On tämä Klotenin tekeminen kamalaa. Pelaa ihan väärässä sarjassa. Ei käy Metsolaa kateeks tippaakaan.
Ja sama trendi jatkuu. Viilettää muuten aika kovaa seppää tuolla NLssä jäällä.
Mitähän helvettiä Metso… yksi euroopan parhaista molareista oikeasti tuolla edes tekee? Vissiin palkka sitten kova. Toivottavasti nyt ei joudu koko kautta tuolla paskaläävässä läpsyttelemään, tänäänkin reilu erä ja 4-0 tilanteessa vaihtoon. Varmasti monella menestystä tavoittelevalla joukkueella on kauden mittaan tarvetta aivan loistavalle molarille. Oikein pistää vihaksi tällainen.
Puheissa ollut että Arttu Ruotsalainen palaisi Ilvekseen vielä tällä kaudella. Ei oikein oo lähteny Sveitsissä, 10 peliä 0+3
Mutta kun katsoo Klotenin materiaalia niin onhan se todella heikko, porukka rakennettu Metsolan,Aaltosen ja Ruotsalaisen ympärille aikalailla.
Metsola voisi meille tulla nostelee kannua keväällä.
Torilla sitten ehkä.
Nyt tulee peli Zurichin upouudessa areenassa, mutta pääkamerakuva yhtä surkea kuin Typhoonissa konsanaan.
On muuten joukkueiden parhaat pistemiehet Juho Lammikko ja Janne Kuokkanen
Miinusta siitä, etteivät ole rakentaneet katsomorakenteita ihan plekseihin kiinni. Muuten hieno halli näytti olevan.
On kyllä melkoista upgradea tapahtunut Sveitsissä viim. 10v aikana puitteissa: Zurich, Zug, Fribourg, Biel, Lausanne, Ambri, Langnau - kaikissa uudet kymppitonniset. Sitten vielä vanha kunnon Bern bilettää 2-kymppisellä, 9 tonnin seisomakatsomolla yöhön. Vanhan kotikaupunkini (ja suosikkini) Servette saanee lopulta omansa muutama vuoden päästä.
Ja telkkaripeli (Suomessa) tänään, aijai. Alkaa olemaan muisto vain kuin joukkueet olivat yhden/kahden ketjun hurlumheitä.
Tuota Sveitsin EHT-turnausta ihmettelen, kun pelaavat sen tämän hetken tietojen mukaan Fribourgissa 15.12.-18.12.
Tuo Zurichin uusi hallihan olisi sopinut kuin nenä päähän tuolle turnaukselle.
Ehkä kuittaavat aiemmin luvatun, taisi Fribourgin halli valmistua pahimman koronan aikana. Ja Fribourg astetta kovempi kiekkokaupunki kun ei futista.
Tullut yksi Tapparan matsi nähtyä siellä vanhassa, olisko 12/13. Muuan Barkov ratkaisi rankkareissa.
ZSC Lions ja uusi vasta valmistunut Swiss Life Arena:
Toni Söderholm kaikessa hiljaisuudessa Bernin vastuuluotsiksi, tai sitten ei vaan ole osunut kohdalle uutisointi.
Tänä iltana ysiltä alkaa mielenkiintoinen paikallisottelu Zug-Lions. Toinen paikallisottelu päättyikin jo Davosin ja Rapperswilin välillä 2-1.
Zug-Lions samaan aikaan kuin MIN-ARI. Vaikea valinta…
Missä välissä VeikkausTV on alkanut ilmeisesti näyttämään Sveitsin NL -pelejä (ja lisäksi NHL -pelejä)?
Nyt voidaan puhua todella kovasta hankinnasta, hienoa nähdä Texierin lisäksi näitä NHL-pelaajia.
21-22 kaudella Ottawa Senatorsissa 79 peliä ja niissä syntyi tehot 18+14=32
Osaatko sano miten Alexandre Texierillä on peli kulkenut?
21 peliin 4+13=17 ja CHL:ssä 6 peliin 2+5=7 eli todella hyvin on mennyt. Viimeiset 10 peliä on tuonut 9.pistettä (2+7)
HC Ambri-Piotta on kotoisin Quinton kunnasta. Asukkaita 1000.
Miten siellä pyöritetään jääkiekkojoukkuetta, mikä hankkii NHL pelaajia, pelaa Sveitsin pääsarjaa ja vetää kotipeleihin 6000-7000 katsojaa?
Mistä rahat ja katsojat oikeen tulee?
Taitaa Sveitsissä vaan olla todella paljon pääomaa per nuppi ja firmat taitaa tukea urheilua aika kovasti.
= Ticinon kantonissa. Tarpeeksi lähellä Italiaa, jotta risotto on risottoa. Tarpeeksi Sveitsiä, jotta kapitaalia riittää. Täältä kaukaa katsottuna unohtuu usein se tosiasia, että “tuolla noin” pelattiin hokia ja synnytettiin lajikulttuuria jo silloin, kun Pihkala vielä hinkkasi pesäpallon sääntökirjaa jiiriin.