Takaa rinnalle kuitenkin, ja pari hyvää ylivoimamaalia, yksi kummaltakin yhdistelmältä. Peli suht hyvää sen jälkimmäisen puoliskon, mikä tuli katsottua. Viheltäminen olisi ehkä voinut olla jämptimpää, silti loppupuolilla oli kyllä paikat ratkoakin, tällä kertaa ei lykästellyt enää se. Jatkoaika-alivoimakin vielä siedettiin, kunnes pienet sattumukset kääntyi sitten noin päin.
Yleisölukema tietenkin kaikki hyvää, mutta kyllähän tuosta lauantaiseksi HIFK-peliksi tulee vähän sellainen mieli, että nyt täytyy lähteä sieltä kaupasta hakemaan kööripaitaa yms. kampetta talven varoiksi.
Taisi olla tähän väliin ihan hyvä veto laittaa tshekit rinnakkain ja kapteeni vahdiksi siihen. Toki 150km/h-taiteilijan inspiraatio olisi saattanut jostain muustakin oikusta taas löytyä, noinkin luottaisi.
Tossa muuten laskeskelin että tiedän noin parikytä kausarilaista jotka ei ollut hallilla tänää ja täten ei mukana päivän lukemissa. Hyvä lukema oli ja hieno meininki hallilla ottaen huomioon mikä on yleinen tilanne.
Ei välttämättä kovin pielessä. Olis vaan saanut olla Tappara. No, pitihän tuo arvata kun HIFK näyttää menevän “vuorotahtia”. Tappiota seuraa voitto. Ei huono joukkue.
Ei ole, olettaisin että tähän on joko taloudellinen syy (mahdolliset tuet valtiolta tms) tai sitten se että voidaan jäljittää paikallaolijat helpommin jos tarvetta on.
Vähän hymyilytti, kun Pikkarainen sanoi lehdistötilaisuudessa, että saivat ansaitun voiton jatkoajalla. Mielestäni olisi voinut olla tyytyväinen yhteenkin pisteeseen vikan erän jälkeen. Sen verran jyrän alla ja väsynyt Hifk siinä oli. Mutta ehkä katselin eri peliä sinioranssit lasit päässä.
On jokaisen pelaajan omalla vastuulla pelata viisaasti jatkoajalla. Jos laukoo ohi, seurauksena on usein ylivoimahyökkäys omaan päähän tai läpiajo kuten tänään nähtiin. Ei siihen mitään taktisia ohjeita tarvita, kommentoi toisen jääkiekkoliigan ottelunsa HIFK:ssa pelannut Antti Suomela, jonka sanoissa voi nähdä myös pientä piikkiä Tapparan leiriin.
3,5k vaatisi käytännössä, että joka toisella paikalla istuisi joku. Tuo toteutui ehkä C-päädyssä ja osassa A/B-katsomoa. D-päädyssä ei oikeastaan lähelläkään, eikä myöskään alariveillä ja seisomapaikat olivat myös aika tyhjiä.
Oli tyytyväinen erikoistilannepeliin, mutta harmitteli et hävittiin 5 vs 5 pelissä. Tosin oli samaa mieltä kuin minäkin et vietiin vikaa erää selkeästi.
Olen ymmärtänyt että seurat raportoivat nyt todellisen ovilaskennan määrän, koska viranomaiselle pitää osoittaa rajoituksissa pysyminen. Faktalähdettä minulla tähän ei kyllä ole heittää.
Eilen Hämeen Sanomien jutussa tätä avattiin ja vain paikalla olijat ilmoitetaan.
Juttu oli toki paikallisen joukkueen raportista, mutta olettaisin, että on tällä kaudella koko Liiigaa koskeva käytäntö.