Heljangolla on silti tarpeeksi hyvät tilastot, kun riitti kevyesti mestaruuksiin. (Vaikka siinä yhdessä kohtaa Kalinis stunttasi erinomaisesti, kun Helkulla oli vaikeaa. ) Piiroisesta ei vielä tiedä, mihin riittää. Mutta olisihan hopeakin Saipassa isompi saavutus kuin mestaruus Tapparassa. Ainakin hänelle.
SaiPan paitoja näkynyt pitkin kautta myös Tampereella parvekkeilla ja ikkunoissa. Nämä saipat ovat todellisuudessa Liigan helmiä, vaikka ajoittain joku ne haluaakin pois koko sarjasta.
Taitavat olla niitä piilo kannattajia, ja gloryhuntereita, mutta joo useiden seurojen fanit ovat tosin myöskin ostaneet tällä kaudella SaiPan tuotteita, mistä lienee johtuu, mutta on tätä hienoa seurata
Taitaa olla ensimmäinen kerta koskaan, kun SaiPan faneja kutsutaan gloryhuntereiksi. Pikemminkin vaikuttaa Telia-miehen touhuilta, jolla on kaapissa kaikkien joukkueiden pelipaidat.
Noh, en minä automaattisesti nimeäisi piilokannattajaksi tai gloryhunteriksi, jos tällaisella kaudella toisessa kaupungissa pitää paitaa esillä. Suomessa kun ei hirveämmin ole urheilukulttuuria sillä saralla. Ja toinen SaiPa paita ainakin esillä niin aikaisin, ettei mitään glooriaa ollut vielä tullut.
Molemmille ei voi kannua antaa niin asetun pelaajapoliittisista ja vuosien kovan työn johdosta KalPan puolelle marginaalisesti. SaiPa hieno kausi, mutta oishan se nyt vähän liigaa heti mestaruus ekalla yrittämällä ja toisaalta en ole koskaan sulattanut Raipea
Lankomies sopii tuohon kuvaukseen vallan hyvin.
Sanoin tuossa päivänä eräänä sen nuoruus ajan kaverille jotain sellasta että oletko huomannut nyt ****** pitää keltaista paitaa… Johon kys herra totesi " No en ihmettele!"
Ja että pystyttäisiin edes aiheen vieressä niin vaihtoehtoja on kaksi, joko KalPa - koska vaimo kannattaa sitä ja itse olen sieltä syntyisin tahi SaiPa - koska vaimo EI kannata sitä ja asustellaan täällä kaakon kulmalla.
Kumpaan vankkuriin kaatuisi?
Ehkä SaiPaan kun KalPa vei minulta mahdollisuuden voittaa sen olit vedon (Ilveksen piti viimeistään 2025 olla liigan finaaleissa, iso olut vetoa ja maksu Kuopiossa)
Mielenkiintoinen sarja kyllä. Saipa enemmän puolusti Lukkoa vastaan ja Piiroinen maalilla ollut hyvä. Kalpa taas luisteli ja hyökkäsi. Mahdoton ennustaa kuinka käy tai millaiseksi sarja ylipäätään muodostuu. Mennäänkö päästä päähän (ja Kalpa vie) vai onnistuuko Saipa jäädytämään peliä paremmin itselleen sopivaksi. Hurmoksesta myös paljolti kiinni.
Tavallaan toivoisi Saipaa. Toisaalta Kuopiossa tehdy pitkään hyvää työtä ja tässä olisi sitten täysin ansaittu palkinto. Nopalla saa arvata mestaria tässä vaiheessa.
Tyhmä toi toinen lause tuossa tyypin x viestissä koskien faneja. Liigahan nämä pitkälti määrittelee mitä semit ja finaalien liput maksaa.
Oli minullakin viime kevään ratkaisevaan finaaliin pitkältä sivulta, 5 riviltä (melkein Heljangon 1. ja 3. erän maaliviivalta) paikka josta maksoin 50e.