Tappara-fanien häiriökäyttäytyminen

En tiedä onko kommentti sarkastinen tai muuta, mutta itseasiassa on väärin kannattamista.
Kertoo kannattajan tuskasta ja pahoin voinnista.

Olematta hallissa tänään sanon tämän:

MIKÄLI kyseessä on tuo samainen nuorehko herrashenkilö, joka ottelusta toiseen huutaa omille pelaajille, on hänestä mielestäni turha kauheasti täällä kirjoitella. Kaverilla on omat henkilökohtaiset vaikeutensa, joten kauhean vihainen kyseiselle mestarille ei kannata olla.

Toki tuon pitää loppua, mutta täällä henkilön kyseenalaistaminen häneen tuskin vaikuttaa.

3 tykkäystä

No ei se ihan sananmukaiselta kannattamiselta tunnu.

Jos nyt oikein kästitän ketä tarkotat niin eri tyyppi kyseessä, ainakin äänestä ja selkeästä artikulaatiosta päätellen. Sen paremmin on vaikea arvailla kun ei viitti nimiä täällä huuudella. Ko. tyypin edesottamuksista en ole viittinyt täällä kirjotellakaan kun selkeästi ko. henkilöllä ei ole ihan kaikki kotona.

1 tykkäys

Joo, kyllä normaalin ihmsen pitäs ymmärtää olla personoimatta huutojaan edes vastustajan pelaajiin.
Ja Järvisiin eikä muihinkaan pelaajiin näitä pelejä olla hävitty.

Kyllä syyttely täältä menee valmennusryhmään… aina puuttuvasta henkisestä valmentajasta lähtien.

Jos on Tapparan yksittäisille pelaajille huutelu väsynyttä, on myös aika kyseenalaista lähteä julkistesti lynkkaan tätä huutelijaa. Joo, omille räyhääminen on ihan perseestä, mutta jätetään me ihmisten henkisten kykyjen arvioinnit kuitenkin pois. Tämä ei ole oikea foorumi vetää johtopäätöksiä tai puida yksittäisten ihmisten henkisiä ominaisuuksia. Paitsi jääkiekkoilijoiden kanttia, kylmäpäisyyttä tai vastaavaa.

22 tykkäystä

Eilen joku meikäläisistä huuteli C-päädyssä tuomaria vi.un vasikaksi ja Ilves pakkeja vi.un nysvääjiksi.
Vit.u että vit.tti. Ympärillä istu mukuloita ja mä ajattelin itsekseni, että kuinka saa.anan lapsellinen se huutelija oli.

Edit. Kiitos @Kilo tämän siirtämisestä oikeaan ketjuun. Ei ollut eka huti mulla tänään.

8 tykkäystä

Samaa apinointia kuuntelin.
Tottakai lipun maksanut saa nauttia tapahtumasta tavallaan mutta siltikin, päädyssä oli useita lapsia keiden ei soisi moista kielenkäyttöä kuuntelevan.
Käytöstavat hyvät ihmiset, käytöstavat.

1 tykkäys

Istuin tän tyypin edessä, ja särähti kans korvaan. Noissa jutuissa ny ei ollu sinänsä mitään poikkeuksellista mut ääni oli kantava. :grimacing:

Joo poika kysy jo että miks toi haukkuu tuomareita vasikaksi :smiley:

6 tykkäystä

Mitä siel pelis tapahtu. Kekkä siel tappeli

Joku sellainen joka oli hallissa voi kommentoida…Valitettava tapahtuma jos näin on.

D-päädyssä oli jotain häppeninkiä kolmannessa erässä. Sen enempää en osaa sanoa.

1 tykkäys

Kunnon tappelu. Valitettavasti Tappara kannattajat oli 2 kertaa hyökännyt Ilveksen fani katsomoon. Järkkärit sai myös pataan. Ilves fanit itse rauhoitti tilanteen. Ei voi kuin hävetä noiden Tappara fanien käytöstä.

30 tykkäystä

Jos totta niin ei näin!! Älytöntä toimintaa mitä en hyväksy lainkaan!! Vaikka kyse ilmeisesti kahdesta yksittäistapauksesta niin leimaa koko yhteisöä tietyllä tapaa.

Jokaiselle riitapukarille koko kauden kestävä porttikielto halliin. Ja, jos halua tapella niin sitten nääshallille purkaan isoimpia intoja muiden harrastajien kanssa.

12 tykkäystä

Juu täyskielto halliin samantien. Nollatoleranssi tollaselle.

Mikäli pitää paikkansa, niin tälle tuhannen kertaa isompi miinus kuin Osaston tarrojen liimailulle.

Toivottavasti nämä tyypit eivät kuulu SiniOransseihin.

Saman tien loppukauden porttikielto Hakametsään.

Idioottimaista.

1 tykkäys

Hävettää.

Todella idioottimaista toimintaa. Mahdoton sanoa tilanteesta sen paremmin, yksi ajatus on tietysti että siellä on jonkinasteista provosointia tapahtunut joka on sitten lopulta purkautunut tyhmemmän toimintaan. Saa nähdä tuleeko mitään juttua mihinkään ja saadaanko koskaan tietää enempää asiasta.

1 tykkäys

Itse luin Facebookista, että ilvesfanit käynyt järkkäreiden kimppuun

1 tykkäys

Olin poikkeuksellisesti seisomakatsomossa ja kyllä tuli ikävä rakasta fanikatsomoa. Vaikka pääasiallisesti asiallisia tyyppejä on ympärillä ja siellä on todella meheä tunnelma niin muutamat aiheuttavat ihan suoranaista myötähäpeää. Esimerkiksi kaksi teinityttöä takana huutaa koko pelin kurkku suorana “tapa se!” ja “Kemiläinen sä et osaa luistella!” Tällaista toimintaa ei toivoisi näkevän nuorilta hallissa ollenkaan. Vastustajaa ja pelaajia pitää kunnioittaa - kannattaa aina miettiä se, mitä huutaa, että sanoisitko saman, jos pelaaja olisi metrin päässä. Minua vähän hävetti tällainen.

32 tykkäystä