Rautakansleri Kalervo Kummola

Kappas. Rautakanslerista löytyy henkilökuvaa joka kotiin jaettavasta “Se löytyi” kirjasesta. Miehessä on tälläinenkin ominaisuus. Yllätyin hieman.

Tampereen nykyinen kaupunginjohtaja Ikonen nousee eduskuntaan ja uutta olisi tarvis.

Tampere saa viimeistään toukokuussa uuden pormestarin. Todennäköinen uusi pormestari on jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola (kok).

5 tykkäystä

Tv 2, tänään klo 21:15, Kummolasta dokkkari. 2011, Pasi Nurminen esillä.

Kaljat olivat jääneet Suomeen. Siitä hyvästä he tarjosivat konjakkia. Se on maailman kauheinta ainetta toisena päivänä. Konjakista tulivat sitten jotkut aika känniin, Kummola toteaa.

5 tykkäystä

Eksyy kauas Kummolasta, mutta toi konjakkihomma ei ole mikään skuuppi. Taisi olla Jutilan kirjassa sama tarina.

Pitääpä katsella dokkari heti pois. Kalesta voi olla montaa mieltä, mutta suomalaiselle jääkiekolle hän on tehnyt ihan järjettömän päivätyön. Ja on tuossa Areenassakin vahva Kalen sormenjälki.

8 tykkäystä

Olipas hyvä dokkari Kalesta. Paljon on nähnyt, kokenut ja varsinkin tehnyt lajin parissa.
Hattu päästä.

7 tykkäystä

Kummolan ajatuksia olisi kuullut mielellään enemmän. Esimerkiksi aika SM-liigan johdossa ohitettiin sivuhuomautuksella, kun taas jotain Nurmisen kaatumista spekuloitiin pitkästi. Vähän wikipediamainen käsikirjoitus, keskityttiin tutuimpiin otsikoihin. Jäi odottamaan mainoskatkoja, koska tyyli ei oikein ollut “ylemäinen”. Silti, vaikka toimittajana oli urheilijoiden hautoja ansiokkaasti kiertänyt Vuolle.

Tampereen valtuusto on valinnut poliitikko, jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan (kok.) Tampereen pormestariksi. Valtuusto päätti asiasta yksimielisesti maanantaina alkuillasta.

4 tykkäystä
5 tykkäystä

Pitääpä Tapparan voittaa mestaruus ensi vuonnakin. Saadaan asiantuntemusta torille pormestarinkin muodossa, olisi kiva nähdä, mitä Kale kuittaa. Ikosen Ilves-hehkutukset eivät oikein Tappara-juhliin istuneet.

Kyllä meillä on viisas pormestari.
Kannattaa lukea kommentit. Ei saa Kummola tästä irtopisteitä, tai ainakaan plusmerkkisiä.

10 tykkäystä

Sehän kuvastaa hyvin mitä kyseinen kaveri ajattelee normi duunarista…
Laitettaisiin sinne kunnan virastotaloon vessat aikalukolla ja ne olis kolmen tunnin välein vartin auki. Ehkäpä olisi tunkin ukon pitänyt jäädä vaan eläkkeelle.

8 tykkäystä

En tiiä onko paras ketju,mut tänne ny laitoin.

APLODIT olivat äänekkäät, kun suomalaiskiekon mahtimies Kalervo Kummola saatteli pankkiiri Harri Nummelan Jääkiekkoliiton uudeksi kippariksi 2016. Tarina vaikutti satumaiselta.
Vaikka ”Kale” Kummola oli tehnyt 1970-luvulta lähtien mittaamattoman arvokasta työtä Suomi-kiekon hyväksi, toivottiin lajiperheessä jo demokratian nimissä uusien käsien tarttuvan ruoriin.Kummolan nähtiin toimineen liiton puheen­johtajana hyvin diktaattor­imaisesti, ja koska maailma muuttui 2010-luvulla huomattavasti epä­autoritaari­semmaksi, hänen vetäytymi­sessään ei huomattu vaaran merkkejä.

Jutila arvostaa Kalea. Mutta voiko Kale avoimesti arvostaa tätä ehdotusta? Pormestari on pikkuisen jäävi käsittelemään omia patsashankkeitaan, ja viran puolesta ne pitäisi tuota kautta kumminkin kierrättää

Tehdäänpä homma Tampereen kaupungille helpoksi: Päätetään me tämä asia:

Mikä huomionosoitus sopii Kalelle?

  • Jutin ehdotus on hyvä. Paraatipaikalle sellainen Julle Ankanpää-tyylinen näköispatsas.
  • Patsas? No joo, mutta miulummin johonkin syrjään. Ehkä Turkuun tai Australiaan. Eikä tarvi olla pröystäilevä.
  • Hilataan pikkutakki areenan kattoon. Ja siten, ettei mies ole siellä sisällä…
  • Eiköhän nuo nykyiset huomionosoitukset jo yhdelle miehelle riitä. Ei tässä mitään henkilökulttia rakenneta
0 äänestäjää

Alarantaan semmoinen Toripolliisi-tyylinen patsas.