Jep. Alkukaudesta muutama isompi voitto, kun päästiin yllättämään kesäterässä olleet vastustajat ja Tapparan pelaajien yksilötaidot riittivät. Ja myöhemmin noita muutamia liigan heittopusseja vastaan tehty hyvin maaleja. Sekä toki yv toimii hyvin.
Sitten kun vastaan osuu joukkue, joka osaa edes jotenkuten puolustaa niin 5vs5 peli hyytyykin totaalisesti.
Levonen on hyvä tuomari, antaa pelata, pitää pelin tasaisena ”löytämällä” pikku konnuuden aina tilanteen niin vaatiessa/salliessa.
Riittävästi kokemusta että uskaltaa viheltää.
Sata kertaa sadasta mieluummin Levonen kun esimerkiksi vanha kestosuosikki Fonzie tai tämän perilliset Boman&Kaukokari&Kova&Koistinen.
Tänään saa pelata ja eiköhän tästä kairata lennokkaalla pelillä 1-5 voitto. (Yks helppo menee joka pelissä) ![]()
Isoja maalimääriä on toki ollut pitkin kautta, ei vain alkukaudesta. Eri joukkueita vastaan myös. Tietty pelit ja vastukset kovenevat kauden mittaan – kaikilla. Toistaiseksi Tapparan hyökkäyspeli on kuitenkin ollut varsin tehokasta.
Joskus toisenlaisina aikoina edes hyvät yksilöt ja niihin perustuva ylivoima eivät sitten kai ole onnistuneet tekemään niitä maaleja; tai tuota selitystä ei ole tarvittu.
Mielestäni Tapparan hyökkäyspelissä on näkynyt hyvin selvästi uusia muotoja ja sellaisten hakua – mihin on ehkä olennaisestikin liittynyt myös juuri se, millaisia pelaajia on ollut käytettävissä peliä toteuttamaan. Väite hyökkäspelin täydestä puuttumisesta tai perustumisesta vain niihin & näihin yksilö- ja vastustajatekijöihin kuulostaa lähinnä ilmeisyyksien kieltämiseltä.
Valitus “ainaisesta Rautakorven pelitavasta” (vs. sen puuttumisesta) taas tuntuu olevan itsessään vähän sellainen vanha kasetti, joka on kyvytön muuttumaan mutta lähtee kyllä luotettavasti pyörittämään omaa nuhaista elegiaansa aina muutaman tappion jälkeen ja hankalammissa vaiheissa. Parempina aikoina on sitten hiljaisempaa, onneksi.
Yleensä niissä Tapparan peleissä, joita olen ollut seuraamassa tai katsonut TV:stä, Levonen sorsii nimenomaan Tapparaa. Liekö vanhoja kaunoja Ässien ajoilta.
Jos leikinlasku sallitaan, niin näkee mm.käsisyöttöjä siellä, missä niitä ei ole.
Ei muutakun ääntä kohti:
Lehdistötilaisuus https://videos.liiga-services.telia.fi/share/17169
Aika melkoisenpuoleiset kuvaajat. Etenkin tuo momentum-käppyrä.
Eikö tuo maaliodottama ole kaikkein hienoin, kun koko kuvaaja katkeaa kolmannen erän alussa?
Olihan siellä tyhjän maalin suuntaankin ainakin muutama hyvä purku; eivät näy tuossa mitenkään.
Eikä muuten tehty, ja onneksi ei tarvinnutkaan. Hieno taisteluvoitto, vaikka jotenkin näytti, että ihan ei ollut parasta kevään lentoa liikkeessä vielä tänään.
Loppujen lopuksi aika minimal effort, maximal result -henkinen esitys. Toisessa erässä olisi voinut painaa lapun tiskiin, mutta ei yllättänyt, ettei niin käynyt.
Kolme pinnaa ja eteenpäin.
No - Rautakorpi oli sopivan tyytymätön kolmanteen erään ainakin ![]()
Karua kieltä kertoo 3 erän laukaukset
…
Sport vei ne tylysti 17-0 (maalia kohti) tämä nyt on vaan se Tappara tällähetkellä ja se on kestettävä. 3 pinnaa jokatapauksessa hyvin pelanneen Garteigin ansiosta. Ei ole helppo tammikuu luvassa, mutta ennustamani 18 pinnaa (KooKoo peli ei mukana laskuissa) on edelleen aikataulussa. Diesel toivottavasti lämpiää…
Tämmönen “ansaitsematon” voitto tekee kyllä oikein hyvää. Liian monta peliä ollaan otettu turpaan vaikka oltais enemmän ansaittu. Välillä näin ja lauantaita kohti. Garteigilta huikee peli ja iso kiittäminen häntä.
Ripa varmaa naureskeli partaansa, ku olivat niin hyviä muka kolmas erä’. Voi luoja paratkoon tota pohjanmaan miestä.
Sellainen oli peli, 3 pistettä mukaan ja sillä siisti. Eteenpäin kohti seuraavaa haastetta.
Oli aika koominen se Kemiläisen jäähy… Minusta siinä ei tapahtunut mitään. Tässä oli jo takavuosien Tapparaa… Viiminen erä vaan heiteltiin omista pois ja luotettiin maalivahtiin. Siitä onkin jo hetki kun Tappara on näin totaalisesti lopettanut pelaamisen.
Aika mielenkiintoinen matsi siinä mielessä, että välillä peli kulki ja kaksinkamppailut voitettiin ja kohta taas toisinpäin. Kemmun jäähy oli kyllä naurettava, kun Nevalainen luistelee itse naama laitaan ja lopulta arvotaan kakkonen…
Jukalta lipsahti taas:
- Ensin kolmas erä oli Sportin hyvyyttä, mutta lopussa totesi sarkastisesti sen olleen mielenkiintoinen ja jättäneen “sopivasti” parannetavaa.
- Kehui Garteigin. Edellinen MV-lausunto Jukalta koski Heljankoa, tämän annettua pari helppoa. Voiko tästä päätellä jotain?
Lyhyesti yhteenvetona peli oli Tapparalta huolimaton täydet 60 minuuttia ja se vain kulminoitui lopussa kun Sport sai hyvän puskun päälle. Onneksi vaasalaiset eivät osaa laukoa - puuttuivat mm. ne pahat viivakudit, joista meille on useampi tehty.
Ohipelillä todella tärkeät pisteet. Koska tämä Marraskuu oikein loppuu, ulkona ja kaukalossa?
https://videos.liiga-services.telia.fi/embed/17162
Miksi näitä ja vastaavia vihellyksiä / viheltämättä jättämisiä tulee vähän jokaisen vieraspelin päätöserissä / ratkaisuhetkillä?
Ei tuo nyt varmaan parasta Tapparaa ollut, mutta ei tuota Dufvan Sportia kannata aliarvioida. Se on tällä hetkellä ihan kelpo nippu varsinkin kotonaan. Siellä on kaatunut Dufvan aikana Kärpätkin.
Voitto on voitto ja hyvä että kerrankin meidän molari oli iso osa sen saamisen taustalla.
Oli kulttuurishokki tai ehkä itsereflektion paikka minulle, kun ekan erän jälkeen hyppäsin liveseurantaan ja peli oli kommenttien mukaan huonoa. Minä taas koin ekan erän varsin hyväksi lätkäksi. Oliko pelissä järkeä? Ei välttämättä. Mutta vauhtia ja fyysisyyttä molemmilta sekä jonkinlaista aktiivisuutta meiltä. Meidän karvaus ei tuottanut tulosta, vaan hienosti Sport kiekotteli omista pois.
Jos jotain, tämä peli aaltoili valtavasti: välillä meillä oli ylivoimainen kiekonhallinta, välillä Sport vyörytti kiekkoa tolppiin. Ja maalinedustansa Sport pelasi pois mallikkaasti. Aina seitsemän jätkää keskellä.
Levtchin peli näytti ekassa erässä siltä, että pistää 0+3 tauluun, mutta jotenkin hänen pelinsä notkahti toisessa erässä, vaikka maalin hetkellisesti nimiinsä saikin. Lopulta 0+1 taisi jäädä saldoksi. Garteig voiton takeena ehdottomasti. Tuossa yllä mainitaan, ettei vaasalaiset osaa laukoa, ja näin se varmasti oli. Väitän kuitenkin, että sama ilmiö toistui myös KooKoota vastaan lauantaina.