Pelicansin sateenvarjojoukkueita vastaan, että voin sanoa, että Pelicansin juonioripolkumalli on poikkeuksellinen.
Pelicans ei kokoa nuoremmissa junioreissa menestyvää AAA-joukkuetta, vaan antaa lahjakkaiden junioreiden pelata Peliitoissa ym. yhteistyöseuroissa pitkään ja kokoaa vasta vanhemmissa junnuissa menestyvän joukkueen Pelicansin alle. Eli Pelicans antaa peliaikaa pienemmissä seuroissa junnuilleen, kun taas Tappara ja Ilves pyrkivät kokoamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhden menestyvän AAA-joukkueen per ikäluokka.
Aivan nuoremmissa junnuissa Pelicans ei menesty, mutta saavat kiven kovan joukkueen vanhempiin junioreiden, kun kokoavat sateenvarjojoukkueissa peliaikaa nauttineet lahjakkaat juniorit yhteen myöhemmässä vaiheessa.
Asia on paljon psykologinen. Tapparassa toistellaan ottelusarjojen keskellä voitettujen pelien jälkeen, että vastustaja tulee parantamaan ja meidänkin pitää vielä parantaa.
Usein onkin niin, että pitääkin parantaa, mutta tuo pitää myös yllä tiettyä vireystilaa, kun halutaan ajatella, että pitää parantaa. Tuo on hyvää valmistautumista seuraavaan peliin. Tapparassa ei aliarvioida vastustajaa.
Katselin esim. Ilveksen juhlintaa neljännen pelin jälkeen Pelicansia vastaan kesken sarjan ja siellä sitä juhlittiin kuten mestaruutta. Ilves hävisi kaksi seuraavaa peliä ja putosi.
Edit: Multa nykyään aika usein kysellään, että miten mikäkin sarja tulee päättymään ja on jo yleinen vähän vitsikin, että en koskaan sano mitään veikkausta. Mitään ei saa irti.
Nyt tähän sarjaan sentään vastasin, että uskon Tapparan voittavan neljä peliä ja Pelsu voittaa 0-3 peliä.
Jos tämä oli mulle osotettu niin en tarkoittanut että tässä mestaruutta juhlitaan. Oletettavasti Tapola, Kuusela, Lehterä jne. mahdollisesti viimeistä kertaa Areenassa, nämä on niin kovia juttuja että toivoisin kaikkien nauttivan tässä ja nyt. Mestaruus tulee tai ei ja ehkä tulee vielä kotipeli tai ei. Tunnetta peliin katsomossakin.
Se on lauantai, pelipäivä aurinko paistaa, terassitkin auki ja liput taskussa illan matsiin. Alkaisi jo!
Vielä yhteenveto eilisestä.
Pahamaineinen maskotti Pekko Pelikaanikaan ei ehtinyt edes joraamaan lehtereille, kun Tappara oli jo kuskin paikalla kaukalossa.
Tää on vähän kiistanalainen juttu. Kyllä mä monesti jäätelöä syödessä koitan nuolaista jo silloin, kun valuu. Jos päästää tipahtamaan, niin se on sitten aikalailla sattumankauppaa ehtiikö ilmasta nuolaisemaan.
Tätä kun miettii, niin kenellä Tapparassa aukeaisi takista napit? Muutama taiteilijaluonne löytyy, ehkä Levtchi ja Matushkin tulee ekana mieleen. Mutta kaikenkaikkiaan Tapparan johtavat pelaajat, Rauhala ja esim. koko ykköskenttä, on sellaisia että ei siellä kyllä himmata yhtään. Esim. Lehterä painaa sellaisella raivolla tuolla kentällä, että kenellekkään ei jää epäselväksi mitä haetaan. Johtavat pakit ei anna milliäkään periksi missään tilanteessa. Merelä pelaa pudotuspelien fyysisintä peliä, vertaa kehen tahansa. Ja lopulta Heljanko maalissa näyttää, että tänne ei mene yhtään helppoa kiekkoa.
Vahinkoja voi sattua ja Pelsut jollain pompuilla jonkun pelin voittaa, mutta en usko että Tapparan henkinen kantti antaa periksi.
Sanotaan nyt näin, että ei haittaisi mikäli Merelä osuisi sopivasti samaan vaihtorytmiin Bloodin kanssa😁
Mennyt kyllä jotenkin maku tähän finaalivastustajaan, monien muiden tavoin odotin Pelicansilta sellaista realismia asioiden käsittelyssä, vahvaa keskittymistä siihen kliseiseen omaan juttuun ja nöyryyttä valtavan haasteen edessä mutta mitä vielä. Enemmän YV:tä oltaisiin tarvittu vaikka nykyisellä valtavalla määrälläkään ei kiekkoa maaliin saada, ulistaan tuosta Thomasin taklauksesta edelleen ja taas ovat kaikki Tapparan puolella vaikka väittäisin että käytännössä olisi aivan kaikkien muiden etu että Pelicans voittaisi ennemmin kuin Tapparan dynastia. Filmauksiakaan ei tapahtunut vaan vain ja ainoastaan ainoastaan Tapparan viheltämättä jääneitä kamppeja ja estämisiä kuten aina.
Pelicansin pelaamisesta jäi paljon parempi kuva, tai siis mielikuva Ilvessarjan perusteella. Nimen omaan pelaamisesta omilla vahvuuksilla. En nimittäin usko Pelicansin hyvyyden johtuneen vain Ilveksen huonoudesta. Uskon silti ettei parasta Pelsua ole vielä tässä sarjassa nähty. Ei passaa suoristaa selkää, sarja ei ole valmis.
- Eilen Matushkin oli se, jolla tunne lipsahti vähän yli. Lähti sanaleikkeihin Bloodin kanssa. Lisäksi erän lopussa kun Tanus kävi kiusallaan taklaamassa Benin laitaan, tietäen että peliaika loppuu, niin Matushkin tuli aivan turhaan tilanteeseen hosumaan. Ihan väärä mies tuohon hommaan ja hänen kiekollista taitoa tarvitaan kentällä. On myös sen verran kuumakalle, ettei osaa ottaa noita nyhjäämisiä fiksusti.
- Katsokaa miten Savinainen pelaa Pelicans-maalilla Bloodia vastaan. Hän ei mene sinne poikkarit viuhuen, vaan kiilaa kroppansa aivan iholle kiinni ja pysyy siinä. Pakille ei oikein jää muuta konstia kuin rikkoa, jos haluaan Savinaisen alueen reunalta pois. Olisiko tänään se päivä, kun Ben tai joku muu ottaa tuosta jäähyn. Tuomarimikitys tosin paljasti, että taistelupari on heillä hyvin tiedossa - tarkoittaako sitä, että molempien temput menee läpi? (Tuomarikamerassa äänikomenttti Taas Blood ja Savinainen).
- Tappara voitti 2. osaottelun Kouvolassa peräti 1-6, mutta B2B pelatussa 3. pelissä nähtiin KooKoon kovin haasto ja se sai sumputtavan puolustuksensa turvin pelin hilattua jatkoajalle. Tänään on sarjan niinikään 2-0 ja pelimuotona B2B. Eilen Pelicansin viisikko vuoti jonkun verran ja Tapparalle löytyi linjoja nopeisiin hyökkäyksiin. Pelsujen kannattaisi ehkä kokeilla passiivisempaa pelitapaa, mutta en usko näin tapahtuvan. Joukkue on pelannut kaikki välierät ja finaalit omaan sapluunaansa luottaen. Tappara on pystynyt aktiivisena, eikä ole lähtenyt johtoaseman kilpikonnaan, jota vielä IFK sarjassa käytettiin.
Jos ei tuollaisella määrällä ylivoimaa mitä Pelsuilla eilen oli saa kiekkoa maaliin, niin voi vain katsoa peiliin.
Savinaisen pelin jälkeisten kommenttien perusteella oletan, että tänään tullaan lujalla asenteella peliin.
Savinainen katsoi eilen aika ihmeissään haastattelijaa, jonka kysymys oli suurin piirtein seuraava että ”roikkumisen seurauksena oltiin pelissä jäljessä ja jäähyjä tuli siksi paljon”. Savinainen ei lähtenyt vänkäämään, vaan totesi että ”katso tilanteet nauhalta uudelleen”.
Studion porukka meni aivan sekaisin, kun Savinainen toivotti Peksille hyviä padel pelejä loppukommenttina. Ihmettelivät eikö näitä hetkauta mikään?
Kyllä tuolla Pelikaanien show meiningillä koitetaan saada meidän normaali peli sekaisin, ihan tarkoituksella. Ilveksen kohdalla tämä näytti onnistuvan.
Jep, Matushkin on tuosta eilen pelanneesta porukasta se joka helpoiten lähtee noihin koiruuksiin mukaan. Ei ole onneksi vielä maksanut suuremmin jäähyinä.
Jotenkin sellainen tunne, että Tappara on tänään fyysisesti virkeämpi. Helppo/helpohko kevät tähän asti, pitkät huilit ja tasaisempi peluutus. Sekä tietysti voidaan hakea uutta miestä tilalle jos jollain on pientä vammaa tai väsymystä. Ja uskoisin että pelaajien henkinen tila on todella hyvä. Ei ole mitään sellaista uhkakuvaa, että oma tekeminen ei riittäisi. Tänään kaikki laittaa kaiken likoon, niin se riittää hyvin suurella todennäköisyydellä voittoon ja saunailta/viikko on taas yhtä päivää lähempänä.
TPS-sarja oli helpohko viime kaudella, ja juuri nyt on tunne, että nyt mennään vielä(kin) helpommin mestaruuteen.Toki pelata pitää. Ja Tapparaan sekä Tapolaan luottoa löytyy.
Hyvin on Tapparalla pitänyt hermokontrolli kaikkiaan.
Pelicans pelas ekassa pelissä hyvän kakkoserän ( ainakin ekat 15 minsaa) teki myös tasoitusmaalin.
Oli just oikeanlainen muistutus Tapparalle ettei näitä pelejä läpsyttelemällä voiteta.
Toisessa pelissä eivät enää toisessa erässä saaneetkaan mitään aikaan vaikka oli ylivoimaakin tarjolla ties kuinka ja paljon.
Kolmanteen peliin odotan suvereenia Tapparaa joka pyyhkii Pelikaaneilla areenan jäänpintaa, erä toisensa jälkeen ![]()
Tänään siis 4-0 ja sarja katkolle ![]()
Virta vaihtuu Ikoseen, muuten jatketaan samoilla.
Savinainen - Lehterä - Tanus
Vittasmäki - Kemiläinen
Levtchi - M.Davidsson - Ojamäki
Seppälä - Matushkin
Puhakka - Rauhala - Merelä
Jurgens - Thomas
Granath - Ikonen - J.Davidsson
Tuulola
Heljanko (Hovinen)
Pienen mutkan kautta tähän päivään. Aika paljon on CHL:ää vähätelty ja CHL-mestaruutta ei ole osattu mediassa ja suuressa jääkiekkoyleisössä arvostaa. Kuitenkin viime kauden CHL-finaali Rögleä vastaan ja tämän kauden CHL-playoffit, jotka huipentui Luulajassa olivat parhaimmillaan pelin vaatimukselta todella korkealla tasolla ja siihen on Liigan playoffeissa vielä matkaa.
Kun tietää mihin Tappara pystyy, niin tämä finaalisarjakin tuntuu hieman pliisulta. Ei siksi, etteikö mestaruus maistuisi, mutta kun tietää että voitaisiin pelata vielä vaativampia pelejä vielä kovempia vastustajia vastaan ja silti voittaa, niin Pelicans ei vaan täysin sytytä. Kun kannua päästään nostamaan, niin se sytyttää kyllä kun ymmärtää sen työn ja matkan, mikä on saanut tämän sarjan tuntumaan helpolta, minulle, fanille. Ylimielisyyttä, ehkä, mutta näin kanukki sen kokee.
Aijjai, kohta hallille ja kitapurjeet heilumaan.
Muistetaan nauttia, tänäänkin. Aurinko paistaa ja kolmas finaalipeli edessä. Joka kevät ei näitäkään päästä seuraamaan. Toiset jo miettii ensi kauden joukkueitta ja lountseja. Nautitaan me, kun kauden huipennus menossa. Ensi kautta ehditään miettiin monta kuukautta.