Tässä vielä tilaajille aiheesta juttu Aamulehdestä:
Tamperelaisfirma asentaa uudelle areenalle yli tuhat neliötä led-näyttöjä – Täysin poikkeuksellinen projekti: asennuksia on tehty jopa keskellä yötä
Tässä vielä tilaajille aiheesta juttu Aamulehdestä:
Tamperelaisfirma asentaa uudelle areenalle yli tuhat neliötä led-näyttöjä – Täysin poikkeuksellinen projekti: asennuksia on tehty jopa keskellä yötä
Tämä kiinnitti huomiota eli Tampereen parkkiluolien laajennussuunnitelmat käsittelyssä parhaillaan - jatkossa ei pitäisi olla Areenan lähellä ja keskustassa parkkihuolia - vain reilusti enemmän luolia…
Voi olla myös, että Kissanmaan kiinteistö on oma tai vuokrasopimus on tietyn pituinen ja nämä aiheuttavat viivästymistä.
Kun viime kausi oli taloudellisesti hankala, lienee selvää, että siirtyminen toteutetaan taloudellisesti järkevimpään aikaan?
Ihan omaa spekulaatiota tilanteesta.
Tapparan sähköpostissa oli, että ohjelma alkaa perjantaina jäällä noin 2 tuntia ennen peliä.
Olisi tietysti hienoa jos seuran toimistokin olisi uudella areenalla. Seuran toiminnan kannalta se ei kuitenkaan ole mitenkään olennaista. Voisin kuvitella vuokratason melkoisen korkeaksi olisiko tilojen pito hintansa väärtti - siihen en ole oikea henkilö vastaamaan. Eipä toimistoa ollut ennenkään kaukalon reunalla. Ainakin roimasti isommat tilat saisi hieman kauempaa jäästä.
Kyllä mää uskon, että joukkueen ja toimiston päämajojen lähekkäisyys tuo lisäarvoa. Ei se sattumaa ole ollut, että Tapparan ja Ilveksen toimistot ovat sijainneet aina hyvin lähellä Hakametsää. Tavarat ja ihmiset ovat liikkuneet aina Kissanmaan ja Hakametsän välillä suuntaan ja toiseen. Se on iso hidaste, jos jatkossa pitää liikkua Kissanmaan ja Areenan väliä. Pidän selviönä, että toimisto kannelle muuttaa vielä. Ja pidän yllättävänä, ettei muuta heti. On tässä ollut aikaa katkaista ja ajoittaa vuokrasopimuksia.
Lisään vielä, että suurimman osan liigajoukkueista toimistot on joko jäähallissa itsessään tai aivan kivenheiton päässä siitä. Ainoat poikkeukset on Jukurit ja Lukko, mutta nekään ei ole sijoittuneet mihinkään metsään vaan päinvastoin. Jäähalli on siellä metsässä ja toimisto keskustassa.
Ehkä toimisto Areenalla toisi hieman lisäarvoa, ehkei se ole pelkkä statuskysymys. Mietin vaan toisiko nekin rahat sijoitettuna joukkueeseen enemmän lisäarvoa.
Eikös Tamhockey Oy omista nykyisen toimistokiinteistön? Sieltä siirtyminen ei ole aivan niin vaivatonta kuin vuokratiloista.
Tätä keskustelua kun seuraa, pakko myöntää, että onneksi ei ollut nettejä aikanaan siirryttäessä Koulukadulta Hakametsään. Hakametsässä ei ollut puita, mistä oli totuttu tarvittaessa pelejä katsomaan. Hakametsässä nautittu makkara ei lämmittänyt yhtä hyvin, kuin ulkona nautittu. Hakametsä oli paljon kauempana keskustasta, kuin Koulukatu. Myös maisemat Hakametsästä huonommat.
Vielä ei ole 100 prosenttisesti valmista ja tärkeintä on saada pelit uuteen areenaan. Kyllä se siitä muovautuu varmasti paremmaksi ja joukkueiden näköiseksi areenaksi. Harmitellaan sitten, jos asiat oikeesti menee pahasti ketuiksi. Nautitaan.
Kiitos mielenkiintoisista faktoista ja tiedoista koskien Tamhockey Oy:n toimistoa ja sen sijaintia tulevaisuudessa
Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy:n toimisto muuttaa Nokia Arenan välittömään läheisyyteen heti kun uudet toimitilat valmistuvat, arvio loppukesä 2022. Välitön läheisyys tarkoittaa rakenteilla olevaa Opaali -tornitaloa, pääsisäänkäynnistä noin 15 metriä. Tapparan mainokset näkyvät siis tulevaisuudessa miltei kaikille Nokia Arenaan saapuville.
TapparaShop tulee sijaitsemaan suoraan katutasossa palvellen niin tapparalaisia kuin turistimassoja.
Toimistotilat sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa.
Onko fanikauppa siis erillinen liiketila, joka on auki myös areenan ja toimiston aukioloaikojen ulkopuolella?
On tuo silti erikoinen suunnitteluvalinta, että yhdestä päädystä kulku riittää
Palautan oviaukkokeskustelun tänne missä sitä jo käytiin. Ylihuominen sen näyttää miten homma toimii, mutta kertaan aiempaa – Hartwallissa on myös vain kaksi kulkuaukkoa,.yhdestä päästä hallia. En ole siellä kokenut asian muodostavan ongelmaa ja toivottavasti ei meilläkään.
Poistumisesta sen verran, että ei kai Hartwallillakaan ole useampia kulkureittejä pihalle? Vai olikohan siellä joku yksi erillinen poistumisreitti yläkerrasta jotain portaita pitkin? Lopulta samalla tavalla sielläkin taitaa porukka isolta osin ahtautua joko messukeskukseen tai Pasilan asemalle vieville ei-niin-leveille kulkuväylille.
Joskus jossain esittelystriimissä (ehkä Aamulehden) taidettiin mainita, että kävijät voisi poistua myös noiden porraskäytävien kautta. En sitten tiedä toimitaanko näin myös käytännössä.
Hakametsässä taisi Ilveksellä olla tehosteena alivoiman päättymisen merkiksi Super Mariosta tuttu ääni, kun Mario kasvaa isoksi. Eli kun joukkue kasvaa kentällä jälleen viiden pelaajan kentälliseksi alivoiman jälkeen. Alivoima on tapettu. Ihan hauska ja NHL:ssä tuo on muutamalla seuralla.
Porraskäytäviä ja poistumisovia on ihan ympäri areenaa poistumisturvallisuuden ja lainsäädännön takia. Ihmiset käytännössä ohjataan silti kulkemaan tuon pääsisäänkäynnin kautta, tarkempia syitä en tiedä.
Porraskäytäviä ja poistumisovia on ihan ympäri areenaa poistumisturvallisuuden ja lainsäädännön takia. Ihmiset käytännössä ohjataan silti kulkemaan tuon pääsisäänkäynnin kautta, tarkempia syitä en tiedä.
Uskoisin, että tämä on pitkälti viranomaisen toive. Ihmisten liikkumista areenan ulkopuolella on helpompi hallita, kun sieltä ei pääse poistumaan jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan.
Onhan Hakametsässäkin ne puuovet A-käytävän laidalla, mutta niitä on tavattu poistumista varten avata vaan kun halli on täynnä.
Kaverin puolesta kyselen. Mitenköhän on kakkoskanslaisia huomioitu? Tarkoitan siis savuttelijoita…
Ilvesfoorumin mukaan Tappara-päädyssä, mikä olisi tietenkin luonnollista, kun iso baarikin on siinä.
Mitä olen Areenan pohjia nähnyt, on tosiaan naapurin päässä iso ravintola, kun taas Ilveksen päässä on muutama pienempi ravintola ja kapeat käytävät (liekö kokoa Hakametsä, kun myyntitiskejä on käytävällä). Hallin ainoa tupakointipaikka, parveke löytyy myös tuolta naapurin päädystä.
Tähän lisättävää myös se, että Areenan seutu on täynnä 2. vyöhykkeen parkkipaikkoja, jotka ovat ilmaisia 18.00 jälkeen. Lisäksi sairaalankadun parkkialue ihan vieressä! Tuskin ovat ilmaisia, Ratamettän avaamisen jälkeen.
Heineken baaria varmaan tarkoitetaan? Se on meidän baari.
Mä luulen, että päädyn JesBox Sport Barin (tms.) yhteydessä. Itselle lähin baari on lonkkubaari niin pitää kävellä JesBoxiin asti, kun ei harmaa maistu.