Tappara - HPK 4.10.2025 (La)

Ei missään tapauksessa. Voiton kannalta ei varmaan suurta merkitystä, kumpi pelaa. Mutta jos voitto tulee, Heljankon pikku showt pelin jälkeen on se, mitä nää Lastenlauantain vieraat lähes eniten odottaa ja mitä ne muistelee vielä maanantaina kouluilla pihapeleissä. Tapsun ja Heljankon rooleja yleisön suuntaan ei voi vähätellä ja varsinkaan kun tosiaan on Lastenlauantai.

16 tykkäystä

Kyllä luukunavaajakin voi showt vetää.

1 tykkäys

Vaikka itsekin lepoetua aina nostan esiin, niin ei sekään mikään automaaginen vapaalippu ole.

  • KalPa otti meiltä käkättimeen 8–1 ja meni seuraavana päivänä Turkuun levännyttä ja hyvin esiintynyttä Tepsiä vastaan. Tepsin piti voittaa, mutta KalPa vei 0–3.
  • Toisaalta tällä viikolla KooKoo oli aivan avuton levännyttä Lukkoa vastaan, mutta siinäkin tarvittiin kahden erän grindaus ja kimmoke, että Lukko pääsi taululle.

HPK pelasi eilen, mutta ottelun loppu oli sellainen, mistä saattaa kyteä kipinä tälle päivälle. Kerholta vietiin (IMO) tasoitusmaali ja lopussa kultakypäräkin raivostui.

Epäoikeudenmukaisuuden tunteesta ja raivosta on helpompi ammentaa oikeaa tunnetilaa seuraavaan peliin varsinkin jos peli tulee nopeasti. Pumpulista ponnistaminen on vaikeampaa.

1 tykkäys

Takinnappeja kiinni. Voi olla, että tulee hyvinkin tiukka peli, voitto toiveena.

5 tykkäystä

Heljanko pelaa jos ei ole otteluruuhkaa. Se on mielestäni aika selvä asia.

2 tykkäystä

Miten näitä pakkeja tippuu koko ajan pois!

En tiedä, mutta pitäiskö Blichfieldiä kieltää ampumasta reeneissä? Mitään muuta syytä en keksi :man_shrugging:

2 tykkäystä

HPK 3:s peli 4 päivään ja me tuoreella jalalla. Nää on näitä Liigan otteluohjelman hienouksia.

HPK:n kuorma alkanee näkymään hyvin nopeasti. Veikkaan selkeää voittoa meille 5-1.

1 tykkäys

Toivottavasti tästä pelistä otettiin oppia ja paljon. Puolivaloilla ei tässä sarjassa voiteta ketään. Tilastotappio, eteenpäin.

5 tykkäystä

Juuri sitä mitä odotettiin eli pumpulista on vaikeaa ponnistaa. Ihan hyvää yritystä, kun koetettiin välttää nöyryytys ja nousta tasoihin, mutta sitä hyvää yritystä olisi mielellään katsellut myös aiemmin. Pelissä oli pitkä pätkä, kun ehkä vähän mukavoiduttiin ja odoteltiin loppusummeria.

Wright oli melkoinen mastermind ja sekoitti Tapparan pasmat sekoilullaan. Tappara ei noihin osaa oikein vastata, vaan peli sekoaa, kun vastustaja näyttää tunnetta.

1 tykkäys

Erikoinen tapa näyttää tunnetta huutamalla itsellensä joka kerta lisää kakkua kun oma joukkue tekee maalin. En ole tuommoista nähnyt koskaan. :rofl:

9 tykkäystä

En ymmärrä viestiäsi. Väitätkö, ettei näyttänyt tunnetta vai sanotko kirjaimellisesti, että erikoinen tapa. Ei tuollaista maalivahdin naamalle tuulettamista kovin usein näe eli sillä tavalla kyllä erikoista.

1 tykkäys

Vähän sellainen laiskanpulskea peli mihin tultiin pelailemaan. Tuli myös 2-0 johto hieman varkain.

En tiedä oliko asenteessa vikaa, mutta tuntui ettei kovin terävänä joukkue ollut ja täten ehtinyt tilanteisiin. Kerho oli paljon halukkaampi koko pelin.

Olisihan tämä ollut paremmalla YV:llä ollut jo helposti klaarattavissa.

Viimeisessä erässä Päivärinta ja Kukkonen lauloivat kyllä elämänsä kudit.

Pakko sanoa etten oikein ymmärrä milloin tulee rankkari ja milloin ei. Eikö Haapalan tilanne nyt ollut selvä rankkari sillä linjalla mitä tässä nähty Tapparaa vastaan.

J. Tuulolalle kehut tämän illan pelistä. Illan paras Tappara. Keskinen oli heikko, pölyt kiekon päältä ja 2-1 omiin. Meinasin pupeltaa myös kun maalivahti oli lähtenyt pois. Todella pihalla.

5 tykkäystä

Kotona pitäisi kyllä aina laittaa ihan kaikki peliin. Siitä jäis katsojille fiilis, että tänne voisi tulla toistekin. Oli kyllä vaisu esitys :face_with_symbols_on_mouth:

7 tykkäystä

Oli kyllä kauden surkein kotipeli tähän mennessä. Tähän mennessä on sentään taistelu ja väännetty. Tänään päästiin 2-0 johtoon ja selät suoristu. Liigan kovimmasta ylivoimasta ei ollu tietookaan :face_with_raised_eyebrow:

Jatkossa en moista muniin puhaltelua halua kotona nähdä :face_with_steam_from_nose::face_with_steam_from_nose::face_with_steam_from_nose:

6 tykkäystä

Kirjaimellisesti erikoinen tapa näyttää tunnetta, eritysesti siis lähinnä tuo 10 minuuttisen arvoinen maalin jälkeen ja ulosajo tasoitusmaalin jälkeen. Olisi mielenkiintoista tietää mitä huusi 2-2 maalin jälkeen kun lensi pihalle.

1 tykkäys

Tämä ei varsinaisesti yllättänyt koska jetlag :man_shrugging:t3:

Jännä että ylipäätään tänään pelas :thinking:

1 tykkäys

Paskalla pelaamisella saa paskat pisteet. Tästä olisi puolinunisellakin yirittämisella saatu tärkeät 3 pistettä. Täysin anteeksiantamaton perseily kaikilla mittareilla. Onneksi on edes huppelissa, sillä selvin päin tuollaista jaskaa ei jaksaisi Erkkikään.

7 tykkäystä

Keskiseen tosiaan sen verran todettava, että odotusarvoon peilaten toteutus ei kyllä ole sinnepäinkään. ( Eikä kyllä ollut viime kaudella, eikä tämän kauden harjoituspeleissä ennen leirille lähtöä). Eikä sillä, toivon aidosti että Oivalla alkaa homma toimia, mutta sitä ei ole kyllä vara koko kautta odotella.

1 tykkäys

Miska Kukkonen vetää ainakin pistemielessä elämänsä syksyä. Pisteitä 3+1, kun ennätys on yksitoista pistettä. Ikää yllättäen vasta 25. Tappara-ajasta on niin kauan aikaa, että olisin arvannut kolme vuotta vanhemmaksi.