Sarjan alkulämmöt on nyt taputeltu. Käytännössä IFK:lla oli pakkovoitto tänään ja siihen myös pystyivät.
Ihan kelvollinen startti Tapparalta tähän sarjaan, kun toisesta vieraspelistä saatiin kairattua voitto, vaikka dieselillä oli hieman käynnistysvaikeuksia eilen.
Kotietu on meillä edelleen ja vahvistui vain, sillä nyt IFK:n on voitettava kahdesti Nokia Arenalla. Seuraavaksi kolme matsia kotona ja ei muuta kuin armoton karnevaali käyntiin niin kentällä kuin katsomossa.
Nyt ehditään tosiaan rauhassa katsella videoita ja miettiä pieniä fiksauksia omaan peliin.
Kyllä rupesin tämän viikonlopun kahdeksannen erän aikana raapimaan harvenevia hiuksiani että kuinka Seppälän, Vittasmäen, Lehterän ja Savinaisen kaltaiset jätkät häviävät järjestään kaksinkamppailut tasaviisikoin. Helpottaisi toki jos ei menisi joka tilanteeseen puoli potkua jäljessä.
Miksei Ojamäet, Puhakat ja Kranaatit tehnyt luistelulla selvää jälkeä eilen urakoineista Hifkin pakeista? Todella toivon että jalat ei vain auennut viikon harjoittelun jälkeen keskiviikkona jalat pää taas toimii.
Koska jos nää on mentaali puolen juttuja niin voi tulla todella raastava sarja. Edelleen olen sitä mieltä että 2017 Ilvestä vastaan homma aukesi vasta game sevenissä, muuten oltiin kipsissä. Samanlainen raivokas altavastaaja Hifk on tänä keväänä kuin Ipa tuolloin.
Ei nyt kannata päätä laittaa kainaloon. Välillä valitettavasti hävitään ja toisinaan se tekee myös hyvää. En kuitenkaan sano ettenkö olisi huolissani. 5vs5 meidän pitää ottaa peli haltuun. Näissä peleissä syöttöjen laatu ja liike ei vaan tuo sitä millä me yleensä kiekkoa ja sitä kautta myös peliä hallitaan. Keskiviikon kotiottelulle isot odotukset myös johtaville pelaajille.
Hifk nälkäisempi ja oli kiekossa enemmän
Karmea moka 3-2 maaliin
Tuomarit veti vihkoon ja meni liikaa pelaajien ihon alle, Hifk kiitti
Ei pistetty kiekkoa maalille lyöty karoja sisään kun Taposella taaas pomppi
Tässä vaiheessa kautta, kun neljä on enää jäljellä, niin harvoin vierasjoukkue dominoi peliä (ei usein edes puolivälierissä). Huippujoukkueet pystyy yleensä pitämään pelin sellaisena, että on mahdollisuus voittaa vieraissa.
Tottakai pelissä on parantamisen varaa aika paljonkin, mutta monelta unohtuu, että nyt oltiin vieraissa kaksi peliä. Tapparan kannalta tilanne 1-1 on parempi mitä HIFK:n kannalta tässä vaiheessa.
Savinaisen syy ei ole, ettei ykkösen peli toiminut. 21 ja 27 pitäisi olla ne, jotka tuovat kiekon alueelle. Xavi hoitaa hommansa maalilla tehtaan takuulla.
Kun HIFK rosteria kattoo, niin sarja on tasan niinkuin sen kuuluukin olla. Hifk ei ole huono joukkue. Se vain pelasi helvetin huonosti puolet kaudesta.
Tappara ei ole päässyt pelifiilikseen ja se on osittain Hifkin hyvyyttä. Ei pyttyjä voiteta rallattelemalla, kun jäljellä on kauden neljä parasta joukkuetta ja marginaalit olemattomat. Tapparan pitää nyt pystyä parantamaan ja pelaamaan hyvin myös silloin, kun vastustaja tekee pelaamisesta paskamaista. Pitää oppia sietään ja keskittyyn olennaiseen. Tapparassa ei nykyään enää tunneta paniikkia, eikä sellaiselle mitään tarvetta ole muutenkaan, mutta tasoa pitää nostaa.
Hifk pelaa hyvin Tapparan pelinavaukset pois ja pelistä tulee hidasta puskemista tai päätykiekkojen kautta pelaamista, jossa ollaan huonompia tällä hetkellä.
Katse kääntyy valmennukseen. Jos Hifk pystyi lukemaan Tapparan pelaamisen, niin odotan samaa meidän valmennukselta.
Savinaisen kohdalla täytyy tarkentaa sen verran että nimenomaan maalin edessä oli tänäänkin hyvä, ja ilman sitä Merelän maalia ei olisi välttämättä tullut. Kritiikki kohdistuu enemmän päädyssä käytyihin paineihin. Ja tosiaan enemmän näihin meidän muihin vahvoihin miehiin.