Omalle paikallensa Rautiasien ja Blichfeldin väliin. Sitten kierrätettäs hyökkääjiä tasasesti jos olis niin onnellinen tilanne, että kaikki ehjänä.
Suvannon tilalle jos minulta kysytään, vaikka hyvin poika pelaakin. Räsäselläkin on kuitenkin sen verran vahva kausi menossa. Kyllä Suvanto varmasti pelejä saisi silti, kun aina jollain on jotain pientä vemppaa ja tautia + kierrätys.
Lujaa ekoa Jocke näyttää olevan, mutta kun ei tiedä mikä miihkaliteppo tänään vetää ketäkin päähän niin minkäs teet…
Onnex muulimax on ranskanmaalla. Mut toivotaan että kaikki pysyy ehjänä ja OJ:lle ei ole jäänyt edellisestä Areenavierailusta hampaankoloon molken telomisesta..
Ihan hetkeen ei taida tarvita sitä miettiä. Katsotaan maaliskuussa runkosarjan lopussa ketä on silloin ehjänä. Suvanto on päässyt koko kauden paikkaamaan loukkaantumisia, mutta toivottavasti poissaolot vähenevät kauden loppua kohti.
Näin se kristallipallo oli oikeassa.
Laitetaan vielä tämäkin😅
Takin napit oli alas asti auki katsomossa ja kentällä ennen peliä. Vähän nöyryyttä molempiin suuntiin jatkossa.
Tais tulla Tapparalle yllätyksenä ettei Hifk ookkaan sysipaska
Todella heikko esitys Tapparalta. Aika liki kauden heikoin. Ajattelin että kolmanteen erään tulee parannus, mutta ei tullut. Puolivaloilla pelaaminen harvoin riittää tässä sarjassa.
Koulukadulla oli vissii kirahveja.
Herranjumala miten voi joukkue näyttää siltä että se ei edes yritä ekat 55 minuuttia
Esitys olisi riittänyt aika monena iltana Liigassa. Vastassa tänään sattui oleen ärsytetty ja kyntänyt jättiläinen. Silti maalin peli. Oliko Tappara hyvä? Ei missään nimessä.
Mä ymmärtäisin jos olis tiistai ja vastassa Sport mutta perjantai ja vastassa Hifki jolle hävittiin Hesoissa niin tullaan ■■■■■ puhalteleen muniin kotiyleisön eteen. Täysin oksettava esitys.
Tuntui jotenkin että oltiin koko ajan askeleen perässä. Rautiainen + Blichfeld kaksikko piti tänään hyökkäyspeliä jälleen kerran pystyssä. Ansaittu voitto Hifkille. Nyt täys nollaus ja huomenna takaisin voittokantaan.
Omiin odotuksiin nähden massiivinen pettymys Tapparan esitys tänään. Olin tilannut tähän statement esityksen, mutta ei eipä Tappara sitä toimittanut.
5vs5 pelissä ei oikein mitään palaa. Jos nyt jotain positiivista oikein kaivaa niin tällä esityksellä tuloksellisesti melkein mukana ja E. Tuulolan maali sekä Rautsin tehot.
Välipelejä tulee jokaiselle joukkueelle. Tänään se osui Tapparalle. Sarjataulukko näyttää edelleen hyvältä. Eteenpäin!
Valmentajan tehtävä saada tämä aaltoilu kuriin?
Nihkee oli matsin alku ja loppu ei ollut yhtään sen raikkaampi. Huomenna takista napit kiinni ja Tepsiä tukkaan.
Noteerauksena Jorsti 71% alotukset omille tänään ja lopussa millintarkka purku, on tyylikäs edelleen.
Aina oma virhe luoda mitään odotuksia pelin [tason] suhteen. Se kostautuu viimeistään joskus. Aina pitäisi lähteä pää tyhjänä.
Posit:
- Rautsi 0+3
- ET:n maali
Negat:
- About kaikki muu
Välipelejä tulee mutta ei perjantaina kotona Hifkiä vastaan. Tälle ei ole mitää käypää selitystä.
Mites sellainen selitys, että tänään vastustaja pelasi parempaa jääkiekkoa kuin Tappara. Joskus vastustaja tekee toisesta huonon. Näin voi käydä myös Tapparalle. En katsonut peliä, kunhan mietin.