Eilen kävi hyvin selväksi se, että KalPa on aivan erilainen jengi kuin TPS. Tepsi oli huomattavasti fyysisempi ja peli oli kovaa kamppailupelaamista. KalPa on puolestaan nopeaan luisteluun ja jalkatyöhön nojaava porukka, joka ei juurikaan taklaa (pl. Lantta). Tappara tosiaan käytti fyysistä peliä jonkin verran KalPaa vastaan ja aika monen tilanteen jälkeen kuopiolaiset kyselivät jäähyjen perään.
Huomionarvoinen seikka eilen oli sekin, että KalPa loi nimenomaan tiettyihin Tapparan pelaajiin painetta luistelullaan. Näitä pelaajia olivat mm. Kontiola ja Kemiläinen, joista etenkin Konnalle sattui 3-4 näyttävää virhettä. Uskon kuitenkin, että tänään konkarit nousevat jo tasolleen. Eilen vähän tunnusteltiin ja pelitaukoakin oli.
Jossain vaiheessa ilmoitettiin että tuomaroidaan kolmen tuomarin kombinaatiolla. Nyt kuitenkin Fonselius-Kaukokari pari vaihdettiin kokonaan.
Olenko käsittänyt jotain väärin, vai poukkoileeko linjanveto normaaliin tapaan?
Eniten kiinnitin huomioo siihen että tuomari ei näyttänyt maalia eikä hylkyä, vaan suoraan videolle. Eli tuomarilla ei ollu minkään näköstä käsitystä siitä missä kiekko oli
Sama kun maalikoosteessa näkyy kun Heljanko makaa kiekon päällä niin KalPa pelaaja survoo mailalla 2-3 kertaa ennen kun pilli soi. Ilmeisesti siinä tilanteessa näki kiekon kun ei poikki viheltäny
Tampere - Kuopio - Tampere lentolippu maksoi eilen 299€. En sitten tiedä, onko sama kone pelaajien kanssa.
Lentämällä saadaan kuitenkin lisättyä arvokasta palautumisaikaa. Charter-lennolle ei tarvitse edes mennä kovin paljon etukäteen.
Tänään on edessä kova peli Kuopiossa. Niiralan Monttu on monta vuotta ollut hankala paikka pelata. Siihen päälle kotiyleisön hurmos ja tuomarit, jotka tyypillisesti aina hieman viheltävät kotiinpäin. Omalla hyvällä tekemisellä voitto on kuitenkin otettavissa.
Tässä kun oon tänään selannut mediaa ja eri keskustelupalstoja, niin sieltä on noussut esiin KalPan hallinneen eilistä peliä ja vain Tapparan ylivoiman ja väärin vihelletyn pitkän takia voittaja oli Tappara
Itse näin asian aivan toisin eli Tappara oli hallitsevampi osapuoli ja fyysisemmän pelin ansiosta KalPan hyökkäjät alkoivat väsymään pelin edetessä ja jatkoerä oli sitten täysin Tapparan hallussa pl. rangaistusten aikana. Lisäksi KalPa sai maalinsa (+ pahimmat maalipaikat) Tapparan suosiollisella avustuksella, joten en nyt näkisi Tapparan olleen huonompi paikallaolijoista.
Tänään toivon Tapparan jatkavan samoilla otteilla kuin eilen jättäen kuitenkin kiekollisena virheet minimiin, jotta KalPa ei saisi ilmaisia maaleja. Ja yv saa jatkaa takomista samaan tahtiin sekä Heljanko ottaa kumia taas kiimasesti kiinni, niin eiköhän tänään oteta vierasvoitto mukaan
Tänään tulee oleen kyllä vaikea peli niiralan montussa. Jos peli meni tiukaksi myös areenalla niin aika varmasti todella tiukka peli luvassa myös Kuapiossa
(Ja oli muuten komeeta takkia päällä pelaajilla + RG )
Matkustusaika ei lyhene niin valtavasti, mutta yhtäjaksoinen istuminen kylläkin. Bussillla toi on 4h siivu.
Konnan ketju pitäisi saada pelaamaan Rissasta vastaan, niin ei jäisi niin paljon luistelunopeudessa. Vähän jopa huvitti, kun Kemiläinen tuli kiekollisena jalalla vaivattomasti Simontaipaleen paineen alta pois, ja jätti tätä 3 metriä omalla alueella. Mutta peluutusetu on Kalpalla.
Granath sopisi tuohon Konnan ketjuun, koska hän ehtii joka paikkaan, myös kolmanneksi pakkien avuksi. Itse asiassa Granath - Kontiola - Camper kuulostaisi kaikin puolin paremmalta kuin nykyinen.
Otto Rauhalalla muuten taas 5p / 7o ilman YV-vastuuta. Päässyt omalle tasolleen juuri oikeaan aikaan.