Viides matsi on lisäksi kotona kiirastorstaina, eli puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta tuo matsi olisi erittäin tärkeä pelata. Ja olisi varmasti pieni yllätys jos ei pelattaisi. Muutoin tauko ennen välieriä on yli viikon mittainen.
Mutta ettei mene OT:ksi. Jotenkin itse toivon TPS:ää - kiva pelata isommassa hallissa kaikki matsit ja isojen kaupunkien kohtaamiset muutenkin aina oma juttunsa.
Itse toivon täysin Tepsiä. Eiköhän ne yhden tai kaksi, varsinkin Turussa voisi voittaa. Nurmi ja Lauridsen toisi tunnetta, ja juurikin tuo isompi halli olisi mukavampi. Lisäksi saisi TPS ehkä hieman taloutta kuntoon.
Lukko on ollut yllättävän hmv joukkue. Luulin, että Lämsä olisi tuonut lisää fyysisyyttä, jopa rottailua, mitä esimerkiksi KHL-aikanaan nähtiin. Repo olisi lähinnä ainuita väriläiskiä tuossa ottelusarjassa. Kumpi vaan tulee niin näkisin 4-0 ja 4-2 välillä menevän meille joka tapauksessa.
TPS:n preesens oli tässä minisarjassa kuin hydra. Katkotun pään tilalle kasvoi kaksi uutta. TPS ei luovuttanut missään vaiheessa. Toki myös Lukko venytti sarjaa sen minkä pystyi, mutta päällimmäisenä mieleen jää usein voittaja.
TPS oli lopulta nälkäisempi ja punainen lanka hyvin hallussa. Lukolla peli heitteli ja vaikutti haluttomalta poislukien muutamat hetket.
TPS oli valmiimpi ja siltä löytyi ratkaisupelaajat, joten oikea joukkue menee jatkoon.
Viimeisen ottelun mietityttävin tilanne oli, että miten ihmeessä Nurmi selvisi vain 2 min jäähyllä keihästäessään vastapalloon munillle? Ainakin minun telkkarissa isku tehtiin lavan kärjellä.
Sinänsä Tepsi ansaitsi pelillisesti jatkopaikkansa. Gibson oli melko surkea koko ottelusarjan ja en jaksa edes laskea, montako kertaa tolpat pelastivat miehen. Eli TPS olisi voinut mennä tästä selvimminkin numeroin jatkoon.
Minusta meni aivan oikein. Kun mentiin videolle, tuhahtelin jo valmiiksi, että tuostako tulee ulosajo.
Nurmihan vain heilautti mailaansa samaan tapaan kuin kiekkopelissä monta kertaa, tällä kertaa osui kippereille. Pelaaja on vastuussa mailastaan, mutta kun kasvoihin osuneesta mailasta saa 2 minuuttia, niin 2 minuuttia oli tuostakin hyvä.
Lukon ylivoimapeli oli tässä sarjassa luokatonta. Aivan kuin ei olisi ollut mitään suunnitelmaa mitä haetaan. Tottakai sellainen oli, mutta siltä se näytti. Kiekollinen jäi aika yksin ilman syöttötarjontaa lähelle.
Tepsi muuten jätti aika paljon keskustaan tilaa alivoimalla kolmannessa pelissä. Tätä Lukko ei osannut hyödyntää. Iskivät aika kovalla paineella kiinni.
Eli toisinsanoen, jos noin pelaavat Tapparaa vastaan, niin mm. Tanuksella on tilaa.
Täällä sama. No, menihän meiltäkin useampi kausi, että opittiin rytmittämään CHL- ja Liigapelit ja näitä varten reenaaminen molempia sarjoja palvelevaksi kokonaisuudeksi. Olisiko Lukolle käynyt niin, että kyykkäsivät Liigassa (ainakin osin) CHL:ään panostamisen vuoksi?
Kieltämättä on aika erikoinen. Oliko ajatus sitten muuttaa huitaisu pikku koukuksi, kun huomasi miehen menevän ohi. Tuosta kuvakulmasta huitaisu olisi tehty lavan kärki edellä, joten vitonenkaan ei olisi ollut oikeusmurha.
Ammattipelaajat on näissä yllättävän näppäriä ja nopeita reagoimaan (taviksen näkökulmasta). Muistamme miten Clendening ehti kääntää lavan Kovarchikia huitoessaan. En siis usko Nurmen lavan kääntyneen sattumalta tai vahingossa.
Samaa mieltä. Yllättävän eri tavalla näitä porukka näkee, vaikka hidastus on tarjolla.
Mielestäni täysin tahallinen teko Nurmelta ja ulosajon paikka. Nurmi ehtii hyvin reagoimaan siihen, että kohde luopuu kiekosta ja nostaa mailaansa. Ehkä tarkoitus alunperin oli napauttaa mailaan, mutta vaihtoi kohteen lennosta. Katseella vielä seuraa, että mihin osuu ja osuihan se.
Ei nyt välttämättä niin rotta ole, että olisi tuon jotenkin etukäteen suunnitellut, mutta noin reagoi nopeassa tilanteessa ja päätti törkätä lavan kärjellä.
Kyllä jokaisen pitäisi tuosta videosta nähdä, että kyseessä ei todellakaan ole mikään “yritin lyödä mailaan” -tyylinen vahinko.
Tämä on kuitenkin katsottu videolta, niin miksi sitä enempää vatvomaan. Jos tuosta olisi lentänyt pihalle, olisi kuolevia joutsenia jokaisessa tulevassa pelissä.