Sebastian Repo

Mitä välillä vaklannut, on kyllä hyvä. Luistelee ja osallistuu peliin. Siinä sivussa tehnyt pongoja ja yhden komean VL-maalin.

Ja yksi ero Tapparaan, että pelaa Lukossa alivoimaa. Sellaista minuutin luokkaa per peli. Meillä kellotti alivoima-aikaa 84 sekuntia kahden kauden aikana. Jännä roolitusjuttu.

6 tykkäystä

Sebbo Repo palasi “maitojunalla” ja takoi Lukossa 28 peliin tehot 10+13 = 23p. Varsin kovaa jälkeä, vaikka otanta toki puolet pienempi kuin verrokeilla. Pelaamallaan jaksolla teki tilastollisesti vertailukelpoista tulosta nimekkäämpiin NHL-palaajiin nähden.

Pelimiehiä.

8 tykkäystä

Sebastian otsikoissa, kun tuuletellut kyseenalaisesti. En tiedä mitä on ennen tätä tapahtunut, mutta jäähyaition suuntaan osoittelee. Tuomari varoittanut Repoa provoisoivasta käytöksestä.

Jännä kaveri toi Repo. Toisaalta haluaisin ehdottomasti Tapparaan, toisaalta alkaa olla aika ärsyttävän kaverin maineessa. Pelityyliki on vähä semmonen, ettei tiedä arvostaakko vai nolottaakko ku miestä kattelee. Todellisuudessa varmasti esim. playoffeissa ehdottoman tärkee mies omalle joukkueelle. Roolipelaaja ja hyvä siinä.

4 tykkäystä

Ehdoton EI Revolle Tapparassa oikeustaistelujen jälkeen.

5 tykkäystä

Käytännössä tässä tapauksessa fanien mielipiteellä tuskin on merkitystä, koska tuskinpa osapuolet enää sopimusta tekisivätkään missään olosuhteissa. Revon tilanteessa tosin kannattaa muistaa, että hän voitti juttunsa & oikeus tapahtui. Tosimaailmassa on ihan selvää, että oikeusjuttu varmasti riipaisee pysyvästi luottamuksen pois, mutta kyllä ihmisen on oikeuksistaan itse pidettävä kiinni. Oikeus on todennut, että Repo oli tässä oikeassa ja Tappara väärässä.

5 tykkäystä

Onhan se näinkin. Toki Repo vaati vielä enenmmän mitä lopulta oikeuden päätöksellä sai. Lainaus Iltalehden uutisesta:

”Repo ei kuitenkaan saanut isoa osaa vaatimuksistaan läpi. Hän vaati ensisijaisesti lomakorvauksia kahdelta kaudelta yhteensä hieman yli 11 000 euroa. Lisäksi hän vaati vastapuolen korvaavan asian käsittelystä aiheutuvat asianajokustannukset.”

Hyvä, että tunnetta löytyy kaukaloon, se onkin loistanut poissaolollaan tällä kaudella. Ja Repo on tervetullut Tapparaan, jos haluaa joskus. Kova kevään pelaaja.

9 tykkäystä

Ottaisin koska tahansa takaisin, sopivan kovapäinen voimahyökkääjä, joka voi parhaimmillaan ratkoa pelin yksin ja mätkiä siinä sivussa bergereitä turpaan.
Noi erikoisemmat tempaukset voi kuitata lahtelaisuudella.

25 tykkäystä

Miksi muka? En ymmärrä tätä tulokulmaa lainkaan. Riita-asiassa oikeudessa haetaan ulkopuolinen ratkaisu asialle, jota ei onnistuta keskenään sopimaan. Miten olen asian käsittänyt, niin Tappara toimi ilmeisesti Jääkiekon SM-liiga Oy:n osakkaiden yleisen käytänteen mukaan ja Revon tai hänen edustajansa tulkinta oli, että tällainen toiminta oli virheellistä? Ja ilmeisesti sitten oikeus katsoi, että kumpikin oli osittain oikeassa, koska Repo ei saanut täysimittaisesti vaatimiaan korvauksia? En tällä premissillä näe kuin asioiden välisen riidan joka ratkaistiin. Toki se on sitten toinen asia, että onko jompikumpi osapuoli nähnyt toisen niin v-tumaisena, että on halunnut vain lähteä näpäyttämään taloudellisesti. Tätä voi sitten kukin keskenään arvailla.

2 tykkäystä

Hauska kiteytys. Tuuletus oli ihan silkkaa Lämäriä tai Youngbloodia, media mielestäni vähän ylireagoi, toisinaan pienet kuitit on paikallaan.

4 tykkäystä

En kaipaa Repoa Tapparaan, vähintään saman tasoisia hyökkääjiä on jo riittävästi nyt ja tulevaisuudessa.

1 tykkäys
Repo takaisin Tapparaan?
  • Milloin vaan - Old Time Hockey!
  • Ei edes raastuvan kautta.
  • Lahti.

0 voters

4 tykkäystä

Sebbo on kohtalainen maalintekijä kaukalossa ja sen ulkopuolella. Onnittelut!

29 tykkäystä

Seuraava Ex Tappara C rinnassa

4 tykkäystä

Liiga .fi / uutinen / 18.9.2024:

Lukon härkä (Sebastian Repo) nousi fanien suosikiksi – tavaramerkit ihastuttavat: ”Tulee jo selkärangasta”

Jukka Rautakorpi sanoi joskus, että jos kadulla kymmenestä ihmisestä yksi urheilija, sen pitää erottua. Siinäkin mielessä Repoa voi kyllä kutsua urheilijaksi, Kuosmanen kuvailee.

Kun Repo asteli seuraavalla kaudella Tapparan koppiin, ura otti uuden suunnan. Pukukopissa odotti Veli-Matti Savinaisen, Henrik Haapalan, Jukka Peltolan, Teemu Nurmen, Jani Lajusen, Jan-Mikael Järvisen, Kristian Kuuselan ja Pekka Saravon kaltaisia kokeneita suunnannäyttäjiä.

Repo otti tilanteesta kaiken irti.

– Tapparaan oli luotu selkeästi tietynlainen kulttuuri, jonka pystyi aistimaan. Arki ja harjoittelu olivat todella laadukasta. Se oli hyvä steppi.

4 tykkäystä

Voisin ihan hyvin haaveilla Sebastianin paluusta Tapparaan. Menneet on menneitä ja eikö jokainen nyt halua saada palkkansa kuten kuuluukin? :smiley:

16 tykkäystä

Sama vika Rahikaisella. Sitäpaitsi se yksi juttu, sehän oli suunnattu Liigaa vastaan, ei Tapparaa.

6 tykkäystä

Ottaisin Revon Tapparaan koska vaan, ihana pelaajatyyppi, jonkalaisia ei liikaa enää ole.

8 tykkäystä

Sopivan veemäinen, en tykkää sit yhtään vastustajan puolella. Vähä samaa, kuin meidän Aapelissa. Tervetuloa munkin puolesta.

5 tykkäystä