Ja Muse kuulemma Jokereihin ensi kaudeksi
Miten on löytyisikö sieltä yhtään positiivista mielipidettä tähän iltaan? Mattila on Liigan parhaimpia puolustavia puolustajia. Tulee pelamaan keskimäärin 20min per peli kärkipareissa ja aina kentällä kun suojellaan johtoa. Loistava hankinta, vaikka häntä ei huomenna julkaistakkaan.
Tänään 5-0 pataan Ässiltä ja Mattila&Lappalainen ainoat pakit ilman miinuksia. Esim. Elorinne -3
Eikö tämä Mattila ollut MM-kisoissa oliko viime keväänä?
Luulisi Tapparaan mahtuvan.
Eiköhän Simontaival rightin onetimer ukkona hänen paikkansa ota
Simontaivalhan on monesti ylivoimalla ainakin ollut maalin tuntumassa joko tekemässä peliä maalin takana tai sitten maalin edessä. Juurikaan ei edes ole onetimer roolissa ollut
Voi olla että tällä kaudella siirrettiin sieltä sivuun kun alkukaudesta pleksit paukku liikaa, mutta viimekaudella tekiii varmaa 15 maalia ot paikalta
19 maalia viime kaudella runkosarja ja pudotuspelit huomioiden. 15 maalia siis näistä kaarelta?
En nyt yksitellen laskenut mutta todella monta
Kiva saada parisataa peliä kokeneempi Kassu takas, siitä uusi “Puhis” Aika yks yhteen pelejä ja pinnoja liigassa.
Ei tietenkään, vaan 1 kerrallaan merkittävä pelaaja.
Ei tämä kovin jännä taida olla. Mattila on ainoa vakiokokoonpanon pelaajista joka jatkaa ja sopimus puuttuu. Sitten on junnut, Korkola, Järventie, Puistola. Pari noista tänään.
Korkola ei kuulemani mukaan ainakaan jatka.
Mattilan jatko kelpaa tähän kohtaan kyllä
Tappara vois ripotellen tuoda soppareita ni pysyisi hulluilla jännitys ja mielenkiinto yllä kevät auringon paistaessa😅
Tulevista päivistä ja viikoista tulee varmasti vaikeat niille jotka odottaa supertähtien julkistusta. Nämä henkilöt siis repii viimeisetkin ehjät verkkarinsa. Sitten on nämä muut kannattajat jotka ymmärtää ettei kesken kauden ihan kaikkea voi paljastaa.
Joka pulella Eurooppaa pelataan vielä jonkin aikaa ja kaiken maailman takarajoja on pelaajien papereissa.
Täällä palstalla siis käy playoffit Realistit vs Haihattelijat. Ei vois olla selkeämpää suosikkia.
Hyvää kevättä kaikille
Ketä tarkoitat supertähdillä?
Se on vähän, että Liigaan ei oikein supertähtiä saa. Toki on myös poikkeuksia esim. Vatanen Jypiin tai Härski Kalpaan, mutta siinä on kotiinpaluuta.
Ei tietenkään nimiä ole tiedossa, mut jos oot seurannu näitä keväisiä jutusteluja aikaisempina vuosina, luulisin sinun ymmätävän mitä tarkoitan
Ens kaudella kaks veljesparia Tapparassa. Tuulolat ja Mattilat. Onko viimeks ollu sama 80-luvulla, Jutilat. Timo ja Markku ja Niukkaset Petri ja Harri.
Vai pelasko kaikki samalla kaudella, tarkastakaa joku.
Pakko olla kriittinen kun hommat ei toimi ja hyssyttelyllä ei voita kukaan.
Fiksua olisi julkaista yksi isompi nimi ja pari junnua. Sokerit pitää jättää pohjalle, mutta joku tunnelmaa kohottava allekirjoitus olisi hyvä saada tähän alkuun.