Olisikohan Tanus pelikuntoinen? Kontiola voisi ottaa sen 13. hyökkääjän tontin. Saataisiin vauhtia lisää kentälle jos Pelicans joutuu peluuttamaan Bloodia.
Rauhala, Granath ja Heljanko ovat olleet aivan kurkoja ja kuuluvat ehdottomasti sankari -kategoriaan. Moni muukin on pelannut hyvin ehkä keskiviikkoa lukuunottamatta. Oikeastaan onnistujiksi voisi laittaa myös Liedeksen ja koko pakiston, kun koko finaalisarjaa katsoo.
Kemiläinen oli Pelicansin maaleissa toissa päivänä esillä, mutta kahdessa ensimmäisessä pelissä ei erottunut millään tavalla negatiivisesti, joten “sukeltajan” leima ei ole mielestäni ansaittu.
Tosin joukkueena tässä mennään, joten en koe mielekkäänä hakea epäonnistujia. Katsotaan sarja nyt loppuun ensin ainakin. Toki on selvä, että esim. Levtchin kentältä on lupa odottaa tehoja ja parempaa tekemistä.
Haluaisin nähdä tänään tylyäkin tylymmän Tapparan… Ei tilaa vastustajalle kummassakaan kentän päässä. Taklaukset loppuun saakka (puhtaina nimenomaan) ja kliinistä viimeistelyä. Tuplamestarin pitää näyttää kuka on kuka! Aamulla herätessä oli fiilis, että tänään hoidetaan rutiinilla. Let’s f****ng go!
Luotto on vahva. Viimeksi, kun vihulainen kävi rystöretkellä meidän kotona (Kalpa 1-2), pelattiin sen jälkeen sarjan paras peli vieraissa (Tappara 0-4). Eli tänään pelataan 60 minuuttia niin lujaa, että lahelaisilla lihamuki tärisee ja Lanu Spa kuivuu.
Myös Viekkaus ottaa näkemystä ja arvioi illan pelin olevan 50:50, pilkulleen tasakertoimilla, eli Pelicansin kotietu (~20%) ei riitä nostamaan heitä suosikiksi.
En saa Pelicansin mitenkään edes 50:50 suosikiksi, jos katsoo mitä kaukalossa on nähty. Kotiedusta huolimatta Tappara on tässä suosikki tänään ja viime vuonna vastaavassa tilanteessa Pelicansilla ei ollut yhtään mitään palaa nelospelissä. Toki avausmaali on jälleen erittäin merkittävä, johtoasemassa Tappara osaa pelata.
Saavatkohan jonkun Iida Vainion tapaisen jutun järkättyä Lahteen? Nyt ovat koittaneet Heljankoon Iidaan ja jämäpakin ajoa, kolmatta siirtoa odotellessa.
Tappara on pelannut tässä finaalisarjassa vajaa 11 erää joista neljä huonoa eikä montaa erää hävinnyt. JOS pelataan normaalisuoritus edes ja ilman mokia (Kemmu) niin voitto saadaan Lahdessa.
Jos puhallellaan muniin kuten jatkoerissä JA yv (jos edes saadaan) ei toimi, tulee hiki
Tänään tulee joko 1-4 voitto. Ellei sitten homma lähde ihan alusta väärille raiteille. Vahva luotto kuitenkin omiin ja siihen, että kopissakin kyllä tiedetään, että paljon jäi parannettavaa.
Lumierä siis – Tappara voittaa 0-20 ja sen kunniaksi annetaan suoraan 20. mestaruus.
“Ei, 3-1 ei ole ratkaiseva”, sanoo Tomáš Plihalin haamu. Mitähän se on tsekiksi… 3-1 není rozhodující výsledek.