Porin Ässät kaudella 2018-19

Ässillä ihan kiva tilanne, kun A:sta ei voi parasta puolustajaa nostaa Liigaan ja nyt lähti kärkipuolustaja.

Ässien A:n paras puolustaja Antti Tuomisto on siis pyrkimässä NCAA:han, mutta tilanne kuulemma vielä vähän auki.

Juuso Ketola varmaan nousee Liigaan ainakin vielä tämän kauden aikana.

Aikas seppä Ässien määräaikainen kehitysjohtaja Kerttula. Ainakin minun käsitystäni hyvästä johtamisesta ja valmistautumisesta on jotain muuta. Pari pointtia jutusta:
ei yhtään tehtyä sopimusta hänen aikanaan. Tilanteen rauhoittaminen sataa Ässien laariin.
Koska oltiin myöhässä pelaajamarkkinoilla, voidaan olla samantien kunnolla myöhässä.

Pinnan alla tapahtuu ja paljon jutellaan.
Pelaajarulettia vähemmäksi
Parempaa valmennusta
Ei kuitenkaan valmentajaa ensi kaudeksi.

Taitaa olla desantti, tai sitten jää jotain tajuamatta…

Tämä Kerttula on mielenkiintoinen, kritisoinut Liigaa todella paljon SoMessa ennen pestiään Ässissä. Eihän me toki tiedetä, onko jotain sopimuksia vääntänyt? Ei helpoin paikka, mutta nyt olis hyvä saada jatkuvalle kritiikille vastapainoks näyttöjä. :muscle:

Ässissä oli kopissa varmasti kiva fiilis, jos Pesun juttu pitää paikkaansa:

Ässien vt. toimitusjohtaja Mikael Lehtinen pysyi kärryillä tapahtumista joukkueen pyhimmässä, kun 28-vuotias puolustaja oli vielä mukana porukassa.

Pelillisten suoritusten lisäksi Peltolan toimenkuva laajeni viime syksynä. Peruspuolustamisen lisäksi hommiin alkoi sisältyä raportointi Lehtiselle siitä, miten päävalmentaja Mikael Kotkaniemi käyttäytyi neljän seinän sisällä.

Ässien sopimuspelaajana Peltola teki IS:n tietojen mukaan työtä käskettyä.

Surkeasti pelannut joukkue kääntyi paitsi C-kirjaimen ennen kautta rintaansa saaneen Tommi Taimen myös muun kapteenistonsa johdolla Kotkaniemeä vastaan. Kyseisestä kaartista Sakari Salminen ja Jarno Kärki eivät kuuluneet päävalmentajan ihailijoihin. Salminen pelaa loppukauden HIFK:ssa.

Tuon mukaan Ilvekseen siirtynyt Niko Peltola oli vt. toimitusjohtaja Lehtisen silmät ja korvat joukkueen pukukopissa.

Ottaen huomioon Ässien shown tällä kaudella, niin en varsinaisesti edes yllättyisi, jos tuo pitäisi paikkaansa johtavien pelaajien kääntymisine Kotkaniemeä vastaan.

9 tykkäystä

Ehkäpä joskus saamme tietää mitä on tapahtunut tai sitten emme.
Tässä jatkoajan käyttäjän “TosiFani” postaus liittyen aiheeseen.

2 tykkäystä

Jotenkin näin. Totuus syksyn Ässien sekoiluista löytynee joskus, jos joku elämäkerran julkaisee. Nyt mennään huhujen varassa, huhujen jotka ovat jossain määrin keskenään ristiriitaisia. En nyt jaksa mennä Jatkoaikaa tarkemmin penkomaan, mutta muistaakseni Kotkaniemen potkujen aikaan sielläkin oli “sisäpiiritietona” ainakin kolme eri versiota tilanteesta…

1 tykkäys

Onkohan Risto Jalolla aikeita kenkiä Karri Kivi? Paljastuiko näin todellinen syy Niko Peltolan pestille Ilvekseen?
(Otan foliohatun päästäni)

1 tykkäys

Pajatso kilisee.

1 tykkäys

No niin, tämä selittää sen miksei ole tänään kokoonpanossa…

Bielin päävalmentaja on Törmäsen Antti, joten varmaankin pitää paikkansa.

Ässien tiedotteesta pari kohtaa.

Kärki:

- Haluan kiittää Ässiä menneistä vuosista ja kiitokset kannattajille tuesta!

Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula:

- Lisäksi siirto on taloudellisessa mielessä Ässien kannalta merkittävä.

Kärjen soppari oli 2020 asti eli vielä ensi kausi, ilmeisesti se nyt purkautui. En löytänyt mitään uutista, mutta wayback-koneella tarkistin. Jos joku siirtosumma on Poriin valahtanut, niin hieno juttu. Sen lisäksi Kärjen palkan verran vapautuu ensi kauden budjettiin.

Jee, rahaa.

Mutta väitän, että vaikeaa tulee Kärjen korvaaminen olemaan. Melkoisia pelisiirtoja pitää tehdä. Toisaalta esim. Sport pärjää ihan mestisjoukkueella.

1 tykkäys

Kyllä tuo Ässien rosteri on tällä hetkellä todella ankeaa katsottavaa. Kertoo paljon kun kultakypäränä häärää Peter Tiivola pisteillä 6+8. Esimerkiksi muuan Ben Blood olisi omilla pisteillää tällä hetkellä siellä kultakypäränä. Sääliksi käy Ässä-faneja.

8 tykkäystä

Viime kautiset Ahon potkut olivat varmaan yhdet Liiga-historian huonoimmista valmentajanvaihdoksista. Itse ainakin näen sen jonkinlaisena vedenjakajana Ässien alamäkeen. Ehkä jollain paremmin asioista perillä olevalla voi olla eriävä mielipide. @Patanen?

Ässäthän pelasi viime kaudella ihan voittavaa kiekkoa Ahon alaisuudessa ja Porissa oli panostettu rosteriinkin, kun kesken kauden tuli vielä kovia vahvistuksia. Potkujen aikaa Ässillä oli kieltämättä alavireinen vaihe menossa, mutta taisi olla myös kova loukkaantumissuma päällä. Runkosarjan loppu ei missään nimessä ollut alkukauden veroinen tai suhteessa rosteriin. Poffeissa oli kieltämättä vielä miehekäs haasto Kärppiä vastaan.

Mun mielestä siis siemen Ässien alamäelle kylvettiin viime talvena Ahon potkujen myötä. Loppukausi voi olla surullinen. Toivottavasti ei kuitenkaan voita heti ke Tapparaa näiden puheiden jälkeen.

4 tykkäystä

Ässät on lähellä huonoimman jumbo joukkueen titteliä tällä kaudella. Selailin edelliskausien sarjataulukoita ja huonoin jumbo on kerännyt 58 pistettä 60 ottelussa. Tähän on vielä Ässillä pitkä matka vaikka pelejä on vielä jäljellä.

Nykysellä pistekeskiarvolla (0,91) pääsevät 55 (54,74) pisteeseen. Toki tuo on vain keskiarvo ja kaikki on mahdollista, mutta tuskin tuo juna tuosta kovin radikaalisti enää kääntyy.

Millä aikajaksolla nyt siis oli puhe?

Olisinko nyt selaillut vauhdilla jonku 6 vuotta taaksepäin.

200k säästö myynneillä on utopiaa. Tulos romahtaa samaa tahtia vähäisen yleisömäärän ja 0 pudotuspelin takia.

1 tykkäys

Jos 200k pelaajissa säästää tulee yleisömäärässä aika pahasti turpaan.

Viime kaudella Ässien peleissä oli 148648+14640= 163 288. Tällä hetkellä Ässien kotipeleissä käynyt 103 794 ihmistä ja 5 peliä jäljellä. Jos nyt laskee, vaikka 4000 kaikissa muissa ja Lukko pelissä 5000 tulee yhteismäärä 128 794. Tossa eroa 34 494. Jos per ihminen käyttää ottelutapahtumassa, vaikka 25€ (lippu+muut palvelut) tulee yhteissumma miinusta 862 250€.

Niin, kuinka paljon sitä porukkaa kävisi ilman tyhjennysmyyntejä panoksettomissa peleissä. Tyhjennysmyynneissä säästää varmuudella, porukan pitämisessä yleisöä ei välttämättä käy.

1 tykkäys